Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Laivaliikenteen seuranta tuo turvaa Itämerelle

Alusvalvonta auttaa ehkäisemään vakavia onnettomuuksia. VTS-keskukset estivät viime vuonna kymmenen karilleajoa.

Merten vapaus eli laivojen oikeus kulkea vapaasti kansainvälisillä vesillä on kyseenalainen periaate Itämerellä, jossa sekä liikenteen määrä että alusten koko ovat kasvaneet koko 2000-luvun. Onneksi ikiaikainen ”jokamiehenoikeus” ei enää ohjaa liikennettä Suomenlahden ruuhkaisilla väylillä, vaan laivat ovat jatkuvassa seurannassa. Valvonta on lisännyt turvallisuutta ja estänyt onnettomuuksia.

Meriliikennettä valvotaan VTS-keskuksissa, jotka tarvittaessa puuttuvat vaara­tilanteisiin. Läheltä piti -tilanteita sattuu aika ajoin, kun esimerkiksi aluksen kurssi on ollut kohti matalikkoa. Viime vuonna VTS-keskukset estivät Liikenneviraston mukaan kymmenen karilleajoa.

Vakavalta turmalta vältyttiin Helsingin edustalla kesällä, kun yli 300-metrinen risteilyalus kulki kohti matalikkoa 4 500 matkustajaa kyydissään. Meriliikenne­keskus sai ohjattua aluksen turvallisille vesille. Liian lähellä suuronnettomuutta oltiin taas joulukuussa Hangon eteläpuolella, kun kaksi täydessä öljylastissa ollutta säiliö­alusta oli törmätä toisiinsa.

Poikkeustilanteet ovat johtuneet etupäässä konevioista. Turval­lisuuskulttuuri laivoilla on kohentunut takavuosista. Laivojen komentosilloilla ei enää juuri töppäillä. Tämäkin johtuu suurelta osin valvonnan lisääntymisestä. Tieto rikkeestä leviää raportteina ympäri maailmaa, ja jo seuraavassa satamassa laivaa saattaa odottaa tarkastus.

Suomenlahdella keskeinen valvonnan väline on pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä Goprep, jota kaikkien yli 300 nettotonnia painavien alusten on käytettävä. Seuraava askel on reittien ennakkotarkastus, Ensi-järjestelmä, joka on pilotointivaiheessa. Ensi-järjestelmässä laiva lähettää reittisuunnitelmansa meriliikennekeskukseen, joka tarkastaa reitin turvallisuuden ja seuraa laivan etenemistä reitillä.

Kaikki turvallisuutta lisäävät toimet ovat tarpeen Suomenlahdella, jota pitkin kulkee vuosittain noin 40 000 alusta. ­Öljyonnettomuus olisi luonnolle tuhoisa. Pahin painajainen olisi säiliöaluksen ja matkustaja-aluksen törmäys, jossa menetettäisiin myös ihmishenkiä. Ennaltaehkäisy on tehokkain keino estää katastrofi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Vesiliikenne
  • Merenkulku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörätuolissa muistohetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Laura Huhtasaari: Naiset ovat kansallis­mielisyyden ”sotureita”

    9. 9

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää