Valikko
Pääkirjoitus    |   Vieraskynä

Talvivaara, länsimetro, Olkiluoto 3... Suurhankkeet takkuilevat usein kolmesta syystä – ja niistä on otettava opiksi

Epäonnistumisten taustalla näkyvät usein samankaltaiset ongelmat ja toimintamallit, joita ei kannattaisi toistaa, kirjoittavat apulaisprofessorit Kirsi Aaltonen ja Tuomas Ahola.

Julkisuudessa on viime aikoina nostettu esiin suurten hankkeiden ongelmia, jotka kaatuvat lopulta ­veronmaksajien syliin.

Talvivaaran kaivos, länsimetro, Olkiluodon ydinvoimalan kolmos­reaktorin rakentaminen, Olympiastadionin uudistaminen ja muut vastaavat hankkeet eivät ole vain suomalaisia erikoisuuksia vaan esimerkkejä maailmanlaajuisesta il­miöstä: erityisesti suuret ja monimutkaiset hankkeet ovat projektien perinteisillä menestysmittareilla – kustannuksilla, laadulla ja/tai valmistumisajalla – mitattuna usein ­katastrofeja.

Suurhankkeiden epäonnistumisen syitä tutkittaessa on tunnistettu kolme yleistä epäonnistumisiin johtavaa syytä.

Koska laajojen hankkeiden rahoitus halutaan varmistaa, niiden hyötyjä yliarvioidaan systemaattisesti. Projektien valmisteluvaiheessa kustannuksia ja riskejä samalla ali­arvioidaan – sekä tietoisesti että tiedostamatta. Talvivaara on edustava esimerkki tällaisesta hankkeesta.

Näin isoihin hankkeisiin liittyvän osaamisen puutteet ja aliresursointi lamauttavat usein projektiorganisaation ja tekevät sen toiminnasta tehotonta. Esimerkiksi Olkiluoto 3:n tilanneen Teollisuuden Voiman ja Länsimetro oy:n organisaatiot ovat osoittautuneet resursseiltaan ja osaamiseltaan riittämättömiksi: ne eivät ole kyenneet valvomaan projektien etenemistä ja puuttumaan ongelmiin ennakoivasti.

Usein käy myös niin, etteivät suurhankkeiden sopimus- ja hallintomallit sovi hankkeiden moni­mutkaiseen luonteeseen. Sopimukset saattavat jakaa hankkeen osapuolet eri leireihin, ja yhteistyö on sen jälkeen vaikeaa. Kun projekti­organisaatio eriytyy, tieto ei kulje raja-aitojen yli.

Projektien johtamisen tutkimuksessa on tunnistettu monia menetelmiä, joilla vaativien projektien onnistumisen todennäköisyyttä voidaan lisätä. Toisin kuin esimerkiksi Tampereen monitoimiareenan tapauksessa meneteltiin, projektien hyötyjen arvioinnin pitäisi tapahtua avoimen ja osallistavan prosessin kautta. Eri sidosryhmille pitää antaa mahdollisuus ottaa kantaa hyötylaskelmien taustalla oleviin oletuksiin, tuoda esille tarpeitaan ja esittää kritiikkiä. Jos hanke ei kestä tällaista kritiikkiä, sitä ei mitä todennäköisimmin kannata toteuttaa.

Hankkeen alkuvaiheen huolellinen selvitys- ja valmistelutyö on suoraan yhteydessä projektin myöhemmän menestyksen kanssa.

Tilaajan kykyyn johtaa laajaa ja tilapäistä projektiverkostoa on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota. Tilaajalla on oltava tarkka käsitys siitä, mitä tehdään, miten tehdään ja millä organisaatiolla tehdään. Tämä edellyttää huomattavaa resursointia ja osaamista, jota ei voida ulkoistaa konsulteille (kuten länsimetrossa tehtiin) tai jollekin muulle yksittäiselle – suurellekaan – toimijalle (kuten Olkiluoto 3:n tapauksessa meneteltiin). Tilaajan on varmistettava, että kaikki projektiin osallistuvat toimijat pyrkivät toteuttamaan projektin yhteisiä tavoitteita eikä hanke sorru siihen osallistuvissa yksittäisissä yrityksissä tapahtuvaan osaoptimointiin.

Usein monimutkaisetkin hankkeet menestyvät, jos mukana olevien yritysten välillä vallitsee hyvä yhteishenki ja yritykset toimivat yhteisen tavoitteen hyväksi.

Australiasta Suomeen rantautuneilla allianssimalleilla voidaan parantaa merkittävästi laajojen ja monimutkaisten projektien hallintaa. Hankkeeseen osallistuvat yritykset voivat tarjota parasta osaamistaan tilaajalle ja koko hankkeelle ilman turhia organisatorisia raja-aitoja. Tästä hyvä esimerkki on Tampereen rantatunnelihanke.

Myös allianssihankkeissa tilaajan osaaminen ja aktiivinen osallistuminen hankkeeseen on tärkeää. Al­lianssi ei siis ole joka projektin patenttiratkaisu. Allianssiprojektit vaativat niihin osallistuvilta organisaa­tioilta ja ihmisiltä uudenlaista osaamista, asennetta ja kyvykkyyttä.

Suomessa teknisen osaamisen puute ei nouse monimutkaisten projektien ongelmaksi. Tarvitaan kuitenkin rohkeutta uudistaa projektien johtamis- ja organisointitapoja ja kykyä rakentaa yhteistyötä.

On joka tapauksessa aika ottaa opiksi tutkimuksen havainnoista. Julkisten varojen käyttäminen virheellisten toimintamallien toistamiseen on vastuutonta tuhlausta.

Kirsi Aaltonen ja Tuomas Ahola

Aaltonen on apulaisprofessori Oulun yliopistossa tuotantotalouden tutkimusyksikössä. Ahola on apulaisprofessori Tampereen teknillisessä yliopistossa tuotantotalouden ja tietojohtamisen yksikössä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Atte Jääskeläinen vihjaa HS:n haastattelussa, että Yle voi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    3. 3

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    4. 4

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Älykäs, kunnianhimoinen, näsäviisas ja peluri – Ylen Atte Jääskeläinen on jääräpää, joka haluaa kertoa, miten asiat oikeasti ovat

    7. 7

      Putinin ja Trumpin kaltaiset mafiaveljet voittavat, kun kukaan ei enää usko mihinkään

    8. 8

      ”Jos voisin palata tällä tiedolla nuoreksi” – Sami Jauhojärvi ja Hanna-Maria Seppälä kertovat, miksi ikä ei ole urheilijalle vain numero

    9. 9

      Jussi Halla-aho haluaa unohtaa unohdetun kansan – minkä puolueen johtoon hän oikein pyrkii?

    10. 10

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    2. 2

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    4. 4

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    5. 5

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    6. 6

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    7. 7

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    8. 8

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    9. 9

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    10. 10

      Atte Jääskeläinen vihjaa HS:n haastattelussa, että Yle voi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    7. 7

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää