EU:n kriisinhallintaa tulee kehittää

Väittelyissä Lissabonin sopimuksesta on liian usein unohtunut se, mitä ehdotetut muutokset merkitsisivät käytännössä tärkeimmälle työlle, jota EU tekee rajojensa ulkopuolella.

Euroopan unionilla on ollut kaikkiaan 21 kriisinhallintaoperaatiota konfliktialueilla ja konfliktista toipuvissa maissa. Pyrkiessään vakauttamaan ja jälleenrakentamaan pirstaloituneita yhteiskuntia unioni on tarjonnut elintärkeää sotilaallista tukea ja siviiliosaamista monilla ongelma-alueilla.

Yhdeksän operaatiota on jo päättynyt, käynnissä on 12. Tarkastelemalla muutamaa näistä huomataan, kuinka kattava ja tärkeä rooli EU:n laajenevalla ulkopolitiikalla on.

Afganistanissa EU on ollut luomassa kestävää ja tehokasta siviilipoliisijärjestelmää afgaanihallinnon alaisuuteen.

Tšadissa ristiriitoja tasoittava Eufor-operaatio suojelee siviilejä, jotka olisivat muuten ryöstelevien kapinallisten ja rosvojoukkojen armoilla.

Vuonna 2003 EU loi Kongon demokraattisen tasavallan Buniaan turvalliset olot Artemis-operaatiolla. Pakolaiset pystyivät palaamaan kotiin, ja luisuminen uuteen joukkoväkivallan aaltoon estyi. Nyt Kongon uudistuksia ja turvallisuussektorin uudelleenorganisointia jatketaan kahdella operaatiolla.

Kosovoon perustettiin viime helmikuussa oikeus- ja poliisioperaatio Eulex, jonka tehtävänä on auttaa oikeus- ja lainvalvontaviranomaisia luomaan kansanryhmille yhteinen oikeuslaitos.

Ehkäpä EU:n suurin viimeaikainen menestystarina on Bosnia ja Hertsegovina, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ensimmäisen operaation kohde. Vuoden 2003 alusta unioni on valvonut, neuvonut ja tarkastanut maan poliisivoimien toimintaa. Samalla huomattavasti laajempi EU:n kriisinhallintajoukko on huolehtinut turvallisuudesta.

Osapuolten 16. kesäkuuta allekirjoittama vakaus- ja yhteistyösopimus on ensimmäinen askel kohti lopullista tavoitetta, Bosnia ja Hertsegovinan EU-jäsenyyttä.

Kullakin operaatioista on toki ollut heikkoutensa. Esimerkiksi Kosovon Eulexin piti olla tähän mennessä jo toiminnassa, mutta tietä ovat mutkistaneet erimielisyydet YK:n turvallisuusneuvostossa. Jokainen operaatio on silti osoittanut hyödyllisyytensä sekä sen, kuinka paljon EU:lla on maailmalle annettavanaan konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa.

Eniten kritiikkiä on saanut osakseen toimielinten kömpelyys ja tehottomuus. Uudistussopimukseksikin kutsutulla Lissabonin sopimuksella pystyttäisiin vastaamaan ongelmaan osittain.

Sopimus lopettaisi nykyisen tehottoman järjestelyn, jossa unionin ulkopolitiikasta vastaa EU:n neuvoston puolivuosittain vaihtuva puheenjohtajamaa. Vastuu siirtyisi ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, mikä toisi vaihtuvien kansallisten etujen tilalle jatkuvuutta.

Korkea edustaja johtaisi EU:n yhteistä ulkosuhdehallintoa ja toimisi komission varapuheenjohtajana. Näin saatettaisiin saman katon alle ulkopolitiikan erilaiset näkemykset, joita neuvosto ja komissio tuottavat.

Uudistussopimus tekisi unionista oikeushenkilön, joka voisi edustaa jäsenvaltioita sovituilta osin. Ulkopolitiikan äänestyskäytännöt kehittyisivät siten, että jäsenvaltiot säilyttäisivät veto-oikeutensa, mutta prosessi nopeutuisi määräenemmistöpäätösten lisääntyessä.

Myös puolustukseen on tarjolla pysyvä malli. Puolustuskyvyltään ja -sitoumuksiltaan muita kunnianhimoisemmat jäsenvaltiot voisivat halutessaan toimia yhdessä ilman vaatimusta osallistujien minimimäärästä. Neuvoston olisi hyväksyttävä yhteistyö määräenemmistöllä.

Kaikkiaan uudistukset yksinkertaistaisivat unionin moninaisia prosesseja ja toimielinsuhteita. Samalla konfliktien ehkäisy ja ratkaiseminen tehostuisi - eli ihmishenkiä säästyisi.

EU on jo itsessään yksi historian onnistuneimpia konfliktinratkaisumekanismeja: aiemmin yhtenään sotineita Euroopan maita ei enää voisi kuvitella teurastamaan toisiaan. Tuota viisautta ja kokemusta on onnistuttu levittämään lukuisilla kriisinhallintaoperaatioilla.

Olisi kovin surullista, jos edistys nyt pysähtyisi tai lykkääntyisi siksi, että sisäinen nokittelu Lissabonin sopimuksesta jatkuu.

Kirjoittaja on entinen EU:n ulkoasiainkomissaari ja nykyään toinen International Crisis Group -tutkimuslaitoksen hallituksen puheenjohtajista.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi