Ei siitä mitään tule

"Minä käytän tämän tilaisuuden hyökkäykseen", aloitti puhemies Sauli Niinistö (kok) vastauksensa kysymykseen presidentin valtaoikeuksien supistamisesta. Istuimme elokuun loppupuolella eduskunnan puhemiehen edustustiloissa tekemässä Niinistön 60-vuotishaastattelua.

Siihen kysymykseen asti tunnelma oli ollut mukavan leppoisa. Ilmanala muuttui viileäksi. Seurasi muutaman minuutin yksinpuhelu, jonka aikana Niinistö kertasi viime presidentinvaalien kokemuksia.

"Se on suuri arvo, kansanvallan arvo, että ihmiset ottavat niin vakavasti presidentinvaalit", Niinistö korosti.

Muistikuvien jälkeen Niinistö piti pienen tauon ja sanoi jokaista sanaa painottaen: "Kehotan vakavasti miettimään, että onko oikeutta ottaa pois ihmisiltä tällainen usko, jota tarkoittaa presidentin toimivallan täydellinen romuttaminen."

Niinistön haastattelun tunnelma palasi mieleeni, kun marraskuussa pääsin haastattelemaan presidentti Tarja Halosta. Haastattelu julkaistiin itsenäisyyspäivänä Kuukausiliitteessä.

Kuten kaikissa pitkissä haastatteluissa tässäkin haastatteluissa oli hyviä ja erittäin hyviä hetkiä.

Jälkimmäisiin kuului se osuus, jossa Halonen osoitti sanoilla ja ilmeillä, miten tiukasti hän vastustaa presidentin valtaoikeuksien supistamista. Hän laajensi lopuksi pohdiskeluaan presidentin asemaan politiikassa.

Uudistuksen ajajat ovat perustelleet presidentin vallan leikkaamista sillä, että parlamentaarisuus vahvistuisi, jos eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus saisi ulkopolitiikassakin enemmän valtaa.

Tähän Halonen vastasi näin: "Meillä on tilanne, että eduskuntavaalien jälkeen sovitaan enemmistöhallituksesta ja se hallitus istuu neljä vuotta, teki oppositio mitä tahansa. Tai joku ilkeämielinen sanoo, että teki hallitus mitä tahansa, se istuu sen neljä vuotta."

Halosen mielestä presidentti vahvistaa jatkuvuutta ja siten myös parlamentarismia.

Kuuden vuoden presidenttikausi on linkki sitä lyhyempien eduskuntakausien ylitse. Jatkuvuutta tarvitaan muun muassa puolustuspolitiikassa ja monissa muissa pitkäaikaisissa hankkeissa.

Ja voihan olla, että puolueet eivät pystykään keskenään sopimaan uudesta hallituksesta. Silloin presidentti voisi olla sovittelija.

"Ei kannata leikata sellaisia resursseja, jotka voivat jossakin tilanteessa olla tarpeen", hän sanoi.

Halonen pohti myös eduskuntavaalien ja presidentinvaalien erilaista luonnetta. Ihmiset äänestävät niissä hieman eri tavalla.

Eduskunnassa ja myös hallituksessa on jo pitkään ollut porvarillinen enemmistö, mutta presidentinvaaleissa on jo viisi kertaa peräkkäin valittu vasemmistolainen presidentti.

"Tässä mielessä on ollut jonkinlainen balanssi."

Halosen haastattelu herätti aika paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Tiukimman vastauksen presidentti sai oikeusministeri Tuija Braxilta (vihr), joka perjantaina ilmestyneessä Vihreässä Langassa käy läpi juuri edellä siteerattuja haastattelun kohtia. Brax tapailee tekstissään kepeän ironista tyylilajia, mutta ei tuohtumukseltaan oikein tavoita sitä.

Kolumnin lukemisen jälkeen ei ole epäilystä, että presidentti ja oikeusministeri ovat täysin eri mieltä uudistuksesta. Se on merkittävä erimielisyys, sillä Brax vastaa oikeusministerinä perustuslain uudistamisen valmistelusta.

"On hyvä, että perustuslain uudistamisesta käydään avointa keskustelua. Itse olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että parlamentarismia – sen perinteisessä mielessä – on syytä vahvistaa jatkossakin", Brax päättää arvionsa Halosen haastattelusta.

Brax on antanut Christoffer Taxellin johtamalle työryhmälle ensi syksyyn aikaa valmistella esitystä uudistuksesta, joka on tarkoitus käsitellä ensimmäisen kerran nykyisessä eduskunnassa, toisen kerran vuonna 2011 valittavassa eduskunnassa ja saada voimaan uuden presidenttikauden alkaessa 1. maaliskuuta 2012.

Tämä on vain muodollinen aikataulu, sillä poliittinen harkinta tapahtuu jo ensi vuoden alkupuolella. Suuret puolueet määrittelevät silloin lopullisen kantansa.

Voiko ajatella, että Sdp ja kokoomus sivuuttaisivat presidentti Halosen ja puhemies Niinistön puheenvuorot? Täytyy muistaa sekin, että presidentinvaalien toisella kierroksella he saivat yhteensä 100 prosenttia äänistä.

Kokoomuksessa tilanne näyttää selvältä. Jyrki Katainen kannattaa presidentin valtaoikeuksien supistamista ja on teetättänyt siitä myös päätökset puolueessaan.

Tosin Kataisen toiminnassa on se epäjohdonmukaisuus, että hän pitää jatkuvasti esillä Niinistön nimeä kokoomuksen ehdokkaaksi presidentiksi, siis tehtävään, josta on tarkoitus ottaa kaikki valta pois. Tämä ristiriita saattaa koetella Niinistön huumorintajua.

Entä pystyykö Jutta Urpilainen ohittamaan Halosen mielipiteen? Kymmenen vuotta sitten Sdp oli samassa valintatilanteessa. Presidentti Martti Ahtisaari vastusti valtaoikeuksien leikkaamista, mutta pääministeri ja puheenjohtaja Paavo Lipposen asema oli niin vahva, että hänen johdollaan presidentin valtaa leikattiin.

Jutta Urpilainen ei ole yhtä vahvassa asemassa puolueen sisällä. Sen lisäksi puolue on oppositiossa. Miksi Sdp tukisi porvarillisen hallituksen kaavailuja vastoin "oman" presidenttinsä kantaa?

Näyttää siltä, että presidentin valtaoikeuksien supistaminen ei onnistu ennen seuraavia presidentinvaaleja. Jos Sdp ottaa siihen kielteisen kannan –kuten nyt näyttää – riittävää yksimielisyyttä ei synny.

Pääministeri Matti Vanhanen on suhtautunut uudistukseen myönteisesti, mutta korostanut puolueiden yksituumaisuuden tarvetta. Vanhanen ei ole sellainen tahtopoliitikko, joka lähtisi riitelemään, jos kaikki pääpuolueet eivät ole suunnilleen yhtä mieltä.

Halonen ja Niinistö taitavat sittenkin saada tahtonsa läpi. Seuraaja – kuka lieneekin – perii vuonna 2012 sen saman vallan, joka Halosella nyt on.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi