Energiatehokkuuden nosto vaikeuttaa pienituloisten arkea

Kun maailman päättäjät pohtivat, miten ilmastonmuutosta vastaan taistellaan, keskusteluun nousee monia teemoja: kohdellaanko maita oikeudenmukaisesti ilmastotalkoissa, millaista teknologiaa suositaan, ovatko uusiutuvalle energialle asetetut tavoitteet realistisia, kärsiikö teollisuuden kilpailukyky jne.

Aika vähälle pohdinnalle on jäänyt se, miten ilmastotavoitteita ajettaessa työtaakka jakautuu tavallisten kuluttajien kesken.

Dosentti Jaakko Kiander kiinnittää tähän tärkeään seikkaan huomiota valtioneuvoston tulevaisuusselonteon taustaselvityksessään.

Hallitus on ottanut tärkeimmäksi lyhyen aikavälin ilmastotavoitteekseen tehostaa energiankäyttöä Suomessa. Asiantuntijoiden mielestä linja on oikea, koska kulutuksen vähentäminen on nopeasti vaikuttava ilmastoteko. Lisäksi monet energiansäästöön johtavat ratkaisut ovat sellaisia, jotka muuttuvat kuluttajalle taloudellisesti kannattaviksi.

Linja on sikälikin välttämätön, että kun talouskasvu taas kiihtyy, samalla nousee energian kulutus ja päästöjen määrät. Tulevaisuudessa uuden teknologian kehittämisen myötä tämä kasvun, kulutuksen ja päästöjen välinen kytkentä löystyy, mutta lähivuosien avuksi uusi teknologia ei riittävässä mitassa ehdi.

Energiankäytön tehostamisen avainkysymys on, miten ihmisiä ohjataan oikeaan. Hallituksen ilmastostrategia luettelee useitakin tapoja, mutta rivien välistä paistaa tukeutuminen koeteltuun tapaan: tärkein ohjauskeino on ympäristöverotuksen kiristäminen.

Kiander huomauttaa, että tällainen ohjauskeino johtaa tulonjaon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelmiin.

Käy nimittäin niin, että pienituloisimmat eivät voi muuttaa yhtä kivuttomasti elintapojaan ja energiankulutustaan kuin hyvin toimeentulevat. Yksinhuoltajat, eläkeläiset ja työttömät eivät voi vaihtaa uuteen autoon, parantaa asunnon eristystä tai hankkia nykyaikaisia kodinkoneita – on tyydyttävä 20 vuotta vanhaan G-energialuokan pesukoneeseen. Pienituloisille ilmastostrategian toteuttaminen tarkoittaa näin vain kulujen kasvua ja vyön kiristystä.

Tämä on epäoikeudenmukaista, sillä heillä menee päivittäisten välttämättömyyshyödykkeiden kulutukseen jo nyt suurempi osa ansioista kuin varakkaammilla. Asumisen ja liikenteen kulut ovat merkittävä osa pienituloisen kulutusta, ja juuri näitä menoja ympäristöverotuksen kiristyminen kasvattaisi.

Asetelman epäoikeudenmukaisuutta lisää sekin, että Suomessa tuloerojen kasvu on jo voimistunut.

Hallituksen on kiinnitettävä huomiota tähän tilanteeseen. Jos energiansäästöjen ohjauskeinona on verotus, valtiolle kerätyistä miljardeista on jokin osuus kierrätettävä tulonsiirroilla, kohdennetuilla tuilla tai veroratkaisuilla niille, joiden elämää ilmastostrategian kohteeksi joutuminen eniten vaikeuttaa.

Samalla valtion on panostettava voimakkaasti teknologiaan, joka siirtäisi Suomen energiatehokkuuden kasvattamisen ja ilmastourakan painolastia pois kuluttajalta harteilta. Tehtävänä on siis lyhentää siirtymistä aikaan, jolloin kasvun, kulutuksen ja saastuttamisen välinen sidos löystyy. Tämä tarkoittaa päästöttömän energiantuotannon – muun muassa ydinenergian ja tuulivoiman edistämistä –, ja energiatehokkuuden huomioimista yhdyskuntarakentamisessa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi