Euroopan unionin pitäisi kieltää kerjääminen

Olen elänyt yli 15 vuotta eurooppalaisten romanien keskuudessa heidän slummeissaan, getoissaan ja pakolaisleireillään. Olen todistanut heidän sortamistaan ja nähnyt monet kerrat skinheadien ja poliisin kohtelevan heitä väkivaltaisesti. Olen myös kirjoittanut yli 20 kirjaa heidän ahdingostaan.

Siksi moni romani järkyttyy kuullessaan, mitä teen juuri nyt: julistan, että yksi heidän vanhimmista ja omissa silmissä kunniakkaimmista perinteistään pitäisi kieltää.

Kun Suomi jo kuukausia sitten pohti kerjäämisen kieltämistä, välitön reaktioni oli vastustaa jälleen yhtä romaneihin kohdistettua hyökkäystä. Helmikuussa Tampereen kirjamessujen yhteydessä kerroin kuulijoilleni, että kerjäläinen tarjoaa anteliaalle pääsyn taivaaseen. Siihen ainakin pohjautui alkuperäinen kerjäämisen filosofia entisaikojen Intiassa ja useimmissa uskonnoissa.

Mitä tapahtuisi Pelastusarmeijalle ja sen joulupadoille, jos kerjääminen kiellettäisiin? Mikä olisi kirkossa kolehtia keräävän pastorin kohtalo? Mikä odottaisi poliitikkoja, jotka haalivat lahjoituksia kampanjoilleen? Eikö meistä jokainen kerjää tavalla tai toisella?

Mietittyäni asiaa tarkemmin olen joutunut punnitsemaan kokemustani yhteiselosta romanien kanssa uudesta näkökulmasta.

Suurin osa kerjäämisestä on isoa bisnestä. Valtaosaa siitä hallitsevat rikolliset, jotka käyttävät hyväkseen lapsia, tai ahneet yksittäiset ihmiset, jotka ovat keksineet hyödyntää tuottoisaa petosta. Kokemuksesta voin sanoa, että kerjääminen ei ruoki köyhiä.

Etelä-Italiassa Calabriassa olen nähnyt, kuinka köyhiä ja rampoja lapsia tuodaan mersulla kerjäämään kaupungin kaduille. Albaniassa olen haastatellut romaniperheitä, jotka vuokraavat lapsiaan 300 eurolla kuukaudeksi jengeille, jotka vievät heidät Kreikkaan kerjäämään turisteilta.

Kosovossa olen kuvannut videolle romaneja, jotka saapuvat pakettiautoillaan Balkanin kaikilta kolkilta kerjäämään siellä komennuksella olevilta ulkomaalaisilta. Mukanaan he tuovat lapsia sekä äitejä sylivauvoineen.

Olen kuullut useilta huolestuneilta romaniperheiltä isistä, jotka myyvät lapsiaan kerjäysjengeille - lapsia, joilla on luita poikki ja jotka saadaan siten näyttämään epämuodostuneilta, sillä se vetoaa ihmisten tunteisiin ja saa heidät raottamaan lompakkoaan. Kyse ei ole myytistä tai legendasta, vaan näin todella tapahtuu liian usein.

Romanikollegani setä rakensi kerjäysrahoilla kolme taloa. Sedän mukaan paras paikka kerjäämiseen on Italia, koska siellä ihmiset uskovat yhä Jumalaan. Hänen kaksi poikaansa eivät ole olleet päivääkään töissä, koska isä lähettää kotiin joka kuukausi riittävästi rahaa poikien ja heidän suurten perheidensä elättämiseen. Sedän taktiikkana ei ole kerjätä kadulla vaan kiertää ovelta ovelle.

Suurin osa romanikerjäläisistä on muualta tulleita. Paikalliset romanit ovat yleensä löytäneet oman taloudellisen lokeronsa yhteiskunnassa. Useimmat kerjäävät romanit ovat jengeille työskenteleviä siirtolaisia. Osalle heistä maksetaan; toiset elävät orjina sanan pahimmassa merkityksessä.

Arabitelevisiokanava al-Jazeera lähetti hiljattain ohjelman kerjäämisestä Bangladeshissä. Siellä lapsia on siepattu ja laitettu kerjäämään kaduille väkivaltaisten jengien tiliin. Ohjelmassa näytetään, kuinka heiltä katkotaan luita ja heidän kasvojaan ja kehoaan silvotaan veitsillä, jotta ihmiset säälisivät heitä.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: nykyisin kerjääminen on Bangladeshissä kielletty.

Jos yksi maailman köyhimmistä maista katsoo tarpeelliseksi kieltää kaduilla kerjäämisen, miksei Euroopan unioni tee samoin?

Useimmat romaniyhteisöt tarvitsevat taloudellista apua, etenkin Itä-Euroopassa. Koulutukseen ja tukiasuntoihin tarvitaan miljardeja, ja lisäksi on luotava työpaikkoja.

"Romanien vuosikymmeneksi" kutsuttu ohjelma on pelkkä vitsi. Itä-Euroopan romanien aseman parantamiseen myönnetyt pienet rahasummat valuvat kansainvälisille järjestöille. Nämä kehittelevät älyttömiä hankkeita, joilla ei auteta romaneja vaan pelkästään maksetaan muista kuin romaneista koostuvan henkilökunnan suuria palkkoja.

Romanit tarvitsevat apua, ja heitä on hyljeksitty liian kauan. Toisaalta romanien täytyy myös itse auttaa itseään ja ponnistella tullakseen hyväksytyiksi. Kerjääminen ei auta heidän asiaansa.

Romanikulttuurissa on monia arvokkaita perinteitä, joiden toivon säilyvän ja joita toivon enemmistön kunnioittavan. Kerjääminen ei kuitenkaan kuulu niihin.

Kirjoittaja on Pristinassa toimivan Kosovon romanipakolaisten
säätiön puheenjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi