Valikko
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Juhlitaan myös niitä lapsia, jotka eivät tee huippusuorituksia

Vaatimattomassakin suorituksessa on usein ainakin jotain hyvää. Loma voi tulla tarpeeseen, vaikkei olisikaan antanut kaikkeaan.

Tänään juhlitaan koulunsa päättäviä lapsia ja nuoria. Media on jo perinteiseen tapaan huomioinut eniten laudatureja kirjoittaneet ylioppilaat ja parhaiden suoritusten lukiot. Vanhempien yksityiset somepäivitykset ovat puolestaan tulvillaan lasten saamia stipendejä, kunniakirjoja, kilpailupokaaleja harrastuksista ja riemua unelmien kouluun pääsemistä.

Hetken aikaa koko Suomi on yhtä nuorison menestystä. Sitä sietääkin juhlia kunnolla.

Tänään on kuitenkin juhlapäivä myös niille, jotka eivät kuluneena vuonna keränneet huippuarvosanoja tai palkintoja, mutta jotka silti tekivät parhaansa. Ehkä joku pääsi vuoden aikana halvaannuttavasta esiintymispelostaan, joku nosti arvosanansa välttävästä tyydyttävään, joku ei reputtanut ylioppilaskirjoituksissa tai päättökokeessa vaikka etukäteen niin pelkäsi. Joku sai koulussa kavereita, joita viime vuonna ei ollut.

Tällaisia lapsia ja nuoria näkyy (some)julkisuudessa vähemmän, mutta heille vuosi on voinut ollut hyvinkin merkityksellinen.

Lisäksi koulun päättymistä juhlivat tietysti nekin, jotka eivät edes yrittäneet parastaan. Ehkä lukuvuosi meni tällä kertaa puolivaloilla, kenties koulusta tuli pinnattua kokonaan. Jonkun kallis harrastus loppui varusteiden paiskomiseen, jonkun illat menivät läksyjen teon tai treenien sijasta kaupungilla hengatessa. Moni tuli jossain päin Suomea humalassa kotiin ja nukkui seuraavana aamuna pommiin.

Jos rehellisiä ollaan, emme me aikuisetkaan joka vuosi tee työ- tai yksityiselämässä huippusuorituksia tai ylitä itseämme. Joku vuosi saattaa mennä hyvinkin penkin alle. Ei ole reilua olettaa, että lapsikaan jatkuvasti parantaisi menoaan, nuoruus kun on harvoin lineaarinen suoritus.

Vaatimattomammassakin suorituksessa on kuitenkin usein ainakin jotain hyvää. Lisäksi itse loma voi tulla tarpeeseen, vaikkei olisi antanutkaan kaikkeaan. Jos ei muuta, niin kesän aikana voi huomaamatta kypsyä tai aikuistua.

Suoranaista välinpitämättömyyttä tai laiskuutta ei kenenkään vanhemman tarvitse teennäisesti suitsuttaa. Lapsen ja nuoren kaikenlaisista edistysaskelista kannattaa silti aidosti iloita.

Suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista pärjää elämässään myöhemmin hyvin, riippumatta siitä miten tämänkertainen kouluvuosi sattui sujumaan. Juhlitaan tänään siis kaikkia koulun päättäviä heidän suorituksistaan riippumatta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    2. 2

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    7. 7

      Obamacare on jälleen USA:n ykkösuutinen: miksi se luotiin ja miksi se ei kelpaa republikaaneille? – ”Julkista terveydenhuoltoa pidetään sosialismina”

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    10. 10

      It-yhtiön johtaja Sami Karkkila: Tekoälyn ja robottien kehitys tuo osan Intiaan menetetyistä työpaikoista pian takaisin Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    9. 9

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    10. 10

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää