EU:n Itämeri-strategia on vaarassa

EU:ssa on vihdoin herätty huomaamaan, että Itämeri on unionin ainoa sisämeri ja tarvitsee oman strategiansa. Euroopan parlamentti vaati Itämeri-strategiaa jo vuonna 2006, ja viime vuoden joulukuussa Eurooppa-neuvosto velvoitti komission valmistelemaan sitä.

Ruotsi on luvannut ajaa strategiaa vahvasti eteenpäin ensi vuoden heinäkuussa alkavalla puheenjohtajuuskaudellaan. Valmista pitäisi olla syksyllä 2009.

Strategia keskittyy moneen Suomen kannalta tärkeään asiaan, kuten ympäristöön, meriturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan. Suunnitelmat ja strategiat jäävät kuitenkin tyhjiksi ilman rahaa ja koordinoivaa organisaatiota.

Euroopan parlamentti on jo omalta osaltaan osallistunut talkoisiin. Viime vuonna Itämeren suojelu sai ensimmäistä kertaa pilottiprojekteihin rahaa yli 5 miljoonaa euroa. Tämän vuoden lokakuussa parlamentti hyväksyi esityksestäni Itämeri-strategialle oman kohdan budjettiin. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että varat ovat vaarassa komission vastustuksen takia.

Määrärahan kohtalo on nyt parlamentin ja komission neuvottelujen varassa. Komission nihkeys perustuu osaltaan Välimeren maiden sitkeään lobbaukseen. Alueen yhteistyölle osoitetaan EU-budjetissa joka vuosi yli 200 miljoonaa euroa. Nyt Välimeren maat pelkäävät, että Itämeren alueen korostaminen veisi niiltä resursseja.

Välimeri-strategia on myös yksi Ranskan EU-puheenjohtajuuskauden pääteemoista ja presidentti Nicolas Sarkozyn lempilapsista. Vaikka raha ratkaiseekin paljon, myös hallinnollisesti on paljon tehtävissä.

Itämeren hyväksi toimijoita on paljon: yksityisiä ihmisiä, kansalaisjärjestöjä, tiedeyhteisön edustajia, yrityksiä ja alueellisia tahoja. Niiden muodostamat verkostot eivät aina kohtaa kansallisesti – puhumattakaan, että yhteistyö ylittäisi Itämeren maiden rajat.

Meriturvallisuuteen liittyvässä yhteistyössä on Itämerellä kuitenkin menty jo paljon eteenpäin. Laivojen kaksoispohjat ja -rungot ovat yleistyneet. Miehistön alkoholinkäyttöön on alettu soveltaa nollatoleranssia, mikä lisää turvallisuutta vilkkaasti liikennöidyillä väylillä.

Pilssivesipäästöjä koskevia säännöksiä voitaisiin vielä tiukentaa, mutta valvonta on hankalaa. Paljon on kiinni siitä, miten jätevesien poistoon liittyvät palvelut on satamissa järjestetty.

Itämeren maiden hallitukset ja EU ovat jo hyväksyneet Itämeren suojelun toimintaohjelman. Sen tavoitteena on, että Itämerestä tulisi ekologisesti hyvinvoiva meri vuoteen 2021 mennessä.

Ohjelmassa määritellään muun muassa rajat maakohtaisille päästöille. Konkreettiset suunnitelmat ja tavoitteet ovat siis jo paperilla, mutta miten päästään sanoista tekoihin?

On tärkeää, että Itämeri-yhteistyötä tehdään EU:ssa, mutta olemassa olevia kansainvälisiä toimintakanaviakaan ei pidä unohtaa. Koordinaatiota on lisättävä kaikessa Itämereen liittyvässä työssä, jotta pyörää ei tarvitsisi aina keksiä uudelleen.

Aiemmin Itämeren alueen politiikkaa on EU:ssa käsitelty lähinnä pohjoisen ulottuvuuden kautta. Pohjoinen ulottuvuus on EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteistä politiikkaa.

Venäjän kanssa tehtävää yhteistyötä korostavat ovat joskus nähneet Itämeri-strategian peikkona, joka jättää pohjoisen ulottuvuuden varjoonsa. Onkin totta, että moni maa on kiinnostuneempi Itämeri-strategiasta kuin pohjoisesta ulottuvuudesta juuri siksi, että Itämeri-strategia on EU:n sisäinen strategia. Yhtä totta kuitenkin on, ettei Itämeren ongelmia ratkaista ilman Venäjää.

Suomen intressissä on kytkeä Venäjä Itämeri-yhteistyöhön. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Pohjoisella ulottuvuudellakaan ei ole omaa organisaatiota eikä omaa budjettia, eikä sillä pelasteta Itämerta.

EU-mailla on oltava oma strategia oman sisämerensä pelastamiseksi. Jos strategian on tarkoitus olla muutakin kuin sanoja paperilla, sen toimeenpanoon tarvitaan myös organisaatio ja rahoitus.

ville.itala@europarl.europa.eu

Kirjoittaja on europarlamentaarikko sekä Euroopan

parlamentin budjettivaliokunnan ja Itämeri-ryhmän jäsen.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi