EU:n on tartuttava kovin ottein suvaitsemattomuuden kasvuun

Viharikoksiksi kutsutaan rikoksia, joiden motiivina on viha tietynlaisia ihmisiä tai tiettyä väestönosaa kohtaan. Viharikokset näyttävät lisääntyvän Euroopassa huolestuttavasti. Tämä ei ole sattumaa vaan johtuu erilaisten, esimerkiksi uskonnollisten tai rasististen, ääriryhmien vaikutusvallan kasvusta.

Suvaitsemattomuuden lisääntyminen Euroopassa näkyy muun muassa uhkailevana ja väkivaltaan vähemmistöjä kohtaan yllyttävänä propagandana. Liian monet joutuvat elämään sen pelossa, että heidän kimppuunsa hyökätään ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Euroopan maiden hallitusten tulee noudattaa viharikoksiin suhtautumisessa nollatoleranssia.

Pidän tänään Tukholmassa Europride-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä kansainvälisessä konferenssissa viharikosten vastaisen alustuspuheenvuoron. Ruotsin ympäristöpuolueen järjestämä konferenssi avaa keskustelua uskontojen edustajien, asiantuntijoiden ja aktivistien kesken eri menetelmistä viharikoksien ehkäisemiseksi.

Tällä viikolla Tukholmaan on kokoontunut kaikkialta Euroopasta homo-, bi- ja transseksuaaleja. Useat heistä joutuvat päivittäisessä elämässään kätkeytymään ja elämään jatkuvassa fyysisen ja psyykkisen väkivallan pelossa. Kaikissa Euroopan maissa seksuaalivähemmistöt eivät saa yhteiskunnalta suojaa.

Monissa maissa perustavanlaatuinen suoja viharikoksia vastaan puuttuu, ja etenkin itäisessä Keski-Euroopassa homofobiaa käytetään jopa sisäpoliittisena aseena. Esimerkiksi Puolan presidentti on useissa yhteyksissä esittänyt homovastaisia mielipiteitä, ja Liettuan pääkaupunki Vilna kielsi EU:n Moninaisuuden puolesta syrjintää vastaan -kampanjan pääsyn kaupunkiin.

On syytä olla huolissaan siitä, että taistelu etenkin homofobisesti motivoituneita viharikoksia vastaan ei saa kaikkialla Euroopassa riittävästi huomiota. Euroopan perusoikeusviraston (European Union Agency for Fundamental Rights) tuoreen tutkimuksen mukaan vain kymmenessä EU:n kahdestakymmenestäviidestä jäsenvaltiosta on lakeja viharikoksia vastaan – toisin sanoen lakeja, joissa homofobinen motivaatio katsotaan rangaistusta määrättäessä raskauttavaksi tekijäksi.

Yhdeksässä jäsenvaltiossa homofobinen motiivi on sisällytetty yleisiin sanamuotoihin, mutta eräissä EU-maissa viharikoksen käsite on täysin tuntematon.

EU on ollut melko haluton nostamaan esiin homofobisia viharikoksia tai pitämään niitä uhkana demokratialle ja ihmisoikeuksille. Viime vuonna unionimaiden oikeusministerit pääsivät kuuden vuoden neuvottelujen jälkeen yksimielisyyteen rasismia ja muukalaisvihaa koskevan puitepäätöksen keskeisistä kohdista. Seksuaalisia vähemmistöjä ei puitepäätöksessä mainita, mikä on suuri puute. EU:n olisikin syytä erikseen harkita toimia tällä alueella.

Viime vuonna EU aloitti myös uuden sosiaalirahasto-ohjelman, jossa jaetaan 12 miljardia euroa syrjintää ja työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämistä ehkäiseville eurooppalaisille projekteille. Seksuaalinen suuntautuminen syrjinnän syynä jää ohjelman linjauksissa täysin huomiotta. Seksuaalivähemmistöjen syrjintää ehkäisevät projektit saattavatkin jäädä yhtä harvinaisiksi kuin edellisellä kerralla, jolloin vain kolme promillea Equal-projekteista – neljä 1 300:sta projektista – käsitteli seksuaalista suuntautumista.

Euroopan on otettava viharikokset ja syrjintä tosissaan. Nykyisenä Etyjin puheenjohtajana Suomi nostaa suvaitsevuuden edistämisen ja syrjinnän vastustamisen etusijalle. Yksi tärkeä syy on juuri se, että viharikosten oletetaan lisääntyneen jäsenmaissa.

Valitettavasti luotettavia tilastoja viharikoksista yleensä, ja etenkin homofobisesti motivoituneista rikoksista, ei ole kattavasti saatavilla Etyjin jäsenmaista. Suuri osa viharikoksista jää myös ilmoittamatta. Puolassa seksuaalivähemmistöjen keskuudessa tehdystä tutkimuksesta ilmenee, että 85 prosenttia fyysisen tai psyykkisen väkivallan kohteeksi joutuneista ei tee rikosilmoitusta, koska poliisiin ei luoteta.

Syrjintään ja suvaitsemattomuuteen liittyvät haasteet eivät koske ainoastaan kansallisia vallanpitäjiä, vaan ne ovat tärkeitä myös sekä paikallisella että eurooppalaisella tasolla. Suvaitsevaisuuden edistäminen kuuluu niin kunnille kuin kansalaisjärjestöillekin.

Homofobista politiikkaa ei tule sallia kaikessa hiljaisuudessa. Viharikoksien hiljainen hyväksyntä murentaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Viharikoksella on vakavia vaikutuksia sekä uhriin että laajemmin koko yhteisöön, jossa rikos tapahtuu.

Yksilölle viharikos aiheuttaa inhimillistä tuskaa ja ahdistusta. Yhteisötasolla viharikokset saattavat edistää niiden kohteeksi joutuneen etnisen tai uskonnollisen ryhmän psykologista ja sosiaalista syrjäytymistä. Ryhmä suojautuu ja eristäytyy muusta yhteiskunnasta etenkin, jos viranomaiset epäonnistuvat tekijöiden saattamisessa vastuuseen. Yhden vähemmistön syrjiminen heikentää usein muidenkin vähemmistöjen asemaa.

Yhdessäkään Euroopan maassa ei ole riittävää suojaa viharikoksia vastaan. Niin Europride-konferenssin isäntämaalla Ruotsilla kuin Suomellakin on parannettavaa tällä saralla. Meilläkin on vielä pitkä tie siihen, että vähemmistöjen jäsenet syrjintätilanteissa voivat ja uskaltavat tehdä rikosilmoituksen tai muuten puolustaa oikeuksiaan.

Kirjoittaja on oikeusministeri.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi