Arvot ovat voimakkainta, mitä on

Pyöräilin vaaliyönä kotiin Kallioon. Se on vaalikartoilla ihan kuten ennenkin: syvän punavihreä. Mutta nyt se on myös yhteiskunnallisen ilmapiirin toinen äärilaita.

Perussuomalaiseksi kääntynyt Metalliliiton konkari Matti Putkonen määritteli asetelman jo kampanjan alussa: "Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, sitten maailmanparannus, jos aikaa ja rahaa jää."

Oli täysikuu. Kuuntelin suomireggaeta ja yritin ajatella aikaa.

Tietenkin Facebook on liekeissä perussuomalaisten noususta. Perinteiset politiikan kommentaattorit ovat vähintään yhtä kuumissaan.

Suurin pudotus/nousu/muutos sotien jälkeen! Konsensus-Suomen loppu? Rökäle, murska, jätti, jytky-sitä-ja-tätä.

On tehty historiaa. Mutta muuttuuko mikään?

Toimittajien kielellä perussuomalaisten nousu on "kiinnostavaa". Se "sähköistää" politiikkaa. Kuuluu rauhoitella: mitä tapahtuu käytännössä, sen näemme myöhemmin.

Sen tiedämme kuitenkin jo nyt, että vaalitulos on paljon merkittävämpi symbolisesti kuin käytännössä.

Tästä on kyse Helsingissä:

Lähes 15 000 helsinkiläistä halusi vaikuttaa ainoalla äänellään ennen kaikkea siihen, miten Suomessa suhtaudutaan maahanmuuttajien perheenyhdistämiseen. Käytännössä on kyse somaleista, joiden perhesidehakemuksia on jonossa 9 800. Muita, oikeasti merkittäviä asioita on miljardi.

Yli 17 000 helsinkiläistä halusi eduskuntaan Paavo Arhinmäen. Moni osallistui vasemmiston keksimään vastakkainasetteluun: Paavolle enemmän ääniä kuin Marille! Ja näin kävi: Arhis voitti pääministerin ja veti eduskuntaan mukanaan Silvia Modigin, joka on sata kertaa kreisimpi kuin vaikka Rosa Meriläinen.

Ei tämäkään tulos kenenkään arjessa näy, mutta onhan se nyt valtavaa.

Koko Suomen tilanne taas, symbolisesti:

Noin 560 000 suomalaista katsoi, että on kansallismielisen, suomalaisten erityisyyttä korostavan politiikan aika.

Vanhuksilla on tulevaisuudessakin liian vähän vaippoja, kuntien lukumäärästä kiistellään, yksityisillä lääkäriasemilla käyvät erkaantuvat terveyskeskusten todellisuudesta – ihan samaa kaikkea.

Mutta: Suomen henki on muuttunut jo aikaa sitten, ja nyt hippi- ja herravihalla on myös poliittinen purkautumiskanava, perussuomalaiset.

Täällä on salonkikelpoista kutsua afrikkalaisia gebardihatuiksi ja sanoa, ettei ilmastonmuutos kuulu meidän maksettavaksemme.

Politiikassa suuret ja pienet asiat ovat merkittäviä, keskisuuret tylsiä.

Siksi postmodernin taiteen vastustus ja perheenyhdistämiset ovat kaikessa mitättömyydessään niin suuria asioita. Ne kertovat arvoista.

Ja arvot: ne ovat voimakkainta, mitä on.

Että jossain on joku, jonka mielestä maailman ongelmat, uhat ja mahdollisuudet tiivistyvät siihen, onko jollakin sotaa ja epätoivoa pakenevalla ihmisellä biopassi, onko hän kasvattilapsi vai ei. Että me edes keksimme kysyä, otetaanko hänet tänne vai ei.

Arvojen erikoisuus on siinä, että ne näyttävät ulospäin kuin mielipiteiltä. Sisäänpäin, ihmiselle itselleen, ne ovat totuus. Nyt Suomi on sellainen maa, jossa moni näkee yhtä kirkkaasti päinvastaisen totuuden kuin minä.

Tästäkin pitäisi jaksaa iloita:

Suomi on myös sellainen maa, jossa kummankin ajatukset saa sanoa ääneen.

Lapsi kysyi aamulla, miten vaaleissa kävi.

Miten sen nyt sanoisi. 7-vuotiaalle helsinkiläistytölle mamut ovat luokkakavereita.

Selitin tilanteen. Tyhmää, oli lapsen tuomio. Me hävittiin!

Joillekin tämä selitetään ihan toisin.

Keskustelua on jatkettava. Muuten edessä on kierre.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi