Uusateismista puuttuu muu sisältö

Uskonnonvastaiset ateistit mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla eivätkä pysty rakentamaan omaa positiivista historiaansa.

Uskonnonvastainen uusateismi on nyt nousussa ja myy. Uskontokriittiset kirjat ovat keikkuneet myyntilistojen kärjessä jo vuosia. Monet kirjailijat, kuten Richard Dawkins, Daniel Dennet ja Sam Harris, ovat paitsi rikastuneet myös haalineet koko joukon opetuslapsia.

Modernin uusateismin kantava voima on viha uskontoja kohtaan. Uusateististen kirjoittajien tarkoitus on kannustaa ihmisiä luopumaan uskonnosta, joka heidän mukaansa on syynä lukuisiin kauheuksiin ja hirmuvaltaan.

Uusateistit pyrkivät käännyttämään uskonnon sokaisemat ihmiset ja saattamaan heidät nykyaikaan, jossa uskonnoista on tullut tarpeettomia; uusateismi onkin eräänlaista reformaatiota äärimmilleen vietynä.

Uskontokriittisyyden vastapainoksi uusateistinen lukija saattaisi kaivata ateistiselle uskolleen myös jotakin muuta sisältöä.

Asiansa tosissaan ottava uusateisti kyseenalaistaa uskontojen sivutuotteena kaikki uskontoihin liittyvät juhlat, pyhät ja siirtymäriitit, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Tästä näkökulmasta uusateistille jää kovin vähän hänet muihin ateisteihin tai uskovaisiin yhdistäviä perinteitä. Ateismia vaivaa juurettomuus.

Uusateismin voima mutta samalla sen vääjäämätön tappio piileekin kyvyttömyydessä rakentaa omaa positiivista historiaa. Yhteiskunnat ja ideologiat, jotka perustuvat vihaan ja aggressioon, eivät lopulta kohtele omiaankaan hyvin, kuten kuka tahansa 1900-luvun Euroopan sotahistoriaa tunteva tietää.

200-luvulla elänyt kirkkoisä Origenes puhui alemman ja korkeamman tason kristityistä. Uusateistit voi rinnastaa alemman tason kristittyihin, jotka ymmärtävät Raamatusta lukemansa katkelman kirjaimellisesti, sanasta sanaan, eivätkä pääse pintaa syvemmälle. Tästä näkökulmasta uusateistien kritiikki ei saavuta kohdettaan.

Kritisoidessaan uskontoja uusateistit eivät ole ymmärtäneet niiden filosofista traditiota, dogmihistoriaa ja ydinkysymyksiä. Sen sijaan uusateistinen kritiikki perustuu pääasiassa erilaisilla tapahtumien, tekojen ja henkilöiden kauheuksilla mässäilyyn.

Noitavainot ja pedofiliaan syyllistyneet papit ovat uusateistien vakiokalustoa, kun he pyrkivät osoittamaan uskontojen myrkyllisyyden. He johtavat yksittäisistä tapauksista universaaleja totuuksia eivätkä kiinnitä huomiota positiivisesti vaikuttaneisiin uskoviin henkilöihin ja uskonnollisiin tapahtumiin, edes tekojen tasolla.

Uusateistista uskontokritiikkiä voi aiheellisesti verrata pilkkansa kohteeseen, uskonnolliseen fanatismiin.

Niin uusateistit kuin uskonnolliset fanaatikotkin menestyvät vain suhteessa vihaamiinsa vääräuskoisiin toisiin. Sekä uskonnollinen että ateistinen fanaattisuus perustuu ajatukseen, että kaikki olisi hyvin, jos pahoja toisia ei olisi olemassakaan.

Koska uusateistisessa uskontokritiikissä on kyse vihasta ja uskonnollisten traditioiden tahallisesta tai tahattomasta väärin ymmärtämisestä, se ei kykene tuomaan sanomaansa julki muutoin kuin suhteessa vihansa kohteeseen.

Paradoksaalisesti sekä uusateistiset että uskonnolliset fanaatikot tarvitsevat vihansa kohdetta saadakseen sanomansa kuuluviin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi