Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Aurinkosähkö valtaa alaa – Suomikin voisi olla mukana

Toistaiseksi aurinkosähkön yleistyminen on ollut melko vaatimatonta.

Hehkulamput ovat vaihtuneet ledeihin. Kodit lämpenevät maalämmöllä. Biopolttoaineet yleistyvät. Rakennuksista tehdään ­älykkäitä ja energia­pihejä. Uusiutuva energia valtaa alaa.

Ilmastonmuutosta torjutaan laajasti, vaikka suurin osa maailman energiasta tuotetaan yhä fossiilisilla polttoaineilla. Etenkin aurinkoenergian markkinat kasvavat nopeasti: peräti puolet uusiutuvan energian investoinneista menee nykyisin aurinkoenergiaan.

Suomessakin aurinkosähkö yleistyy, vaikka tahti on vaatimaton. Aurinko­paneelien hintojen lasku on tehnyt järjestelmistä kannattavia ja kilpailukykyisiä.

Kunnat, yritykset ja kauppa – ne saavat 25 prosentin tuen investointeihinsa – ovat huomanneet, että nykyratkaisuilla voidaan tehdä merkittäviä päästövähennyksiä ja samalla säästää rahaa. Isot toimijat voivat käyttää kaiken tuottamansa sähkön paikallisesti ja korvata näin ostosähköä. Säästöt voivat olla merkittäviä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Esimerkiksi eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ilmoitti kuluneella viikolla onnistuneensa energiansäästöissä yli odotusten energiatehokkuutta parantamalla. Säästöä syntyi myös pääkonttorin katolle asennetusta aurinkovoimalasta, joka kattoi aurinkoisina kesäpäivinä noin neljänneksen kiinteistön energiantarpeesta.

Myös asunto-osakeyhtiöt ja kotitaloudet ovat aktivoituneet. Kotitaloudet voivat vähentää järjestelmien asennuskuluja kotitalousvähennyksessä, mutta kannattavuutta heikentää, ettei sähköä pysty ­varastoimaan eikä siitä saa kunnollista korvausta eteenpäin myytäessä.

Kesällä sähköä kertyy usein yli oman kulutuksen, jolloin se säännösten mukaan pitää syöttää valtakunnan verkkoon – varsin pienellä korvauksella. Pienillä hallinnollisilla muutoksilla, kuten sal­limalla ylijäämäsähkön toimittaminen ­naapurille kohtuukorvauksella, tilanne helpottuisi. Tarvittaisiin ilmastoherätys kuluttajalähtöisten ratkaisujen suuntaan.

Suomikin voisi olla mukana kasvavilla markkinoilla, mutta nyt maailman trendit eivät juuri heijastu Suomeen. Esimerkiksi hallituksen ilmasto- ja energiastrategia tukeutuu ensisijaisesti vanhoihin keinoihin, ydinvoimaan ja biotalouteen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    6. 6

      Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Vain elämää -sarjan kapellimestari Leri Leskinen alkoi meditoida löytääkseen mielenrauhan – ”On hyvä, ettei lähde artistien tunnemyrskyyn ihan koko ajan”
    3. Entinen jääkiekkoilija Jyrki Louhi siirtyi konsulttijätin leipiin ja yrittää nyt tehdä nuorista urheilijoista startup-yrityksiä – Huipulle vaaditaan jopa 100 000 euron liikevaihtoa
    4. Pahoittelen, että viljani laatu heikkenee
    5. Väkivaltatapaus on juuttunut syyttäjän pöydälle – selviääkö vakavaa kuritusväkivaltaa käyttänyt isä koko jutusta kuin koira veräjästä?
    6. Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”
    7. Ensin jauhis, sitten suklis, kohta ehkä karjiksia muniksella? ”Is-pääte” elää nyt uutta kultakauttaan
    8. Tunti sitten
    9. Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”
    10. Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?
    11. Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon
    12. Saksa äänestää tänään tärkeissä vaaleissa, niiden jälkeen on edessä vaikea vääntö hallituskokoonpanosta – minkä diilin Merkel tekee?
    13. Näytä lisää