Valikko
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Kuivakäymälöitä kaupunkeihin

Ravinteiden suljettu kierto edellyttää, että ravinteet myös kiertäisivät. Ylimääräisten ravinteiden paikka on ruoantuotannossa eikä esimerkiksi Itämeressä.

Helsingin seudun kierrätyskeskus aloittaa lauantaina mielenkiintoisen kokeilun ottaessaan asiakaskäyttöön kuivakäymälän Espoon Suomenojan myymälässään.

Päämääränä on tuoda keskusteluun ravinteiden kierrätyksen merkitystä. Ravinteista fosfori ja typpi tulevat useimmin keskusteluun, kun niitä päätyy liikaa vesiin ja seurauksena ovat levät, jotka estävät ihmisiä nauttimasta kesästä. Samat aineet ovat kasvulle ja ruoan­tuotannolle välttämättömiä ravinteita, rajallisia luonnonvaroja, jotka pitäisi saada kiertoon.

Suomen hallitus sitoutui vuonna 2010 Itämeri-huippukokouksessa tehotoimiin pahoin rehevöityneen Saaristomeren hyvän tilan saavuttamiseksi ja ravinteiden kierrätyksen mallimaaksi.

Tulokset ovat toistaiseksi olleet vaatimattomat: kokeiluja, hankkeita ja projekteja, jotka valitettavan usein lakkautetaan, kun projektirahoitus loppuu. Seurantaohjelma näyttää pääosin keltaista väriä, joka kuvaa sitä, että jotakin on tehty mutta ei asian merkitykseen ja laajuuteen nähden riittävästi. Kaupalli­siakin hankkeita on toki virinnyt.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen kuivakäymäläkokeilu on yleishyödyllinen. Tavoite on testata, miten esimerkiksi virtsanerittely soveltuu kaupunki­oloihin ja miten ravinteiden suljettu kierto onnistuu käytännössä. Hank­keessa on kyse tavallisen kuluttajan elämästä. Kuivakäymälät ovat tulleet kuluttajille tutuiksi ennen kaikkea mökeiltä ja festivaaleilta, mutta kaupungeissa ne ovat jääneet vieraiksi arkikäytössä.

On vaikea kuvitella, että pääkaupunkiseudulla ryhdyttäisiin laajasti ajamaan asiaa. Jätevedenpuhdistuskin on hyvällä tolalla. Voittoa tuottamaton kierrätys­keskus on kuitenkin hyvä foorumi testata kiertotalouden toimimista kotitalouden näkökulmasta. Ehkä huussi ei olekaan vain vapaa-ajanasunnon hyödyke.

Toivottavasti kokeilun aikana kerätty virtsa ei päädy viemäriin vaan sille on käyttöä lannoitteena. Nykyinen lain­säädäntö ei tarjoa helppoa tapaa luo­vuttaa virtsaa lannoitekäyttöön, vaikka tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi lääkejäämät eivät päädy virtsan mukana pellosta jyviin asti.

Ravinteiden suljettu kierto edellyttää, että ravinteet myös kiertäisivät. Uusi kokeilu muistuttaa kuluttajia siitä, että ylimääräisten ravinteiden paikka on ruoantuotannossa eikä esimerkiksi ­Itämeressä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    5. 5

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    6. 6

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    7. 7

      Presidentti Martti Ahtisaari paljastaa HS:n syntymäpäivä­haastattelussa kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten – yksi heistä on suomalainen

    8. 8

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    9. 9

      5,5-prosenttiset juomat tuskin päätyvät ruokakauppoihin – Eduskunnassa hallituksen esitystä uudesta alkoholilaista vastustetaan enemmän kuin kannatetaan

    10. 10

      Taistelevia jumalia, feminististä seksikomediaa ja Prisman hypnoottinen kassahihna – Nämä kymmenen tv-sarjaa kannattaa katsoa juhannuksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    7. 7

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    8. 8

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    9. 9

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    10. 10

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää