Pääkirjoitus    |   Kolumni

Ylioppilaiden sumasta pulaan

Huoli valkolakin hohdon haalistumisesta vaikuttaa ylimitoitetulta: tänäkin keväänä peruskoulunsa päättäneestä ikäluokasta selvä enemmistö, 57 prosenttia, hakeutui lukioon.

Ylioppilaita ei tunnu koskaan valmistuvan sopivaa määrää. Jo pula-ajasta toipuvalla 1930-luvulla ylioppilastulvan vastustamiskomitea esitti, että ammattikoulun arvostusta pitää nostaa, koska kaikki valko­lakkiset eivät mahdu yliopistoihin.

Tuolloin ylioppilaita tosin valmistui vuodessa pari tuhatta ja nyt yli 30 000. Vuosikymmeniä onkin voivoteltu sitkeää ylioppilassumaa, kun vain noin kolmannes pääsee heti jatkamaan opintojaan. Osuus on viime vuosina jopa kasvanut.

Tänä keväänä otsikoihin on noussut päinvastainen huoli: lukion suosio on hiipunut, ylioppilaaksi valmistuu liian harva ja jopa koko kansakunnan koulutustaso on vaarassa laskea.

Opetusministerikin huolestui niin, että päätti ammattikoulureformin jälkeen modernisoida tällä hallituskaudella myös lukion, jotta sen vetovoima kasvaisi. Esitys lukiolain uudistamiseksi luvataan valmistella eduskunnalle kevääksi 2018.

On totta, että ylioppilastutkinnon suorittaneiden osuus ikäluokasta kasvoi vuoden 2005 tienoilla yli puoleen mutta on sittemmin laskenut alle puoleen. Miehillä osuudet ovat matalammat kuin naisilla, mutta toisaalta uudet miesylioppilaat jatkavat naisia jouhevammin heti korkeakouluopintoihin.

Tuoreimpien yhteishakutilastojen perusteella huoli valkolakin hohdon haalistumisesta vaikuttaa kuitenkin ylimitoitetulta: tänäkin keväänä peruskoulunsa päättäneestä ikäluokasta selvä enemmistö, 57 prosenttia, hakeutui lukioon ja 43 prosenttia ammatilliseen koulutukseen.

Koulutustason laskukaan ei vaikuta Suomen akuuteimmalta ongelmalta, sillä korkeakoulut pukkaavat tutkintoja ennätystahtiin: ammattikorkeakouluista valmistui viime vuonna 23 000 asiantuntijaa ja yliopistoista 15 000 maisteria.

Tuoreen uraseurannan mukaan maisterit kyllä pärjäävät kehnoillakin työmarkkinoilla, mutta etenkin ”yleisaloilta” valmistuneiden on entistä hankalampi saada opintojaan vastaavaa työtä. Osa heistä saattaakin löytää itsensä vaikka kokoamasta autoja robottien rinnalla.

Työelämän muutosten vuoksi olisikin aika kaataa vanhentunut jako ammattikouluun ja lukioon, kun ammatteja ka­toaa ja kaikki tarvitsevat myös ”teoriaa”.

Tähän suuntaan edetäänkin pienin as­kelin, kun esimerkiksi ammatillisen kou­lutuksen arvosteluasteikko aiotaan taas palauttaa viisiportaiseksi. Silloin amiksen todistuksella pääsisi korkeakouluun siinä missä ylioppilastodistuksellakin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Merkintöjä
  • Koulutus
  • Marjukka Liiten
  • Kolumnit
  • Lukio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    9. 9

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    10. 10

      Puukkoisku järkytti turkulaisia – ”Ei tästä pelkoa synny, mutta huoli yleisestä väkivallan aallosta maailmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää