Valikko
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Euroopalle annettiin suunta Ranskassa eikä Jyväskylässä

Ranskan parlamenttivaalien ensimmäinen kierros oli jatkoa EU-myönteisten ja liberaalien arvojen voittokululle Euroopassa. Perussuomalaisten puoluekokous meni päinvastaiseen suuntaan.

Pitkähkö lista EU-myönteisten ja kansainvälistä yhteistyötä suosivien poliittisten voimien voitosta Euroopassa sai merkittävän lisän, kun presidentti Emmanuel Macronin uusi puolue käytännössä putsasi pöydän Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella.

Macronin yhdessä vuodessa tyhjästä valtakunnalliseksi puolueeksi nostattama La République en Marche eli LRM on saamassa jopa yli 400 edustajaa Ranskan parlamentin 577-paikkaiseen alahuoneeseen eli kansalliskokoukseen.

Tarkka paikkajako selviää vaalien toisella kierroksella ensi sunnuntaina, mutta äänikynnyksiä ylittäneiden ehdokkaiden äänisaaliista näkyi jo selvästi LRM:n voiton lisäksi haastajien romahdus.

Perinteisten keskustaoikeiston ja vasemmiston valtapuolueiden lisäksi pettyi myös nationalistinen ja maahanmuuttovastainen kansallisrintama FN. Macronin haastajaksi presidentinvaalien toiselle kierrokselle toukokuussa yltänyt puo­lueen johtaja Marine Le Pen saattaa jäädä jopa puolueensa ainoaksi edustajaksi kansalliskokoukseen.

Vaalitavan vuoksi ero paikkaluvuissa tulee suuremmaksi kuin erot olivat äänimäärissä. Häviäjät vetoavat siihen ja myös ennätysmäisen alhaiseen eli alle 50 prosentin äänestysvilkkauteen.

Suunta oli kuitenkin selvä. Useissa Euroopan maissa vielä alkuvuodesta odotettu oikeistonationalismin voittomarssi jäi toteutumatta nyt Ranskassa. Vain muutama päivä aiemmin nationalistinen vaalikampanja maksoi Britannian pääministeri Theresa Mayn konservatiiveille puo­lueen parlamenttienemmistön.

Muualla Euroopassa uutisoitiin hieman pienemmällä, että samaan aikaan perussuomalaisten puoluekokous Jyväskylässä valitsi maahanmuuttajavastaiset nationalistit puolueen avainpaikoille.

Perussuomalaiset menevät eri suuntaan kuin Eurooppa laajemmin. Se ei sinänsä ole kovin outoa, koska politiikka ei etene vain yhteen suuntaan, eikä oikeistonationalismi ole kadonnut Euroopasta.

Perussuomalaiset kuitenkin ottivat ­päinvastaisen suunnan kuin sen, jolla Suomi ja suomalaiset menestyvät yhdessä muiden maiden kanssa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    3. 3

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    4. 4

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    5. 5

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    6. 6

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    7. 7

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    8. 8

      Kaukolämpöputken rikkoutuminen täytti Mannerheimintien tulikuumasta höyrystä Svenska Teaternin edustalla – Lämpimän käyttöveden jakelussa esiintyy häiriöitä parin korttelin alueella

    9. 9

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    10. 10

      Diabeetikko Arto Lukkarin, 53, ei ennustettu elävän yli kolmikymppiseksi – nyt hänet palkittiin sitkeydestä Harvardin yliopiston kunniamitalilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    3. 3

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Kaukolämpöputken rikkoutuminen täytti Mannerheimintien tulikuumasta höyrystä Svenska Teaternin edustalla – Lämpimän käyttöveden jakelussa esiintyy häiriöitä parin korttelin alueella

    9. 9

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    10. 10

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää