Pääkirjoitus    |   Kolumni

Kesän pahin pelko menee metsään – Suomen suven suurin riski on ihminen itse

Kun pitää järjen ja hellehatun päässä, kesälaitumilla voi kirmata huoletta ilman punkkipaniikkia.

Mistä tietää, että pian on kesä? No tietysti bussien kylkiin liimatuista mainoksista, jotka kirkuvat punkkivaaraa.

Kuvasta katsoo verenhimoinen susi, jonka silmäkulmassa sojottaa punkki: ”Kumpi pedoista on vaarallisempi?”, mainos kysyy.

Ei kumpikaan. Molempia pelätään enemmän kuin kannattaisi.

Selasin muutama vuosi sitten ­Tilasto­keskuksen kuolinsyylukuja parinkymmen vuoden ajalta. Puremien ja hyökkäysten aiheuttamissa kuolemissa eivät hukat tai punkit juhli. Susi ei ole tappanut Suomessa ketään yli sataan vuoteen, mutta muisto vaarallisuudesta elää. Punkki aiheutti muutamien ihmisten kuoleman.

Kuolinsyylukujen valossa ampiaisen pitäisi herättää enemmän kauhua. Sen pistot tappoivat yli kaksikymmentä suomalaista. Koiran, hevosen tai naudan käsittelyssä menehtyi liki yhtä moni.

Suomen vaarallisin eläin on hirvi. Auton ja hirven yhteentörmäyksissä kuoli satakunta ihmistä. Tappaja on taas aktivoitumassa. Hirvikolarit saavuttavat yhden huippunsa keskikesällä.

Punkit aiheuttavat kahta ikävää tautia, borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Borrelioosiin tepsii lyhyt lääkekuuri. Puutiaisaivokuumetta vastaan voi ­suojautua rokotteella, jos liikkuu riski­alueilla.

Tautiseen punkkiin törmääminen on yhä sattuman kauppaa. Vain joka viideskymmenes borreliapuraisu sairastuttaa. Aivokuumeen todennäköisyys on vielä pienempi. Jos kymmenentuhatta turistia viettää kuukauden päivät punkkiparatiisissa, yksi saattaa saada taudin. Lähestytään käänteistä lottovoittoa.

Tiedetään. Elämä ei ole todennäköisyyslaskentaa. Riskisuhde tuskin lohduttaa, jos tauti iskee. Silti kannattaa muistaa, että suven suurin riski on ihminen itse.

Alkoholi maistuu kesällä. Seuraukset tiedetään. Luonnonvesiin hukkui vuosittain 150–200 uimaria. Turmat kasautuvat kesäkuukausiin.

Rusketus voi muuttua painajaiseksi. Noin tuhannella suomalaisella todetaan vuosittain melanooma.

Grilli-iltakin voi olla vaaran paikka. Kymmenet heittävät henkensä tukehtumalla ruokaan.

Kun pitää järjen ja hellehatun päässä, kesälaitumilla voi kirmata huoletta. ­Ilman kokovartalohaalaria ja punkki­paniikkia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Punkit
  • Puutiaiset
  • borrelioosi
  • Puutiaisaivokuume

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    6. 6

      Miksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?

    7. 7

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää