Pääkirjoitus    |   Kolumni

Ydinperheen ylivallan murenemisesta on seurannut paljon hyvää – Enää ei tarvitse kuiskutella susipareista, avioeroista ja adoptiosta

Nyt on paljon enemmän vaihto­ehtoja, miten perheen voi rakentaa. Jos sitä oikeaa ei löydy, lapsen voi hankkia myös yksin.

Kun huonot uutiset jylläävät, välillä on hyvä miettiä myös sitä, mikä maailmassa on mennyt parempaan suuntaan. Otetaan nyt esimerkiksi perhe-elämä.

Yleensähän on tapana päivitellä perheiden ahdinkoa, mutta perhe-elämässä on tapahtunut myös paljon asioita, joista voi olla iloinen. Yksi sellainen asia on ydinperheen murentuminen.

Toisen maailmansodan jälkeen ihmisiä kannustettiin muodostamaan ydinperheitä ja synnyttämään uusia kansalaisia neuvolatätien oh­jauksessa. Tästä seurasi suuria lapsimääriä mutta myös paljon surua ja tuskaa monille aikuisille ja lapsille.

Pitkään oli tavallista puhua matalalla äänellä susipareista ja au-lapsista, jotka olivat syntyneet pelottavan kuuloisesti avioliiton ulkopuolella. Avioero oli maailmanloppu. Yksinhuoltajia sääliteltiin, äitipuolia pelättiin. Naimattomat olivat vanhoja­piikoja ja -poikia. Adoptiosta kuiskailtiin – adoptoitu saattoi olla kylällä viimeinen, jolle selvisi, etteivät hänen vanhempansa olleet hänen biologisia vanhempiaan. Homoista ei edes puhuttu, puhumattakaan muista sukupuoli-identiteeteistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikki tämä moraalinen paatos on viime vuosikymmeninä murentunut hienolla tavalla. Perheitä tutkinut skottisosiologi Mary Holmes listaa kirjassaan Sociology for Optimists, mitä hyvää ydinperheen yli­vallan murentumisesta on seurannut.

Nyt on paljon enemmän vaihto­ehtoja, miten perheen voi rakentaa. Jos sitä oikeaa ei löydy, lapsen voi hankkia myös yksin. Naimisiin ei tarvitse mennä, vaan ensin voi ­kokeilla asumista yhdessä. Jos avioliitto ei suju, avioero on mahdollinen vaihtoehto – totta kai usein vaikea, mutta niin on myös roikkuminen suhteessa. Ja eron jälkeen voi myös perustaa uusperheen.

Yksin asuminenkaan ei tarkoita, että elämä olisi yksinäistä: monilla on perhettä ja ystäviä. Myös parisuhde voi olla oman osoitteen ulkopuolella. On niitäkin, jotka pitävät yksin asumisesta tai eivät halua lapsia. Lapsia ei tarvitse tehdä sen enempää kuin haluaa, mikä on hyvä maapallon kantokyvyn kannalta.

Mikä tässä kaikessa sitten tökkii? Ehkä yksi syy siihen, että perhe-elämän muutokset eivät miellytä, on valtasuhteiden muutoksessa. Ennen ydinperheen kannattajilla oli tukeva moraalinen ote vapaista naisista ja miehistä, yksin asuvista, yksinhuoltajista, eronneista, homoista, lesboista, adoptioperheistä tai sijaisvanhemmista ja heidän lapsistaan.

Erityisesti naiset joutuivat elämään herran nuhteessa. Aiemmin piti löytää heti kerralla se yksi ja ainoa oikea, ja lasten synnyttäminen oli elämäntehtävä. Naiset ja heidän kanssaan myös lapset sinnittelivät vaikeissa avioliitoissa, koska naisilla ei ollut omaa ammattia eikä varallisuutta. Työelämässä oli vaikea edetä, eikä ravintolaan niin vain läh­detty tyttöporukalla.

Nyt naisilla on enemmän varaa valita, miten elämäänsä elää. Samalla 35-vuotiaista naisista neljännes on lapsettomia. Helsingissä runsaat 40 prosenttia lapsista syntyy avioliiton ulkopuolelle, ja noin viidennes lapsista syntyy yksinhuoltajien perheisiin. Helsingissä naisista selvä vähemmistö synnyttää lapsen avioliitossa. Lapsia syntyy entistä vähemmän, koska naisilla on paljon muutakin tekemistä, ja monella on vaikeuksia löytää kumppania.

Syntyvyyden lasku herättää niin suurta huolta, että jopa sosiaali­demokraatit ovat vihdoin keksineet, mitä käyttöä heillä voisi olla kolmekymppisille naisille.

Mutta naisten motivointi synnytyksiin ei välttämättä onnistu yhtä hyvin kuin maailmansodan jälkimainingeissa. Sen sijaan yksi ratkaisu alenevaan lapsimäärään olisi maahanmuutto, joka toisi uusia veronmaksajia ja myös kenties pareja naisille. Mutta politiikan johtotähtenä tuntuu olevan, että nuoret miehet ja lapsiperheet, jotka haluaisivat jäädä hinnalla millä hyvänsä, on ehdottomasti heitettävä heti ulos.

Ikävä kyllä tämä toilailu taitaa päättyä kirvelevään maaottelutap­pioon: ruotsalaisia on jo 10 miljoonaa, ja luku kasvaa vauhdilla. Ruotsissa ulkomailla syntyneitä on lähes viidennes ruotsalaisista, Suomessa ulkomailla syntyneitä on runsaat kuusi prosenttia kansalaisista. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ­väestö vähenee laajoilla alueilla.

Älkää käsittäkö väärin: supi­suomalainen ydinperhe on varmasti monelle ihana asia ja paras mah­dollinen ratkaisu. Mutta ehkä voisimme olla iloisia siitä, että moni muukin malli toimii, ja tukea erilaisia tapoja elää ja hankkia lapsia. Samalla tänne voisi houkutella ­veronmaksajia myös muualta.

Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Perhe
  • Erilaiset perheet
  • Syntyvyys
  • Naiset
  • Anu Kantola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    9. 9

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    10. 10

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää