Edes lapset eivät välty suomalaiselta rasismilta

Suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta. Suurimmillaan suvaitsevaisuus ilmenee juhlapuheissa, puolue- ja yritysjohtajien lausunnoissa ja koulujen opetussuunnitelmissa.

Kun juhla- ja seminaarisaleista tai kirjoitetuista muistioista laskeudutaan arkimaailmaan vaikkapa paikallisjunan ovelle, vastassa on toisenlainen todellisuus. Siihen törmäsi muiden joukossa pieni kahdeksanvuotias tummaihoinen Amal Farah Abdi viime tiistaina, kun valkoihoinen mies tönäisi hänet asemalaiturille selälleen ja korosti väkivaltaansa nimittämällä tyttöä apinaksi.

Sosiaaliantropologi Anna Rastaan kaksi vuotta sitten Tampereen yliopistossa tarkastettu väitöskirja piirtää Suomeen lapsena adoptoitujen tai maahanmuuttajaperheiden lasten arjesta hyvin raa'an kuvan. Jokainen väitöskirjaa varten haastatelluista lapsista tai nuorista oli kokenut rasismia: nimittelyä, syrjintää, väkivaltaa tai seksuaalista häirintää (HS 14. 5.).

Erityisen vastenmielistä on se, että lapset joutuivat suomalaisten aikuisten harrastaman rasismin kohteeksi. Tyypillinen häiritsijä on humalainen suomalainen mies.

Espoolainen pikkutyttö sai lohdutusta ja apua suomalaiselta naiselta Espoon keskuksen rautatieasemalla. Tavallista kuitenkin on, ettei kukaan puutu rasistiseen huuteluun tai tönimiseen. Jos joku tilanteeseen puuttuukin, kuuluu hän hyvin usein itse johonkin vähemmistöön. Silmät ja korvat sulkien on helpompaa ohittaa ikävät asiat.

Suomalaisten suhtautuminen rasismiin kävi hyvin esille Radio Suomen kuuntelijakyselyssä. 65 prosenttia vastaajista ilmoitti, etteivät he puutu rasistiseen käytökseen havaitessaan sitä. Jo kysymyksen asettelu paljasti asenteet. Kuuntelijoilta kysyttiin, puuttuisivatko he rasistiseen käyttäytymiseen. Monessa muussa Euroopan maassa olisi kysytty, miten puutut rasistiseen käytökseen.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vetosi viime syksynä puoluevaltuustonsa kokouksessa suomalaisiin aikuisiin, jotta Suomeen saataisiin ryhtiliike kantamaan vastuuta myös muista. Katainen sanoi olevansa varma, että perusfiksut ja vastuulliset suomalaiset osaavat ottaa vastuuta lähimmäisistään. Hienoinkaan hyvinvointiyhteiskunta ei kykene korvaamaan aikuisen ihmisen henkilökohtaista vastuuta.

Kataisen ja monen muun poliitikon toive ihmisten halusta kantaa vastuuta lähimmäisestään ei valitettavasti näytä vastaavan todellisuutta. Kaikessa vastenmielisyydessään tämä paljastui Espoolahden asemalla. Tekijä – aikuinen mies – ei teollaan antanut vastuullisuudestaan tai fiksuudestaan kovinkaan vakuuttavaa näyttöä.

Amal Farah Abdin vanhemmat sen sijaan osoittivat fiksuuttaan ja vastuullisuuttaan tehdessään lapsensa kohtelusta rikosilmoituksen ja antaessaan lapsensa kasvot julkisuuteen esimerkiksi rasismin uhrista.

Maahanmuutto ei ole Suomessa enää niin uusi asia, etteikö kantaväestöön kuuluvilla olisi ollut aikaa totutella elämään tasa-arvoisina kaikkien ihmisten kanssa. Viime vuodenvaihteessa Suomessa asui noin 235 000 ihmistä, jotka olivat joko ulkomaan kansalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Suomi on jo monikulttuurinen maa.

Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Kaikilla lapsilla rodusta ja ihonväristä riippumatta on lisäksi oikeus odottaa aikuisilta suojelevaa ja vastuullista käyttäytymistä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi