Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Asunto­rakentamisen sääntelyä on varaa väljentää

Pykäläviidakon järkeistäminen on tarpeen etenkin silloin, kun se parantaa asumisviihtyvyyttä.

Rakennusten suunnittelua koskeviin määräyksiin on tulossa iso joukko muutoksia, kun hallitus purkaa normeja. Suomen koko ­rakennusmääräyskokoelma päivitetään tänä vuonna. Tavoite on paitsi ajantasaistaa pykälät myös vähentää sääntelyä ja alentaa kustannuksia.

Toukokuun alussa valtioneuvosto hyväksyi asetuksen rakennusten esteettömyydestä. Määräykset höllenivät opiskelija-asuntojen kohdalla niin, että vastedes vain viidessä prosentissa opiskelija-asuntoja tulee olla esteettömyysmääräysten mukaiset wc- ja pesutilat. Muutos on paikallaan. Opiskelija-asuntoja ei ole tarkoitettu lopullisiksi kodeiksi.

Muutoksia on ensi vuoden alusta lähtien tulossa myös esimerkiksi vesi- ja viemärilaitteistoja, paloturvallisuutta, meluntorjuntaa ja äänieristystä, energiatehokkuutta, kosteusteknistä turvallisuutta sekä pienten savupiippujen rakenteita ja paloturvallisuutta koskeviin säännöksiin.

Tällä viikolla lausuntokierrokselle lähti hallituksen esitys maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta. Väljennyksiä esitetään muun muassa väliseiniä ja taloteknisiä hormeja tai kuiluja koskeviin säännöksiin, jotka on koettu ongelmallisiksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yli 180 milliä paksut väliseinät sekä ­ilmanvaihtohormit ja huoltokuilut rajattaisiin kerros­alaan laskettavan pinta-alan ulkopuolelle, eivätkä ne eivät enää kuluttaisi rakennusoikeutta. Muutos edistäisi muun muassa asuntojen äänieristävyyttä ja energiatehokkuutta. Myös hormit ja kuilut voisivat esityksen mukaan ylittää sallitun rakennusoikeuden. Tämä helpottaisi ilmanvaihdon suunnittelua, kannustaisi rakentamaan riittävän väljiä hormeja ja siten helpottaisi huoltoa.

Pykäläviidakon järkeistäminen on tarpeen etenkin silloin, kun muutos parantaa asumisviihtyvyyttä. Nykymääräyksissä on runsaasti säännöksiä, joita on varaa keventää.

Hyvää rakentamista ovat väljät ratkaisut, joissa ilmanvaihtoa päästään korjaamaan. Säännösten tulee kannustaa laadukkaaseen rakentamiseen ja erilaisten materiaalien käyttöön sekä energiatehokkuuden lisäämiseen. Myös kosteusteknisessä turvallisuudessa on parantamisen varaa. Uusien hometalojen syntyminen tulee kaikin tavoin estää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    10. 10

      Uusnatsit aikovat marssia juutalaisten juhlapäivänä ja synagogan nurkilla – Ruotsin pinna paloi Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    10. 10

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    11. Näytä lisää