Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Helsingin seudun suurimmat tehtävät tulevalla valtuustokaudella liittyvät väestönkasvuun

Asuminen ja liikenne ovat vastedeskin pääkaupunkiseudun päättäjien tärkeimpiä asioita.

Vaikka kesäkuussa työnsä aloittavat uudet valtuustot käsittelevät eri kunnissa pääasiassa samantyyppisiä asioita, Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on edessä myös aivan erityisiä kysymyksiä.

Pääkaupunkiseutu on väestömäärältään jo nyt omassa kokoluokassaan. Sen lisäksi koko maan väestönkasvu on viime vuosina painottunut Helsingin seudulle.

Asuminen ja liikenne ovat siten vastedeskin pääkaupunkiseudun päättäjien tärkeimpiä tehtäviä. Näissä kysymyksissä Helsingin seutua on tarkasteltava kokonaisuutena. Valtion kanssa tehdyt maankäytön, asumisen ja liikenteen mal-sopimukset ovat viime vuosina vauhdittaneet sekä liikenneinvestointeja että asunto­rakentamista kiitettävästi. Samalla ne ovat toimiva esimerkki koko seutua koskevan suunnittelun tarpeellisuudesta.

Nykyisen mal-sopimuksen tavoitteena on rakentaa 60 000 uutta asuntoa Helsingin seudulle vuosina 2016–2019. Vastineeksi valtio tukee muun muassa isoja liikennehankkeita, kuten Raide-Jokeria.

Helsingissä uusi valtuusto alkaa toteuttaa viime syksynä hyväksyttyä, kiistojakin herättänyttä yleiskaavaa. Yleiskaavan varaukset mahdollistavat kasvun vähintään 860 000 asukkaaseen ja 560 000 työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä.

Yleiskaavasta käyty keskustelu toi osaltaan esiin väestönkasvun kipupisteet. ­Mihin uusia asuntoja voidaan rakentaa, miten saadaan toimivat liikenneyhteydet, ja miten kaupunkilaisille tärkeät viheralueet säilyvät?

Helsingin kokoisessa kaupungissa myös sosiaaliset ongelmat kuten asunnottomuus, syrjäytyminen ja köyhyys ovat suurkaupungin luokkaa.

Näihin ongelmiin vastaaminen ei saisi vaikeutua sen jälkeen, kun sosiaalipalvelut siirtyvät yhdessä terveyspalvelujen kanssa kunnilta maakunnan vastuulle. Helsinki tarvitsee niihin erilaisia ­panostuksia kuin muu Uusimaa.

Kunnan elinvoimakin on Helsingissä erilainen haaste kuin useimmissa muissa kunnissa. Menestyäkseen kaupunki ­tarvitsee lisää kansainvälisiä yrityksiä ja osaajia. Silloin Helsingin on pärjättävä kilpailussa muiden metropolien – kuten Tukholman ja Kööpenhaminan – kanssa.

Tilaa pääkirjoitukset sähköpostiisi

Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ja lehden pääkirjoitussivulla julkaistavat kolumnit joka aamu tuoreena sähköpostiisi ilmaiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    2. 2

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    3. 3

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    4. 4

      Vapaavuoren mieli muuttui: antaa kritisoidun tuhansien eurojen siirtymäkorvauksensa hyväntekeväisyyteen

    5. 5

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    6. 6

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    7. 7

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    8. 8

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    9. 9

      Hallitus päätti kielikokeilusta, jossa ruotsin sijaan voi opiskella muuta vierasta kieltä – perussuomalaiset eivät aikailleet tiedottamisessa

    10. 10

      Hallitus haluaa lisätä apteekkien määrää ja tuoda joitakin lääkkeitä ruokakauppoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    2. 2

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    3. 3

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    4. 4

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    5. 5

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    6. 6

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    7. 7

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    8. 8

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    9. 9

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    10. 10

      Kuinka vähällä järjellä maailmaa johdetaan, Olli Rehn? ”Isoin virhe oli luottaa euroalueen johtajien rationaaliseen päätöksentekoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    5. 5

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    6. 6

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    7. 7

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    8. 8

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    9. 9

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää