Afrikka etsii kipinää jalkapallosta

Suuret urheilutapahtumat ovat paisuneet televisioajalla mahtaviksi näytelmiksi, joihin liittyy yhä suurempia koko yhteiskuntaan kohdistuvia tunteita. Valtiot kilpailevat verissä päin kisojen järjestämisoikeuksista, koska valtavista urheilutapahtumista etsitään ratkaisua mitä erilaisimpiin asioihin.

Jotkin maat haluavat Kiinan tapaan osoittaa kovapäisimmillekin arvioijille nousseensa maailman tärkeimpien vaikuttajien joukkoon. Toiset taas pyrkivät luomaan pitävän pohjan ponnisteluilleen päälle kaatuvien ongelmien voittamiseksi. Joillakin mailla tavoitteena on kansallisen arvostuksen ja aseman hankkiminen, rahan teko tai menneen suuruuden korostaminen.

Etelä-Afrikan kohdalla kyse on monen edellä mainitun tekijän yhdistämisestä. Maa on kehittynyt kuudessatoista vuodessa synkästä rotusortovaltiosta Afrikan toivon vertauskuvaksi. Nyt se haluaa kääntää merkittävästä kypsyydestä kertoneen kansanvaltaisen muutoksen kouriintuntuvaksi ja jatkuvaksi yhteiskunnalliseksi nousuksi.

Meille suomalaisille suurten urheilutapahtumien merkitys on poikkeuksellisen selvä. Olympialaiset vuonna 1952 olivat suuri kansallinen elämä voittaa -tapahtuma. Raskaat sotavuodet olivat takana, ja suureen vääryyteen perustuneiden sotakorvausten viimeiset erät olivat maksussa. Vauraus ja sosiaaliturva orastivat. Suomi oli myös nousemassa normaalioloissa elävien valtioiden joukkoon – Yhdistyneiden kansakuntien jäsenyyskin oli vain kolmen vuoden päässä.

Meneillään olevat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut eivät ole vain yhden maan vaan koko Afrikan asia. Kyseessä on ensimmäinen afrikkalaisen maan järjestämä urheilun suurtapahtuma. Kisat innostavat afrikkalaisia laajan mantereen eri kolkissa. Afrikka tarvitsee menestystarinoita. Tässä kilvoittelussa jalkapallo on sivuosassa, vaikka isäntämaan menestys pelkästään kisojen järjestelyissä aiheuttaakin mahtavia tunnekuohuja kaikkialla Afrikassa.

Vajaan 50 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikka on monessa mielessä suunnannäyttäjä koko mantereella. Onnistunut siirtyminen demokratiaan, erittäin suuret luonnonvarat sekä nousu G20-ryhmän jäseneksi ja maailman 24. suurimmaksi taloudeksi ovat asioita, jotka vaikuttavat koko mantereen itsevarmuuteen ja toimivat esimerkkinä muille maille. Näin on siitä huolimatta, että Etelä-Afrikan ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohti ei ole mantereen suurin.

Lukuja ja tapahtumia seuraavan on kuitenkin pakko kiinnittää huomiota myös toiseen todellisuuteen: köyhyyteen. Etelä-Afrikka on edelleen kehitysmaa. Lisäksi maa on pahasti jakautunut köyhiin ja rikkaisiin. Kapkaupungissa ja monissa muissa keskuksissa valkoisten elintaso on erittäin korkea, mutta 40 prosenttia kansasta elää kurjuudessa alle kahdella dollarilla päivässä.

Eteläafrikkalaisia on liki kymmenen kertaa niin paljon kuin suomalaisia, mutta heidän yhteenlaskettu bruttokansantuotteensa on vain alle neljä kertaa suurempi kuin Suomen kansantuote. Henkeä kohden laskettuna eteläafrikkalaisten kansantuote on kolmannes suomalaisten vastaavasta luvusta. Vaikka Etelä-Afrikan bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin viisi prosenttia vuodessa, kasvu ei ole suurta moniin muihin maihin verrattuna.

Juhlien ilonpilaajan on pakko luetella muitakin surullisia lukuja Etelä-Afrikan todellisuudesta, koska vain niiden perusteella voi tulevaisuudessa arvioida, mikä on jalkapallokisojen todellinen merkitys maan kehitykselle.

Suurimpiin ongelmiin kuuluvat hiv ja aids. Maassa on 5,7 miljoonaa sairastunutta; tartunnan on siis saanut joka kahdeksas eteläafrikkalainen. Osasyy tähän on edellisen presidentin Thabo Mbekin käsittämätön politiikka. Hänhän höyrähti monella muullakin alalla päätään nostaneeseen tieteen epäilyyn ja kiisti koko sairauden olemassaolon ja tehokkaan hoidon tarpeen.

Maan työttömyysprosentti on maailman suurimpia. Virallisesti työttömiä on 25 prosenttia, mutta epävirallisesti puhutaan kolmanneksesta. Pääosa kouluista ja sairaaloista on todella surkeassa tilassa. Korruptio on laajalle levinnyt vitsaus, kuten myös huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö sekä rikollisuus. Monella alalla, kuten aliravitsemuksen poistamisessa, koulutuksessa, sosiaaliturvan luomisessa ja rikollisuuden torjunnassa, on kuitenkin myös edistytty.

Vasta tuleva kehitys osoittaa, mikä on suurkilpailujen järjestämisen lopullinen merkitys. Antavatko meneillään olevat MM-kisat potkun, jolla Etelä-Afrikka pääsee kiinni yhä parempaan kehitykseen, vai toteutuvatko epäilijöiden väitteet, että järjestelyihin haaskatuilla miljardeilla olisi ollut parempaa käyttöä edellä kuvattujen ongelmien hoidossa? Valitettavasti kisojen vaikutuksia ei voida mitenkään yksiselitteisesti mitata. On kuitenkin selvää, että järkevä yhteiskunta- ja talouspolitiikka on menetyksen avain niin Afrikassa kuin muuallakin. Tähän hetken kisahuuma ei vaikuta.

Viime vuoden olympiaisäntä Kiina sopii tässäkin vertailukohteeksi. Maan talouskehitys on ollut huimaa olympialaisista riippumatta. Monet toivoivat, että demokratia ja ihmisoikeudet saisivat kisoista uutta vauhtia maailman suurimmassa valtiossa. Hetken näytti jo siltä, että näin kävisi, mutta kisojen päätyttyä Kiinassa palattiin entiseen menoon. Optimisti voi kuitenkin yrittää löytää toiveilleen katetta siitä, että tänä vuonna Kiinassa on nähty sorrettujen työläisten vastalauseita, jotka aiemmin siivottiin nopeasti piiloon ankarilla toimilla.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi