Pääkirjoitus    |   Kolumni

Kutosen ja ysin koulut

Päättötodistusten arvosanat heittelevät epäreilusti, ja opinahjo ratkaisee enemmän kuin nuoren todelliset taidot.

Sunnun­taina käydään kuntavaalit. Moni poliitikko haluaisi puhua koulutusvaaleista. Eikä se ole pelkkää retoriikkaa.

Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien harteille, peruskoulu ja varhaiskasvatus ovat ne päällimmäiset asiat, joista kunnissa päätetään.

Koulutusvaalien henki oli väkevästi läsnä HS:n kuntavaalitentissä tiistaina, kun eduskuntapuolueiden puheenjohtajat yrittivät vakuuttaa äänestäjiä.

Mistä puhuttiin? Perheiden kouluvalinnoista ja erikoisluokista. Välillä äänestettiin: pitäisikö kouluissa säilyttää tyttöjen ja poikien omat wc:t?

Vinkiksi päättäjille. On kouluissa polt­tavampiakin tasa-arvokysymyksiä kuin unisex-vessat.

Yksi niistä konkretisoituu kevään lopulla, kun yli 50 000 nuorta saa peruskoulun päättötodistuksen. Paperilla haetaan jatkopaikkaa lukioihin ja ammattikou­luihin.

Pulma on siinä, että päättötodistusten arvosanat heittelevät epäreilusti. Samalla osaamisella saa yhdessä koulussa yhdeksikön, toisessa kuutosen. Opinahjo ratkaisee enemmän kuin nuoren todelliset taidot.

Tutkimusten mukaan erot ovat valtavia varsinkin matematiikassa ja kielissä, mutta vääristymä näkyy myös historiassa ja yhteiskuntaopissa.

Missä mättää? Kunnon kriteerien puutteessa opettaja turvautuu suhteelliseen arviointiin, vaikkei saisi – Gaussin kuuluisa kellokäyrä kiellettiin peruskoulussa jo kymmeniä vuosia sitten.

Opettaja vertaa mielessään nuoren osaamista luokan tai koulun muihin oppilaisiin. Kovatasoisessa koulussa on hankala saada kiitettävää, vaikka ansaitsisi sen, koska vertailuryhmä on täyttä timanttia. Seiskan oppilas voi olla todel­lisuudessa huippuluokan osaaja. Vastaavasti heikommassa koulussa kiitettävä irtoaa vähemmällä.

Opettajia on turha syyllistää. He ovat itse käyneet koulunsa aikana, jolloin suhteellinen arvostelu oli sallittua. Kun arvosteluohjeet ovat ylimalkaiset, kiusaus lipsua takaisin Gaussin käyrälle on suuri.

Vääristymä vaarantaa oppilaiden ­oikeusturvan. Pahin tapahtuu, jos nuorelle syntyy epärealistinen kuva omasta osaamisesta. Alakanttiin arvosteltu saattaa luopua unelmistaan, koska luulee, ettei hänellä ole lukupäätä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Koulu
  • Koulutus
  • Tiede
  • Merkintöjä
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    9. 9

      Merkel syyttää Turkkia Interpolin väärinkäytöstä – Espanjan poliisi otti kiinni Erdogania kritisoineen saksalaiskirjailijan Turkin pyynnöstä

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää