Julkaistu: 9.6.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
Euroopan unionin parlamenttivaaleissa Suomen paikat jaetaan puolueiden valtakunnallisten äänisaaliiden mukaan. Vaalipiireillä ei ole merkitystä, mikä on pitänyt yllä pelkoa Helsingin ja pääkaupunkiseudun ehdokkaiden etulyöntiasemasta.
Epäilylle on tietyt perusteet, sillä tämänkertaisissakin vaaleissa koko maan vajaasta 1,7 miljoonasta äänestä melkein kolmannes annettiin Helsingissä ja muualla Uudellamaalla. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) murehti sitä, että maakunnissa äänestettiin selvästi laiskemmin kuin esimerkiksi Helsingissä.
Alueelliset erot äänestysaktiivisuudessa vaikuttavat puolueiden menestykseen. Sen sijaan valituiksi tulleet 13 europarlamentaarikkoa edustavat varsin tasapuolisesti maan eri osia.
Parlamenttiin lähtevistä helsinkiläisin on vihreitten Heidi Hautala, jolla on takanaan ura kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajana. Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki (kesk) on helsinkiläisyytensä rinnalla edelleen pohjalainen ja kautta maan tunnettu valtakunnanpoliitikko. Paikallista leimaa ei kanna myöskään kokoomuksen Eija-Riitta Korhola tai demarien sitoutumaton ortodoksipappi Mitro Repo. Vaalivoittaja Timo Soinille (perus) puolestaan Espoon ympyrät ovat olleet jo kauan liian pienet, eikä sinne mahdu myöskään Rkp:n nuori ja itsetuntoinen Carl Haglund.
Pohjoisin edustaja on Rovaniemeltä. Oulusta, Hämeenlinnasta ja Tampereelta on kustakin yksi edustaja. Kaksi valittua tulee Turun seudulta.
Itä-Suomen paikka varmistui, kun yllätysnimi Riikka Manner nousi keskustan suosituimmaksi Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa. Aiemmin demarit ovat järjestäneet Itä-Suomelle tarpeellisen parlamenttiedustuksen vastaavalla äänten keskityksellä.
Euroopan unionista tavataan puhua alueiden Eurooppana. Suomen vaalitulos ei ole ristiriidassa sen ajattelutavan kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi