Etyj arvossa arvaamattomassa

Helsinkiin keskiviikkona ja torstaina kokoontuvat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin ulkoministerit tulevat vuoden 1975 Helsingin huippukokouksessa (Etyk) hyväksytyn päätösasiakirjan syntysijoille puhaltamaan henkeä kokouksesta alkunsa saaneeseen järjestöön. Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet, että 56 maan yhteisöksi kasvanut Etyj on yhä tärkeä foorumi mukana oleville valtioille, vaikka monet arvostelijat - tämän kirjoittaja mukaan lukien - pitivät sitä vielä muutama vuosi sitten pystyyn kuolleena ja tarpeettomana byrokratiana.

Ulkoministerikokous on Suomen Etyj-puheenjohtajuuden huipentuma. Helsinkiin saapuu puolensataa ulkoministeriä. Esityslistaa hallitsee kaksi asiaa: Kaukaa-sian tilanne ja Euroopan turvallisuus. Etyj sai osakseen poikkeuksellisen paljon huomiota loppukesällä, kun sen puheenjohtajamaan edustaja Alexander Stubb toimi Georgian kriisin toisena keskeisenä sovittelijana EU:n puheenjohtajamaan Ranskan ulkoministerin Bernard Kouchnerin rinnalla.

Stubbin mukaan ministerikokouksen päämääränä on saada aikaan yhteinen poliittinen julistus. Tämän tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin epävarmaa. Parhaassa tapauksessa osallistujavaltiot ovat säikähtäneet meneillään olevasta talouskriisistä niin paljon, että ne ovat valmiita lieventämään huonotuulista kyräilyä Venäjän ja länsimaiden välillä.

Asetelmassa on aimo annos ironiaa. Venäjä on viime vuosina suhtautunut Etyjiin yhä nurjemmin vaalitarkkailun, Georgian sodan, entisen Jugoslavian tapahtumien ja muiden vastaavien syiden vuoksi. Se on jo jonkin aikaa ehdotellut uutta euroatlanttista poliittista yhteistyömenettelyä nykyisten rakenteiden, kuten puolustusliitto Naton, EU:n ja Etyjin, yläpuolelle. Se on jakanut osanottajamaille epämääräisenä pysyneen epävirallisen ehdotuksen, josta puhutaan ulkoministereiden lounastapaamisen yhteydessä torstaina.

Ironia kumpuaa siitä, että juuri Venäjän aktiivisuus on saanut läntiset maat nostamaan Etyjin arvoon arvaamattomaan: koska se on olemassa ja toimii, ei muuta tarvita. Moskovaa on pitkään kiukuttanut se, ettei Venäjällä ole asemaa Euroopan keskeisiksi nousseissa järjestöissä Natossa ja EU:ssa. Yritystä korjata tilanne on vauhdittanut energian ja raaka-aineiden viennistä saatujen tulojen tuoma uusi itsevarmuus, joka tosin karissut jossain määrin, koska Moskova on huomannut talouskriisin koettelevan myös Venäjää pahasti.

Venäjän hahmotelma keskittyy tiukasti kovaan turvallisuuspolitiikkaan. Sen ehdotuksesta puuttuu kuitenkin yksi keskeinen osa: Etykissä sovitun niin sanotun kolmoskorin asiat, jotka koskevat inhimillistä kanssakäymistä kansalaisvapauksineen ja ihmisoikeuksineen.

Vastakkainasettelu johtuu juuri Venäjän halusta puhua vain turvallisuuspolitiikasta ja jättää "pehmeän" turvallisuuden asiat syrjään. Osa länsimaista sanoo ehdottomasti, ettei tämä tule kuuloonkaan vaan että Helsingissä vuonna 1975 hyväksytyt pääperiaatteet ovat kiveen hakattuja. Esimerkiksi Yhdysvallat ei tee mitään suuria ulkopoliittisia liikkeitä ennen uuden presidentin virkaan astumista.

Etykin kolmoskori on Venäjän hampaissa, koska se edisti omalta osaltaan Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoamiseen johtanutta kehitystä. Neuvostoliitto ajoi turvallisuuskokouksen aikaansaantia koko sodanjälkeisen ajan vakiinnuttaakseen silloisen valta-asemansa, mutta länsimaat vaativat hinnaksi kolmoskorin asioita. Siitä syntyi "Kekkosen katiska", jota suurlähettiläs ja valtiotieteen tohtori Markku Reimaa käsittelee syksyllä ilmestyneessä kirjassaan. Neuvostoliiton johto halusi Etykin päätösasiakirjaa niin kiihkeästi, että se suostui ottamaan mukaan myös kolmoskorin asiat.

Katiska-vertaus esiintyi Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Kari Suomalaisen piirroksessa, joka kuvasi valtionjohtajia marssimassa kesällä 1975 tiukasti aidattuun Finlandia-taloon. Kokous ja sen päätösasiakirja muuttui katiskaksi Neuvostoliitolle juuri kolmoskorin vuoksi, mikä käänsi loppujen lopuksi Ety-hankkeen Neuvostoliittoa itseään vastaan. Kolmoskori ei kuitenkaan ollut presidentti Kekkosen eikä muidenkaan suomalaisten keksintö, vaan se syntyi Naton sisäisissä keskusteluissa.

Reimaa kirjaa Suomea hyvin palvelleen Ety-prosessin kulun kattavasti ja perusteellisesti vuoteen 1989 saakka. Tutkijan varovaisuudella hän sanoo, että kolmoskorin merkitystä Neuvostoliiton hajoamiselle on vaikea mitata. Vuoden 1975 Helsingin huippukokouksen jälkeisinä vuosina itäisessä Euroopassa paljon matkustaneet journalistit ja muut ihmiset huomasivat kuitenkin nopeasti, kuinka paljon rohkeutta Etyk-loppuasiakirja antoi toisinajatteleville: heillä oli nyt mustaa valkoisella vaatiessaan uusia vapauksia.

Ety-järjestöä seuraavat asiantuntijat aprikoivat, mikä Venäjän motiivi on. Moskovassa tiedetään, etteivät läntisen Euroopan maat suostu uusiin järjestelmiin, jotka heikentäisivät läntisten yhteistyöelinten Naton ja Etyjin rakenteita. Lisäksi lännessä halutaan välttää kaikkea, mikä vaurioittaisi Naton eurooppalaisten jäsenmaiden suhdetta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Yleisin arvio on, että Venäjä haluaa saada aikaan uuden neuvotteluprosessin, jonka kuluessa se saisi herätettyä eloon etupiiriajattelun. Samalla se pyrkii vahvistamaan suurvalta-asemaansa esiintymällä tilaisuuksissa, joissa käsitellään suuria turvallisuuspoliittisia kysymyksiä. Sitä kautta Venäjä haluaa hankkia arvostusta - puhumattakaan siitä, että samalla se voi jatkaa kiilojen lyömistä läntisten maiden keskinäisiin suhteisiin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi