Elvyttää, ei elvytä, elvyttää, ei elvytä . . .

Suomalaisten taloustutkijoiden välille on virinnyt väittely siitä, kuinka suurilla summilla hallitus on elvyttänyt Suomen taloutta ja kuinka suuri osa potista on ollut veroelvytystä. Keskustelu lähti käyntiin sen jälkeen, kun sekä EU-komissio että teollisuusmaiden järjestö OECD totesivat Suomen nojautuneen elvytyksessään erityisesti veronkevennyksiin. Komission mukaan elvytyksestä on verotuksella työntämistä noin 80 prosenttia, OECD:n arvio oli 85 prosenttia.

Valtiovarainministeriön mukaan prosenttilasku on mennyt pahasti pieleen molemmilla. Ministeriön mukaan kevennyksen osuus elvytyksestä on 15–30 prosenttia.

Se, että tästä tuli merkittävä kysymys, johtuu osin siitä, että muutamat taloustutkijat ovat viime päivinä epäilleet veroratkaisujen järkevyyttä elvytysurakassa. Tällaista epäilystä oli havaittavissa myös EU-komission ja OECD:n näkemyksistä.

Kaikkia verolinjauksia on tietysti turha elvytykseksi kutsua, mutta jos väittely kumpusi sellaisesta oletuksesta, että veronkevennykset on tutkimuksissa todistettu kelvottomiksi elvytystoimiksi, tohina on turhaa. Veroelvytyksen toimivuudesta on tutkimuksia sekä puolesta että vastaan.

Kuukausi sitten Yhdysvaltain kansallinen taloustutkimuslaitos julkisti selvityksen siitä, miten maan elvytysratkaisut ovat toimineet ja miten niistä on järkevää peräytyä. Alberto Alesina ja Silvia Ardagna kävivät läpi OECD-maiden elvytystoimia aikavälillä 1970–2007 ottaakseen oppia nykytilanteeseen.

Harvardin yliopiston tutkijakaksikon päätelmä on se, että verotuksen keventäminen lisää talouskasvua todennäköisemmin kuin menojen kasvattaminen. Niinpä he tulevat Yhdysvaltain elvytystä ruotiessaan päinvastaiseen tuomioon kuin EU ja OECD Suomea ruotiessaan: Yhdysvaltojen olisi pitänyt elvyttää enemmän verotuksella ja vähemmän menojen lisäyksillä.

Alesinalla ja Ardagnalla on myös vinkkejä siihen, miten elvytystä pitäisi kerätä markkinoilta pois. Keruuhan tulee välttämättömäksi, kun valtioiden velat ja vajeet kasvavat. Peruutus on kuitenkin hankalaa, sillä virheet ajoituksessa ja ratkaisuissa voivat palelluttaa oraalla olevan talouskasvun.

Tutkijoiden väite OECD-maiden kokemusten pohjalta on se, että parhaiten vajeita saa pienennettyä ilman uuden taantuman uhkaa, jos leikkaa menoja eikä kiristä veroja. Parasta tietysti olisi, jos vauhdikas talouskasvu paikkaisi kuopan kuin itsestään, mutta nyt maailma ei muutamaa maata lukuun ottamatta voi luottaa kasvuspurtin tuloon.

Jotta elvytyksen teoria ja käytäntö näyttäisivät entistäkin vaikeammilta, Harvardin tutkija Robert Barro arvioi tutkimuksessaan, että kun aiempia velalla tehtyjä elvytyspäätöksiä punnitaan ja otetaan huomioon korkokulut, päätösten tuottaman lisäpotkun arvo jää yleensä elvytyspotin arvon alapuolelle. Samaan päätyi Milanon Bocconi-yliopiston tutkija Roberto Perotti. Perottin mukaan vuoden 1980 jälkeen OECD-maissa elvytys ei ole tuonut "dynaamisia vaikutuksia". Perotti päätyi lisäksi siihen, että elvytysratkaisuina verojen kevennykset ovat menojen lisäämisiä vaarattomampia: ne vahingoittavat vähemmän yksityistä kulutusta ja investointeja.

Taannoin tutkijat John Cogan, John Taylor ja Volker Wieland etsivät todisteita siitä, että Yhdysvaltojen elvytyspaketti vaikuttaisi talouteen. He eivät tällaisia todisteita löytäneet.

Elvytys on entisestään politisoinut talouden ratkaisuja. Monet haluavat löytää tällaisten näkemysten taustalta poliittista suuntautumista. Siitä on täysi yksimielisyys, ettei sen paremmin veroelvytyksen kuin elvytyksenkään tehosta ole yksimielisyyttä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi