Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Annetaan hyvään kotiin: iso pankki

Nordealle siirtyminen Suomeen on tiettävästi ykkösvaihtoehto. Pankkeja valvovien mukaan paluumuutto Suomeen ei olisi huono idea.

Ulkomaisten yritysten sijoittumisesta ja niiden investoinneista kilpailtaessa Suomi on aina ollut heikko vastus Ruotsille. Suomi tunnetaan globaalien suuryritysten keskuudessa huonosti, Valtiontalouden tarkastusvirasto kertoo raportissaan.

Kun globaalien yritysten pohjoismaisia toimintoja sommitellaan, Ruotsi on aina se ensimmäiseksi selviteltävä sijoittautumiskohde. Ruotsissa on suuryritysten pohjoismaisia pääkonttoreita moninkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Vaikka yksi pankki ei kesää tekisikään, Nordean pääkonttoripohdintoja kannattaa seurata. Ainakin siksi, että Nordea saattaa pääkonttorisijoittelussaan uida vastavirtaan. Tosin pankki ui ensin myötävirtaan muuttaessaan pohjoismaiset tytäryhtiönsä vuoden alussa sivuliikkeiksi, mikä keskitti yhtiön Tukholmaan.

Pankki on kertonut, että jos Ruotsin hallitus korottaa aikomallaan tavalla kriisi­rahastomaksujaan, Nordea siirtää todennäköisesti pääkonttorinsa pois Ruotsista. Ratkaisu muutosta tehdään ehkä jo tänä vuonna, mutta koska ensi vuosi mennään vielä pienillä korotuksilla, kovaa kiirettä ei pankilla ole.

Suomi on Nordealle ykkösvaihtoehto. Pahin kilpailija on Tanska. Sen hallitus on huomannut Nordean pohdinnat ja vihjaillut auttavansa muutossa. Alustavat pohdinnat osoittavat, että muutto Ruotsista voi sopia sekä Suomelle että pankille. Ellei Ruotsin hallitus peräänny, siirtyminen euroalueen pankkivalvontaan, sen pääomavaatimuksiin ja kriisijärjestelyihin tarkoittaisi Nor­dealle satojen miljoonien säästöä vuodessa verrattuna siihen, että pankki jäisi Ruotsiin.

Ruotsissa vaaditaan, että Nordealla on oma puskuri, mukaan luettuna noin 18 prosentin ydinpääomaosuus.

Ydinpää­oma on parasta pääomaa, jonka riskinsietokyky on hyvää. Nordea täyttää vaatimuksen, mutta euroalueella raja olisi ehkä 3–4 prosenttiyksikköä alempi. Usean euroalueen suurpankin ydinpääomat ovat paljon pienemmät. Ruotsin verotuksessakin – esimerkiksi velan korkojen verokohtelussa – on pankin mukaan epä­edullisia piirteitä.

Suomen päässä laskeskellaan pankkijärjestelmän riskin kasvua. Laskelmia tehtäessä joudutaan ottamaan huomioon, että Suomessa pääkonttoria pitävän Nordean pankkivalvonta olisi helpompaa kuin valtavan sivukonttorin valvonta. Riskiä pienentää ­sekin, että Nordealla on vahva tase. Nordea on myös niin suuri, että jos ongelmia ­tulisi, pankki olisi eurooppalaisen kriisinhallintajärjestelmän piirissä.

Kun Nordea muutti toimintonsa Suomessa sivukonttoritoiminnoiksi, Finanssivalvonta ja Suomen Pankki olivat tyytymättömiä. Nyt kun pankki pohtii uutta muuttoa, kaksikko ei houkuttele eikä jarruttele – mutta kun tarvetta riskiarvioille on, niitä mieluusti tehdään. Ja nehän eivät pakota sanomaan Nordealle ”ei kiitos”.

Mikäli Nordea päätyy Suomeen, samalla kuivunee kokoon yritys ostaa Hollannista ABN Amro -pankki. Nordea kosiskeli viime kesänä Hollannista valtion 70-prosenttisesti omistamaa ABN Amroa. Yritys tyssäsi siihen, että Hollannin valtio ei suostunut. Vaikka pankki on kannattava, kasvava, virtaviivaistettu ja haluaa toimitusjohtaja Kees van Dijkhuizenin mukaan tulla myydyksi, Nordean ostoaikeet kytkeytyivät pääkonttoripohdintoihin eivätkä vain uusien bisnesmahdollisuuksien etsimiseen. Eli kun Ruotsi oli tyly, pohdittiin Hollantiin siirtymistä.

Nordea on sittemmin huomannut, että Suomi ja Tanska ovat Hollantiakin suopeampia – ja näistä kahdesta toinen on vieläpä euromaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääkirjoitus
  • Pankit
  • Ruotsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      DN: Venäläisen ja ruotsalaisen sotilaskoneen kohtaaminen Itämerellä oli niin vaarallinen, että ruotsalaiskone joutui palaamaan kotiin

    4. 4

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    5. 5

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    6. 6

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    7. 7

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    8. 8

      Supikoira levittää loisia, lisääntyy ärhäkästi ja tuhoaa lintuja – tällainen on EU:n mustalle listalle päätynyt Suomen tuhoisin vieraslaji

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    3. 3

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    4. 4

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    7. 7

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    8. 8

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Selvitys: 22 miljoonaa amerikkalaista menettää sairausvakuutuksen, jos terveydenhuoltoesitys menee läpi
    3. Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella
    4. 2 tuntia sitten
    5. Teemu Selänne valittiin Hall of Fameen – myös ketjukaveri Paul Kariya mukana
    6. Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”
    7. DN: Venäläisen ja ruotsalaisen sotilaskoneen kohtaaminen Itämerellä oli niin vaarallinen, että ruotsalaiskone joutui palaamaan kotiin
    8. Videotuomarointi kuohuttaa Venäjällä MM-kisojen esiturnauksessa – Fifa myöntää ongelmat, mutta haluaa VAR-järjestelmän ensi vuoden turnaukseen
    9. Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”
    10. 4 tuntia sitten
    11. Keskustan ja kokoomuksen välit kiristyivät aikataulupaineen takia – Hallitus joutunee täydentämään esitystään sote-uudistuksesta
    12. Oli voittamassa Mestarien liigaa Sami Hyypiän kanssa – nyt norjalaisviilettäjä vaihtaa maastohiihdon maratonmatkoille: ”Menen aina all-in”
    13. Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin
    14. Näytä lisää