Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Suomi on unohtanut rakennusalan

Koulutuspolitiikassa on tehty rakennusalan kannalta huonoja päätöksiä, eikä rakentamisen tutkimukseen panosteta riittävästi.

Rakennusalalla on mennyt viime aikoina hyvin. Se on ollut harvoja kasvualoja muuten hitaasti elpyneessä Suomen taloudessa. Ellei ­rakennusala olisi ollut maan talouden veturina, esimerkiksi työttömyysluvut näyttäisivät selvästi synkemmiltä kuin nykyisin.

Rakentaminen ja rakennetun ­ympäristön ylläpito tarjoavat töitä joka viidennelle Suomen työllisistä. Miljardin euron investointi raken­tamiseen tuottaa työtä välittömästi tai välillisesti 15 000 ihmiselle ­vuoden ajaksi. Teknologiateolli­suudessa samansuuruinen investointi työllistää vuodeksi 9 000 henkilöä.

Liialliseen tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole aihetta. Rakennusalan tilanne voisi olla selvästi nykyistä parempi. Tulevaisuudennäkymät olisivat valoisammat, jos poliitti­sessa päätöksenteossa ymmärrettäisiin ottaa enemmän huomioon rakennusalan kehittämis­tarpeita. Nyt päättäjät näyttävät ­pikemminkin unohtaneen rakennusalan, joka ei taida olla yhtä muodikas kuin vaikkapa teknologia- tai ohjelmistoala. Tai ehkä päättäjien jakamaton huomio on keskittynyt viennin edistämiseen.

Viime vuosina rakennusala ei ole juuri saanut innovaatioita rahoittavalta Tekesiltä varoja uusiin hankkeisiin. Myös koulutuspolitiikassa on tehty huonoja päätöksiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuntuu siltä, ettei Aalto-yliopistossa oteta rakennusalaa tosissaan. Päävastuu rakennusalan tarpeita vastaavan korkeakoulutuksen tar­joamisesta on siirtynyt melkein ­yksinomaan Tampereen teknilliselle yliopistolle. Osa lahjakkaista opis­kelijoista valitseekin jonkin toisen koulutusalan, kun pääkaupunki­seudulla ei ole kunnollista alan ­korkeakoulutusta.

Aalto-yliopiston kannattaisi pyrkiä löytämään yhteinen sävel rakentajien kanssa koulutussisältöjen suunnittelussa ja esimerkiksi uusien tutkimus- ja kehityshankkeiden käynnistämisessä. Tästä olisi hyötyä kaikille osapuolille.

Huippututkimukseen kannattaa panostaa rakennusalallakin. Suomi on tässä selvästi esimerkiksi Ruotsia jäljessä.

Vahvat sisämarkkinat ovat Suomen etu, ja rakennusala on avainasemassa niiden luomisessa. Pai­kallisten rakennusalan yrittäjien saamat tuotot jäävät kiertämään paikallistalouteen ja luovat sinne vau­rautta.

Rakennusalaa tukemalla olisi mahdollista nostaa työllisyysastetta nykyisestä 68 prosentista lähemmäs hallituksen 72 prosentin tavoitetta. On hyvä muistaa, että Ruotsissa työllisyysaste on 75 prosentin ­luokkaa.

Rakennusalaa ei useimmiten ­yhdistetä vientiin, mutta suoma­laista rakennusalan osaamista voitaisiin viedä vielä nykyistä enemmän ulkomaille. Rakennusalasta voisi kehittyä yksi palveluviennin tukijalka.

Suomalaisten yritysten kirouk­sena on jämähtää keskikokoisiksi. Rakennusalalla nykyinen poliittinen päätöksenteko ei ainakaan helpota tästä kirouksesta vapautumista. ­Kilpailukyky ja palvelukonseptit täytyy rakentaa ensin kotimaassa, jotta kansainväliseen kasvuun pääs­täisiin.

Valtiovallan avustuksella rakennusala voisi kehittää uusia innovaatioita yhteistyössä nousevan cleantech-alan kanssa.

Kilpailu kasvavilla kansainvälisillä puhtaan teknologian markkinoilla on äärimmäisen kireää. Suomessa kokeiluhankkeiden käyntiin saaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille vaikeaa.

Kansainvälisille markkinoille päästäkseen cleantech-yritykset ­tarvitsevat ehdottomasti referens­sejä kokeiluhankkeista. Onnistuneet kokeiluhankkeet taas todistaisivat rakennusalan yritysten osaami­sesta.

Ruotsissa tällaisia jännittäviä hankkeita, joissa yhdistyvät monien alojen osaaminen, kehittää esi­merkiksi Linköpingissä toimiva Plantagon-yhtiö. Kyseessä on ruotsalainen ratkaisu kaupungistumisen ja ruoan tuottamisen yhdistämiseen kestävällä tavalla.

Vastaavat rakennukset voivat yleistyä tulevaisuudessa, mikäli ­tällaiset kokeiluhankkeet osoittautuvat lupaaviksi tai menestyksel­lisiksi.

Juha Metsälä

Kirjoittaja on Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja ja Rakennusteollisuus RT:n varapuheenjohtaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    4. 4

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    5. 5

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    6. 6

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää