Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Terhon valinta ei ole vielä varmaa – osa perussuomalaisten rivijäsenistä vastustaa puolueen eliitin ohjailua

Ei ole varmaa, että Jussi Halla-aho ylipäätään lähtee ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi.



Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho on HS-gallupin perusteella selvä suosikki perussuomalaisten seuraavaksi puheen­johtajaksi, kysyy asiaa sitten koko kansalta tai perussuomalaisten kannattajilta.

Koko kansasta valikoitu otos on luonnollisesti selvemmin Terhon takana kuin perussuomalaisten kannattajista seulottu otos. Mutta perussuomalaisten kannattajienkin keskuudessa Terhoa pitää parhaana puheenjohtajaehdokkaana 46 prosenttia, europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa 24 prosenttia.

Mikäli kysyttäisiin niiltä perussuomalaisten jäseniltä, jotka todella vaivautuvat puoluekokoukseen Jyväskylään, luvut saattaisivat olla vielä tasaisemmat.

Terhon valintaa ei kuitenkaan voi vielä pitää aivan varmana. Mielipidekyselyt ovat menneet pieleen ennenkin, sekä Suomessa että maailmalla. Suomessa mielipidekyselyt ennustivat kaksissa ­viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisille huomattavasti pienempää vaalimenestystä kuin lopullinen vaalitulos oli.

Maailmalla mielipidekyselyt ennustivat pieleen Britannian EU-eroa koskeneen kansan­äänestyksen tuloksen. Donald Trumpin menestys Yhdys­valtain presidentinvaaleissa oli yllätys. Ihmiset eivät enää automaattisesti paljasta tuntemuk­siaan mielipiteen kyselijöille.

Ei ole varmaa, että Halla-aho ylipäätään lähtee ehdolle puheenjohtajaksi. Hän on luvannut kertoa päätöksensä viimeistään ensi maanantaina. Sen verran vastenmielistä julkinen esiintyminen Halla-aholle on, että häntä on vaikea kuvitella esimerkiksi television ­vaaliväittelyihin.

Osa Halla-ahon tavoitteista sitä paitsi toteutuu samalla, kun Soini jättää puheenjohtajan tehtävät kesäkuun puoluekokouksessa. Suhtautuminen maahanmuuttoon todennäköisesti tiukkenee.

Kumpikaan mahdollisista ehdokkaista ei ole mikään kansanmies, saati kansan­villitsijä, ainakaan jos heitä vertaa Soiniin. Halla-aho on Helsingin Eirassa asuva tohtori, Terho Töölössä asuva maisteri. Eira on Helsingin hienostoalueita ja Töölökin sieltä kalleimmasta päästä.

Yksi Soinin vakiotempuista oli aiemmin esittää kaltoin kohdeltua televisiotenteissä. Hän tavan takaa huusi muiden päälle: ”Saanko minäkin joskus puheenvuoron!” ­Terhosta tai Halla-ahosta on vaikea kuvitella samaa.

Perussuomalaisten nimekäs eturivi asettui heti lähdössä Terhon taakse. Syntyi vaikutelma, että Soinin seuraajan paikka on pedattu Terholle hyvissä ajoin. Ei tarvitse kuulua puolueen sisäpiiriin arvatakseen, kumpi on Soinin suosikki.

On syntynyt mielenkiintoinen asetelma: protestipuolueellakin on oma eliittinsä, jonka ohjailua ainakin osa rivijäsenistä vastustaa.

Avoin kysymys on myös perussuomalaisten kannatuksen kehitys. Mielipidemittausten mukaan suosio on jo puolittunut vuoden 2015 vaaleista, eikä ole luultavaa, että seuraava puheenjohtaja saisi kannatuskäyrän taas noususuuntaan.

Perussuomalaisten kohtalona näyttäisi olevan olla yhden hallituskauden puolue, ­eikä välttämättä ihan sitäkään. Lähes vuoden päivät on yleisesti arveltu, että perussuomalaiset lähtevät hallituksesta kesken kauden pelastaakseen edes rippeet kannatuksestaan. Kuinka pian niin käy, riippuu myös puheenjohtajavalinnasta. Terhon johdolla puolue saattaa sinnitellä hallituksessa pidempään kuin Halla-ahon ohjastamana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Perussuomalaiset
  • HS-gallup

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Katovuodesta kärsivä Pohjois-Korea jakaa kansalaisilleen vain 300 grammaa ruokaa päivässä – maan ruokahuolto ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille

    4. 4

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    6. 6

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    7. 7

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    8. 8

      Saksalaislehden kannessa Trump tekee Hitler-tervehdyksen – monet muutkin lehdet ovat julkaisseet Trumpista kuvia rasistina

    9. 9

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    10. 10

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    6. 6

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    10. 10

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää