Budjetti tehtiin kivutta – mutta ohuelle jäälle

Suomessa on harvoin laadittu budjettia, joka on niin ohuella jäällä kuin Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ensimmäinen budjetti. Se, mikä tänään näyttää kestävältä pohjalta rakentaa taloutta, voi pettää jo huomenna.

Kataisen hallitus pääsi keskiviikkona nopeasti sopuun ensi vuoden budjetista.

Työn sujuvuus ei välttämättä merkitse sitä, että hallitus on alkuhässäköiden jälkeen suorinut pysyvästi rivinsä. Yhtä mahdollinen selitys vauhdille on se, että hallituksen yhteistyö on vielä haurasta: sitä ei haluta heti ensi metreillä suuremmin koetella.

Olipa selitys kumpi tahansa, oli hyvä, että menoista ja tuloista löytyi sopu kitkatta, sillä Suomen taloudella voi olla edessään kivinen tie ja budjetin korjailijoilla kiire.

Budjetin haasteet ovat sekä Suomen sisäisiä että ulkoisia. Ne voi jakaa myös sen perusteella, kuinka nopeasti niihin on kyettävä tarttumaan.

Ulkoisista haasteista suurin on eurokriisi. Jos Kreikka tavalla tai toisella romahtaa ja kriisi tarttuu muihin heikkoihin euromaihin ja pankkijärjestelmään, talouden taustamaisema muuttuu hetkessä.

Yritysten ja pankkien rahoitus vaikeutuu, vienti jäätyy, hyvä työllisyyskehitys tyssää, ja talouskasvu loppuu.

Äkkikäänne taantumaan tarkoittaisi, että budjetin perusta pettäisi. Budjetin teossa nimittäin välteltiin valtiovarainministeriön virkamiesten tarjoamia kovempia säästöjä sillä perusteella, että talouskasvu korjaa ongelmia ja parantaa työllisyyttä.

Jo nyt kasvu alkaa hidastua oletettua enemmän.

Budjetilla voi olla myös hallituksen sisäisiä haasteita. Jos talouden mahdollinen kriisiytyminen patistaa palaamaan ministeriön säästöehdotuksiin tai lykkäämään sovittuja menojen lisäyksiä, hallituspuolueita voi olla vaikeaa saada puhaltamaan yhteen hiileen. Hallitusneuvottelut näyttivät jo, että säästöistä sopiminen on tällä hallituspohjalla vaikeaa.

Haasteet on jaettavissa myös ajallisesti. Jos euron kriisi pahenee, hallituksen on kyettävä reagoimaan heti. Ei riitä, että budjetin menoja sovitaan pohdittavaksi ensi keväänä – puhumattakaan hallituskauden puolivälistä. Reagointiaika voi jäädä kuukausiin tai vain viikkoihin.

Kaiken taustalla kummittelevat myös Suomen talouden pitemmän aikavälin tarpeet.

Ruotsin Konjunkturinstitutetin tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen kertoo (Prima 5/2011) tärkeän opetuksen Suomen talouspolitiikkaa tekeville.

"Talouskasvun kannalta olennaisinta on työn tarjonnan lisääminen. Suomen talouspolitiikassa sitä vastoin toimitaan ikään kuin maa eläisi jatkuvassa taantumassa."

Vartiainen ei tarkoita, etteikö taantumaan kannattaisi varautua. Hänen lähtökohtansa on, että Ruotsissa ymmärretään Suomea paremmin toimia talouspolitiikassa tavalla, joka toimii yli suhdanteiden.

Vartiaisen mukaan avain tällaiseen ajatteluun on, että yksittäisissäkin toimissa – kuten vaikkapa nyt budjetin teossa – pitää aina tarkistaa, rakentavatko toimet talouspolitiikkaa, joka lisää pysyvästi työllisyyttä ja työtuntien määrää.

Vartiainen opastaa, että Ruotsin tavoin pitäisi tehdä ratkaisuja, jotka houkuttelevat ja tarvittaessa jopa pakottavat ihmisiä tekemään työtä.

Tällainen linjaus ei Vartiaisen mukaan saa suopeata vastaanottoa Suomen politiikassa eikä työmarkkinoilla, joten täällä yritetään lisätä työn kysyntää ja ratkaista huoltosuhteen heikkeneminen kasvattamalla tuottavuutta.

Vartiainen muistuttaa, että molemmista suomalaisista valinnoista seuraa ennen kaikkea palkkojen nousua eikä niinkään työllisyyden lisääntymistä.

Jos Kataisen hallituksen ensimmäistä budjettia punnitsee Vartiaisen neuvojen valossa, se ei ansaitse kiitettävää arvosanaa.

Mistä kohtaa budjetista löytyy suhdanteiden yli yltäviä, kestäviä ja työllisyyttä pysyvästi lisääviä linjauksia?

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi