Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Velkaantumisessa on jo huolestuttavia piirteitä

Kotitalouksien turvaksi säädetty lainakatto ei ole onnistunut hillitsemään velkaantumistahtia.

Asuntokauppa käy kiivaana pääkaupunkiseudulla, ja suomalaiset velkaantuvat nopeasti. Kehitys osuu yhteen talouden elpymisen kanssa. Kotitalouksien velka suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin on lyhyen ajan sisällä kivunnut jo yli 125 prosenttiin.

Euroopan järjestelmäriskikomitea varoitti viime marraskuussa Suomea kotitalouksien velkaantumisesta ja asuntomarkkinoiden riskeistä. Varoitus on syytä ottaa vakavasti.

Järjestelmäriskikomitea perustettiin finanssikriisin jälkeen valvomaan rahoitusjärjestelmän vakautta. Kriisissä huomattiin, miten asuntomarkkinoiden kuumeneminen ja liiallinen velkaantuneisuus vaarantavat pankkien toiminnan. Pankkijärjestelmän ongelmat voivat heijastua kielteisesti valtiontalouteen ja talouskehitykseen aiheut­taen vakavan taantuman.

Vaikuttaa siltä, että Suomen päättäjät ­ovat ummistaneet silmänsä ­kotitalouksien velkaantuneisuuden vaaroilta. Vaikkei asuntojen hinnoissa ole akuuttia romahduksen vaaraa, varoitukseen pitäisi reagoida nyt eikä lykätä toimia seuraavaan vaalikauteen tai taantumaan. Suomi tarvitsee toimivat työkalut velkaantumisen hillitsemiseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Velkaantumiskehityksessä on jo huolestuttavia piirteitä. Sen lisäksi, että uusien asuntolainojen nostot ovat vauhdittuneet, velkakanta kasvaa, kun lainoja maksetaan takaisin aiempaa hitaammin. Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat venyneet yhtäjaksoisesti kolmen vuoden ajan. Suomen Pankin tilaston mukaan keskimääräiset laina-ajat lähenevät jo kahtakymmentä vuotta.

Lyhennysvapaita markkinoitiin voimakkaasti pari vuotta sitten ­kädenojennuksena kotitalouksille hankalassa taloudellisessa tilanteessa. Kotitalouksia kannustettiin mukaan taloustalkoisiin ja potkimaan talouteen vauhtia kuluttamalla asuntolainojen lyhentämisen sijaan.

Kymmenettuhannet pankkiasiakkaat tarttuivat tarjouksiin, ja kulutukseen vapautui pankkien julkisuudessa esittämien arvioiden mukaan puoli miljardia euroa. Valtiovarainministeriö laski lyhennys­vapaiden kasvattaneen yksityistä kulutusta 0,4 prosenttiyksiköllä.

Velkavetoisella kulutuksella ei kuitenkaan kannatella Suomen talouden elpymistä. Se, mikä voi tuoda pienen piristysruiskeen talouteen ja miksei myös kotitalouksien elämänlaatuun, on yksilöiden taloudenpidon kannalta lyhytnäköistä. Kulutusjuhla päättyy aikanaan, ja lainat on maksettava – korkeampien korkojen aikana.

Asuntolainojen lyhentäminen matalien korkojen aikana olisi järkevää ja vastuullista kotitalouksien riskienhallintaa. Säännöllinen lainanlyhennys antaa suojaa työttömyyden varalta. Pankit eivät toitota ­näitä talousneuvoja, koska laihojen korko- ja palkkiotuottojen aikana hitaammin lyhenevistä asunto­lainoista saadut marginaalit ovat edes pieni lohtu.

Huolestuttavaa on sekin, ettei koti­talouksien ja Suomen makro­vakauden turvaksi säädetty lainakatto ole onnistunut hillitsemään velkaantumistahtia. Syitä tähän voi hakea pankkien luototuskäytännöistä ja lainakaton suunnittelusta. Pankit ovat jälleen virittäneet kilpailua pankkiasiakkaista, mikä näkyy anteliaampina lainaehtoina.

Lainakatto ei ole nykyisellään toiminut. Katto määriteltiin niin, että asuntolaina voi olla korkeintaan 90 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta. Ensiasunnoissa raja on 95 prosenttia. Lainakaton henkeä on rikottu, kun pankit ovat tarjonneet lisälainoja tai takaustuotteita, joilla on täytetty omarahoituksen vaadittu osuus.

Pankit vastustavat luotonannon rajoittamiseen tähtääviä viranomaismääräyksiä. Niiden mukaan luottotappiot ovat olleet vähäisiä ja asiakkaan lainanhoitokyky testataan luottoa myönnettäessä.

Lainakatto vesittyi jo lainvalmistelussa, kun enimmäisluototus­suhdetta ei määritelty suhteessa ­ostettavan asunnon arvoon – toisin kuin useissa muissa lainakattoa käyttävissä maissa. Lainakattoa koskeva laki pitäisi vähintään muotoilla uusiksi niin, että asuntolainan enimmäismäärä määritellään suhteessa asunnon arvoon.

Lisäksi velkaantuneisuuden kasvua suhteessa tuloihin tulisi voida tarvittaessa rajoittaa kotitalouksien riskinkantokyvyn varmistamiseksi. Rajoitus täydentäisi lainakattoa vakautta lisäävänä työkaluna.

Eeva Alho

Kirjoittaja on rahoitusmarkkinoihin erikoistunut ekonomisti Pellervon taloustutkimuksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vieraskynä
  • Kotitaloudet
  • Velkaantuminen
  • Asuntolainat
  • Lainakatto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      Terveystarkastajat ovat alkaneet ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää