Amerikan-vastaisuus on älyllistä laiskuutta ja pelkuruutta

Viime aikoina virinnyttä keskustelua Suomen Yhdysvaltain-suhteiden tilasta jäsentää edelleen joukko todenperäisyydeltään varsin kyseenalaisia väitteitä. Yhdysvaltain politiikkaa, yhteiskuntaa ja kulttuureja ei osata tarkastella objektiivisesti niiden omista lähtökohdista.

Myös ne, jotka ovat havahtuneet Yhdysvaltain-vastaisuuden ongelmaan, tuntuvat olevan kyvyttömiä irtautumaan omista kulttuurisidonnaisista ennakko-oletuksistaan. Hekin toistavat kliseitä, joiden mukaan Eurooppa on itsestään selvästi oikeassa ja Yhdysvallat väärässä, Eurooppa aikuinen ja Yhdysvallat lapsi.

Amerikan-vastainen mytologia on kuitenkin osoitus älyllisestä laiskuudesta ja pelkuruudesta. Se ei palvele paremman Yhdysvaltain-tuntemuksen etsintää, ei keskinäisten suhteiden kohentamista eikä sekä Eurooppaa että Yhdysvaltoja koskettavien yleismaailmallisten ongelmien ratkomista.

George W. Bushin hallinnosta on rakennettu karikatyyri, joka kuvaa eurooppalaisten "älykköjen" sielunmaisemaa, ei yhdysvaltalaista todellisuutta. Seurauksena on joukko kritiikittömästi toistettuja projisointeja ja Yhdysvaltain syyllistämistä.

George W. Bushin politiikkaa sanelevat kuulemma hänen vaalikampanjaansa tukeneet suuryritykset, erityisesti öljy-yhtiöt. Näitä kiinnostavat vain rikkaiden verohelpotukset, omien voittojen maksimointi, öljy ja kapitalistisen talousjärjestelmän käyttäminen kehittyvän maailman sortamisessa.

Näin yksinkertainen analyysi ei käsitä amerikkalaisen yhteiskunnallisen keskustelun ydinajatusta siitä, että tuottavaa yritystoimintaa tukeva veropolitiikka voi itse asiassa työllistää enemmän kuin syrjäytyneisyyttä subventoiva eurooppalainen malli.

Globalisoituvan maailmantalouden epäoikeudenmukaisuus tuskin on Yhdysvaltain syy vain siksi, että maa on suuri talousmahti. Ja miten Bush tarkkaan ottaen on hyötynyt siitä, että öljy-yhtiöiden korkeista bensanhinnoista saamat voitot ovat ajamassa amerikkalaisia kapinaan, joka uhkaa tuoda valtaan demokraatit?

Vaihtoehtoisesti väitetään, että Bushia ohjailevat salamyhkäiset uuskonservatiivit. Nämä useimmiten juutalaisiksi ilmoitetut älyköt toimivat kuulemma vallan kulisseissa ja ovat vähälukuisinakin mysteerisen vaikutusvaltaisia. Heidän sanotaan havittelevan Yhdysvaltain imperiumia, vähät välittävän demokratiasta ja uskovan aseelliseen voimankäyttöön yli kaiken.

Näin kirjoittavat toistavat itse asiassa samoja väitteitä ikivanhan juutalaissalaliiton pyrkimyksestä yleismaailmalliseen ylivaltaan, jotka ovat maailman sivu toimineet antisemitismin polttoaineena. Missä on uuskonservatismin olemuksen, juurien ja tarkoitusperien syvällinen pohdinta?

Uuskonservatiivit on leimattu äärioikeistolaisiksi kapitalismin ja suuryritysten puolustajiksi, vaikka tosiasiassa he ovat Yhdysvaltain sosiaalidemokraattisen liikkeen lapsia.

He uskovat vilpittömästi, että maailman vahvimmalla valtiolla on moraalinen velvollisuus avustaa suvaitsevaisiin ja demokraattisiin arvoihin uskovia vaikka asevoimin. Mutta onko heillä todellakin valta Bushin hallinnossa?

Elleivät uuskonservatiivit ja öljy-yhtiöt, Bushia ohjailevat kristilliset fundamentalistit.

Varsinkin Irakin sodan ja Iranin ydinkiistan myötä uudeksi mantraksi on tullut väite, jonka mukaan fundamentalisteilla on kuristusote Bushin hallinnosta. Sitä he kuulemma käyttävät pakottaakseen Bushin kulttuurien ja uskontojen väliseen sotaan, joka terrorismin vastustamiseen kaavuttuna tavoittelee voittoa islamista, Ilmestyskirjan lupaamaa lopun aikojen suurta taistelua ja maailmanloppua.

Nämä väitteet osoittavat, etttei maallistunut Eurooppa osaa käsitellä uskonnollisia toimijoita muuten kuin vääristämällä näiden sanomaa ja uskomuksia.

Usein eurooppalaiset yhdistävät kaiken uskontoon pohjaavan toiminnan taantumukseen, epä-älyllisyyteen ja sortoon. Nämä kaikki liitetään sitten Yhdysvaltoihin, koska siellä uskonnolla on merkittävämpi asema kuin Euroopassa.

Islamilaista terrorismia kristilliset fundamentalistit kyllä vastustavat. Mutta vain osa heistä uskoo Ilmestyskirjan taisteluihin, ja niihin uskovatkaan eivät katso Yhdysvalloilla olevan näissä taisteluissa osaa eikä arpaa.

Toisin kuin Euroopassa väitetään, kristilliset fundamentalistit eivät hyväksy Bushin Lähi-idän-politiikkaa. Päinvastoin, he ovat kärkevän kriittisiä.

He eivät hyväksy Bushin palestiinalaisvaltion ajatukselle antamaa tukea, eivät hänen vaatimuksiaan juutalaissiirtokuntien ja Israelin turvallisuusvallin purkamisesta eivätkä ehdotuksia siitä, että Itä-Jerusalemsta tehtäisiin palestiinalaisten pääkaupunki. Verorahojen käyttö islamilaisen Irakin jälleenrakentamiseen kauhistuttaa heitä.

Sitä mukaa kun tietoisuus fundamentalistien Bush-kritiikistä lisääntyy, myös heidän ulkopoliittisesta vaikutusvallastaan luodun myytin käyttövoima katoaa. Sitten ei enää ole jäljellä käyttökelpoisia Amerikan-vastaisuuden myyttejä.

Ainoa älyllisesti rohkea ja perusteltu tie olisikin luopua Amerikan-vastaisen mytologian rakentamisesta kokonaan. Olisi pyrittävä todella ymmärtämään, ei tuomitsemaan. Olisi ryhdyttävä tarkastelemaan Yhdysvaltoja uniikkina tilana, jonka kulttuuri, arvomaailma ja politiikka pohjaavat eurooppalaiseen perintöön mutta ovat kehittyneet omaksi sivilisaatiokseen.

Yhdysvallat ei muutu Euroopaksi, vaikka eurooppalaiset älyköt sitä kuinka vaatisivat. Sen sijaan nyt tarvitaan suuria uusia panostuksia objektiiviseen Yhdysvaltain-tutkimukseen ja sen tuloksien pelottomaan levittämiseen.

Kirjoittaja on Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Tampereen yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi