EU:lla on tehtävä Lähi-idässä

Viime keväänä Israelin parlamentin knessetin edustalla Jerusalemissa oli joukko poikia Gazaa ympäröivistä israelilaiskylistä. He heiluttivat ohjuksista irronneita suuria metallinpaloja ja huusivat: "Tällaisia meidän kyliimme sataa joka päivä!" Tunnelma oli kiihkeä.

En usko edes noiden poikien lukevan tyytyväisinä viime päivien uutisia. Yli 800 kuollutta – niistä melkein 300 lapsia – ja yli 3 500 haavoittunutta on suuri uhrimäärä missä tahansa sodassa. Gazassa meneillään olevaa kaupunkisotaa on mahdotonta hyväksyä.

EU on YK:n, Venäjän ja Yhdysvaltain mukana kvartetissa, jonka vuonna 2003 julkaisema tiekartta viitoitti tien palestiinalaisvaltion synnylle. Land for peace -ajattelun mukaan Israel vetäytyisi miehittämiltään alueilta ja siirtokunnista.

Vuoden 2006 palestiinalaisvaalit sekoittivat rauhanpakan. Lännessä ylistimme vaaleja mutta kirosimme niiden voittajan. Hamas oli Yhdysvalloissa ja EU:ssa terroristijärjestö, ja poliittiseksi aseeksi sitä vastaan valittiin taloudelliset sanktiot.

Kurjuuden piti olla hyvä konsultti. Mutta toisin kävi – kurjuus ja eristäminen radikalisoivat Gazan.

Konflikteja ratkaistaessa kannattaa yleensä puhua osapuolten kanssa suoraan. Hamas eristettiin voittoisten vaalien jälkeen; se pidettiin syrjässä Annapoliksen rauhanprosessista, ja jopa nyt, Gazan aselevosta puhuttaessa, Hamas näyttää olevan sivussa.

Egyptille Hamasin edustama radikaali islam on myös sisäinen vihollinen. Israel näkee Hamasissa saman uhan kuin arkkivihollisissaan Syyriassa ja Iranissa. EU:lle ja Yhdysvalloille Hamas on terroristijärjestö. Palestiinalaisten maltilliselle Fatahille Hamas on poliittinen kilpailija.

On siis monta eri syytä, miksi Hamasia ei haluta nähdä neuvottelupöydässä.

Sotilaallisesti Israel varmasti onnistuu tuhoamaan suuren joukon Hamasin taistelijoita ja heidän aseitaan. Egyptiin johtavista huoltotunneleistakin saadaan suuri osa poikki. Mutta osittain siviileitä vastaan käytävä sota nostaa katkeruuden, joka entisestään radikalisoi gazalaisia.

Yhdysvaltojen ja Israelin yhteistyö on niin läheistä, että riippumattomia rauhanehdotuksia on vaikea Yhdysvalloilta odottaa. Nyt olisi EU:lla paitsi mahdollisuus myös velvollisuus terästää rauhanpolitiikkaansa Lähi-idässä.

Israel on EU:n suurin kauppakumppani, Egyptistä ja Jordaniasta saadaan poliittista tukea ja palestiinalaisten presidenttiin Mahmoud Abbasiin on hyvät suhteet. Syyrian houkuttelemiseksi mukaan prosessiin on tehtävä enemmän – ja Hamasin kanssa on keskusteltava suoraan.

Hamas ei ole koskaan tunnustanut Israelin olemassaoloa. Tämä vetoaa erityisesti palestiinalaispakolaisiin, jotka ovat menettäneet maansa Israelissa. He asuvat kaupunginosiksi muuttuneilla pakolaisleireillä paitsi Gazassa ja Länsirannalla myös Jordaniassa, Syyriassa, Libanonissa, Saudi-Arabiassa ja Egyptissä.

Näiden pakolaisten menetykset on lopullisesti korvattava ja tarjottava heille maaalueita ja kansalaisoikeudet palestiinalaisvaltion sisältä tai nykyisistä asuinmaistaan.

Hamas on joskus Israelin tunnustamisen vaihtoehtona väläyttänyt vuosikymmenet pitkää tulitaukoa. Ehkä taitavat neuvottelijat venyttäisivät tuon Hamasin tarjouksen 50:ksi tai 100 vuodeksi? Joskus suuretkin periaatteet voivat muuttua käytännöllisiksi ratkaisuiksi.

EU on jo kerran tarjoutunut rajavalvojaksi Gazan ja Egyptin väliin, kun sen piti ottaa vastuulleen Rafahin rajanylityspaikan valvonta Eubam-operaation kautta. Nyt tuo operaatio on jäissä.

EU:n tulisi sekä tukea poliittista prosessia että tehdä konkreettisia ehdotuksia rajavalvonnasta, tulitauon tarkkailusta ja myöhemmin rauhansopimuksen toimeenpanosta. EU on usein mainostanut itseään "rauhan suurvaltana". Lähi-idässä sellaisella suurvallalla olisi nyt kysyntää.

haavisto@fin.la

Kirjoittaja on kansanedustaja, joka on työskennellyt YK:n tehtävissä Länsirannalla ja Gazassa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi