Demareiden suosio hiipuu monesta syystä

Aika näyttää, löytävätkö Länsi-Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet uudelleen tiensä politiikan keskeisiksi linjanvetäjiksi.

Länsi-Euroopan sosiaalidemokraattisilla puolueilla ei mene kovin hyvin. 1950- ja 1960-luvuilla sosiaalidemokraatit vahvistivat asemiaan useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Niiden peruskannattajakunnan, teollisuuden työntekijöiden, osuus väestöstä kasvoi. Sosiaalidemokraatit omaksuivat oikeistopuolueita hanakammin uusia oppeja, joiden mukaan hallitusten tulee aktiivisesti säännellä markkinatalouden toimintaa.

Sosiaalidemokraattiset puolueet toimivat keskeisinä linjanvetäjinä eurooppalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa, ja pienissä maissa ne olivat eturivissä kehittämässä kansallisen tulopolitiikan toimintatapoja. 1980-luvulta alkaen tilanne on muuttunut.

Useimmissa Länsi-Euroopan maissa sosiaalidemokraattisten puolueiden kannatus on vuosikymmenestä toiseen vähentynyt. Vain muutamissa eteläeurooppalaisissa maissa demareiden suosio on 1970-luvun jälkeen ollut nousujohteista.

Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen osuus maan kansanedustuslaitoksen vaaleissa saaduista äänistä oli vuosina 2000–2009 keskimäärin 16 prosenttiyksikköä pienempi kuin 1970-luvulla. Saksassa vastaava pudotus oli 12 prosenttiyksikköä, Norjassa 8, Hollannissa ja Tanskassa 7 ja Ruotsissa 6 prosenttiyksikköä.

Näihin maihin verrattuna Suomen sosiaalidemokraateilla on mennyt hyvin. Sdp:n kannatus vuosien 2003 ja 2007 vaaleissa oli keskimäärin vain 1,6 prosenttiyksikköä 1970-luvun tasoa alhaisempi.

Demareiden kannatuksen väheneminen perustuu moniin eri tekijöihin. Teollisuuden työntekijöiden osuus ammatissa toimivasta väestöstä alkoi useimmissa Länsi-Euroopan maissa pienentyä 1970- ja 1980-luvuilla, ja vastaavasti porvaripuolueiden ydinkannattajakuntaan kuuluvan keskiluokan osuus on kasvanut. Elinkeino- ja ammattirakenteen muutoksen seurauksena ammattiliittojen jäsenistön puoluepoliittinen tausta on kirjavoitunut ja sosiaalidemokraattisten puolueiden aikaisemmin kiinteä yhteys ammattiyhdistysliikkeeseen on heikentynyt.

Puolueiden jäsenmäärät ovat pienentyneet, ja järjestökoneiston merkitys puolueen toiminnassa on ohentunut. Tämä muutos on vaikuttanut vasemmistopuolueisiin enemmän kuin porvaripuolueisiin, jotka eivät aikaisemminkaan ole nojanneet toimintaansa suureen jäsenmäärään.

Moderni hyvinvointivaltio edistää koulutuksen ja sosiaalisen tasauksen avulla yksilöllisen elämänhallinnan kehittymistä ja tätä kautta yksilökeskeistä elämäntapaa. Näin hyvinvointivaltio on itsessään heikentänyt kollektiivisiin arvoihin tukeutuvan poliittisen vasemmiston kannatusta.

Taloudellisen globalisaation aiheuttama epävarmuus on kohdistunut voimakkaimmin vasemmistopuolueiden ydinkannattajakuntaan. Se on lisännyt tyytymättömyyttä sosiaalidemokraattien perinteisissä kannattajissa ja edistänyt näiden siirtymistä joko vasemmalle (vasemmistososialistit) tai oikealle (oikeistopopulistit).

Hallitusten mahdollisuudet oman maansa kansantalouden aktiiviseen sääntelyyn ovat aikaisempaa rajallisemmat. Tämä on asettanut sosiaalidemokraatit puolustuskannalle.

Sosiaalidemokraattisten puolueiden omat saavutukset kansainvälisen markkinatalouden sääntelyssä ovat jääneet epäselviksi, ja aloitteet kansainvälisen solidaarisuuden toteuttamiseksi esimerkiksi kehitysapua lisäämällä tai siirtolaisten määrää kasvattamalla ovat usein olleet oman kannattajakunnan aineellisten etujen vastaisia.

Laajan julkisen sektorin ei-toivottuja vaikutuksia koskevassa keskustelussa sosiaalidemokraattiset puolueet ovat olleet joko haluttomia arvioimaan tällaisia vaikutuksia tai sitten sisäisesti hajanaisia. Tämä on lisännyt porvaripuolueiden uskottavuutta yhteiskunnallisia uudistuksia tekevinä puolueina.

Puoluekenttään on syntynyt uusia jakolinjoja. Uudet oikeistopopulistiset puolueet näkevät talouden kansainvälistymisessä enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Ne katsovat vanhojen puolueiden epäonnistuneen huonossa asemassa olevien kansankerrosten etujen ajamisessa.

Vihreät ovat monien maiden politiikassa ottaneet kuihtuneiden liberaalipuolueiden paikan. Kansainvälisessä taloudessa vihreät puolueet vaativat uudistuksia ennen muuta ympäristönsuojelussa. Kansallisessa hyvinvointipolitiikassa ne kannattavat selvästi yksilökeskeisempiä toimintalinjoja kuin vasemmistopuolueet. Ajan mittaan vihreät puolueet ovat lisänneet kannatustaan jonkin verran myös vasemmiston kustannuksella.

Länsi-Euroopan sosiaalidemokraateilla ei ole yhtenevää käsitystä siitä, millä kannatus saataisiin uuteen nousuun. Osa puolueiden jäsenistöstä vaatii vasemmistolaisempaa ja markkinakriittisempää linjaa. Osa taas korostaa tarvetta laajentaa kannatuspohjaa niihin keskiluokkaisiin ammattiryhmiin, jotka elävät palkkatyöllä mutta arvostavat yrittäjyyden merkitystä. Näitä linjoja ei ole helppo sovittaa yhteen.

Aika näyttää, löytävätkö sosiaalidemokraattiset puolueet uudelleen tiensä eurooppalaisen politiikan keskeisiksi linjanvetäjiksi vai onko niillä edessään samanlainen kannatuksen hidas taantuminen kuin eurooppalaisilla liberaalipuolueilla 1900-luvulla.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi