George W. Bush on ollut merkittävä suunnannäyttäjä

Kovin monilla koti- ja ulkomaisilla tarkkailijoilla on kova kiire julistaa George W. Bush Yhdysvaltain historian surkeimmaksi, epäonnistuneeksi presidentiksi. Loppuyhteenvedot taipuvat toistamaan samaa banaalia mantraa sotahulluudesta ja äärioikeistolaisuudesta, jota on kuultu jo kahdeksan vuoden ajan. Objektiivista ja tunteetonta arviointia ei edes yritetä.

Avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti tehty tarkastelu osoittaa Bushin merkittäväksi suunnannäyttäjäksi, joka on muuttanut maansa sisä- ja ulkopoliittisen keskustelun reunaehtoja ja suuntaa useilla varsin merkittävillä tavoilla.

Koska Bushin visio on ollut valtava kunnianhimossaan, myös hänen virheensä ja epäonnistumisensa näyttävät valtavilta. Näihin ei kuitenkaan tule takertua, jos haluaa ymmärtää suurempia kokonaisuuksia.

Bush on ollut varsin merkittävä ulkopoliittinen suunnannäyttäjä sikäli, että hän on koonnut laaja-alaisen ja kokonaisvaltaisen ohjelman terrorismin vastustamiseksi ja estääkseen joukkotuhoaseiden päätymisen terroristien käsiin.

Myös muita vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla vuoden 2001 syyskuussa. Yhdysvallat olisi voinut antautua, alkaa myönnytellä terroristeja tai yrittää saada terroristit kiinni pelkin poliisivoimin.

Bush päätteli, että nämä vaihtoehdot olivat vastuuttomia ja tuhoon tuomittuja tilanteessa, jossa tyrannivaltiot ja terroristit havittelivat maailmanlopun aseita ja olivat valmiita käyttämään niitä.

Hänen seuraajansa ovat samaa mieltä, eivätkä he ole irtaantumassa mistään olennaisesta osasta Bushin terrorisminvastaista ohjelmaa.

Toisin kuin usein annetaan ymmärtää Bush ei ole nojannut vain sotilaalliseen voimaan. Hän on ollut suunnannäyttäjä myös lisätessään kehittyvälle maailmalle annettavaa humanitaarista ja taloudellista apua. Hän on lisännyt sitä enemmän kuin yksikään edeltäjänsä sitten kylmän sodan alkamisen.

Afrikassa Bush on käynnistänyt massiivisen kampanjan aidsia ja kulkutauteja vastaan. Hänen henkilökohtaiseen aloitteeseensa perustuva viisivuotisohjelma maailman hiv-epidemiaa vastaan (Pepfar-ohjelma) oli käännekohta aidsin vastaisessa taistelussa. Siitä Bush ei ole saanut ansaitsemaansa kiitosta ja kunniaa.

Historiallisen muutoksen Bush on saanut aikaan myös Yhdysvaltain ja Intian suhteissa. Ennen Bushia Yhdysvallat oli Pakistanin liittolainen, johon Intia suhtautui nihkeästi. Nyt Yhdysvaltain ja Intian välillä vallitsee syvä yhteisymmärrys ja kumppanuus.

Tämän muutoksen merkittävyyttä ei tule aliarvioida nyt, kun Intia on nousemassa alueelliseksi ja taloudelliseksi suurvallaksi, jolla on keskeinen rooli terrorismin vastustamisessa.

Kotimaan politiikassa Bushin käänteentekevyyttä osoittaa ennen kaikkea hänen aloitteensa uskonto- ja yhteisöpohjaisesta sosiaalihuollosta. Aloitteen johdosta liittovaltio on alkanut siirtää päihderiippuvaisten, vankien ja monien muiden syrjäytyneiden sosiaalihuoltoa valtiolta yksityisille uskonnollisille ja yhteisöllisille toimijoille.

Aluksi hanke oli hyvin kiistanalainen, mutta Bush on tehnyt siitä yleisesti hyväksytyn osan uutta amerikkalaista sosiaalihuoltoa. Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet sen tuottavan parempia tuloksia kuin perinteinen valtiojohtoinen sosiaalityö. Myös Barack Obama on luvannut jatkaa ja laajentaa sitä.

Talouspolitiikassa Bush on näyttänyt suunnan, josta Obama tuskin kauas poikkeaa. Vahvaan ja sosiaalisesti toimeliaaseen valtioon uskovassa Euroopassa luulisi tunnettavan aivan erityistä sympatiaa tätä talouspoliittista suunnannäyttöä kohtaan. Sen sijaan Bushista on rakennettu valheellinen myytti heikon valtiovallan ja markkinoiden ehdottoman vapauden esitaistelijana.

Itse asiassa Bush on kasvattanut liittovaltion opetustoimen budjettia yli 60 prosenttia, sosiaali- ja terveysalan budjettia 22 prosenttia, työvoimahallinnon budjettia 56 prosenttia ja liike-elämän säätelyyn käytettäviä varoja miltei 30 prosenttia. Liittovaltion kotimainen, ei-sotilaallinen varainkäyttö on hänen kaudellaan lisääntynyt keskimäärin 8,2 prosenttia vuodessa, mikä on enemmän kuin yhdenkään presidentin aikana sitten toisen maailmansodan.

Bushin päätökset avustaa konkurssin partaalle ajautuneita asuntoluotottajia, muita pankkeja ja autoteollisuutta eivät poikkea hänen aiemmasta linjastaan. Ne ovat jatkoa ratkaisuille, joilla Bush tietoisesti ja harkitusti aloitti puhdasoppisen uusliberalistisen talousopin alasajon.

Juuri tästä syystä Bush on menettänyt kannatuksensa amerikkalaisen konservatiiviliikkeen parissa. Hän ei ole ollut läheskään kyllin konservatiivinen. Toisaalta vasemmiston mielestä suunnanmuutos on ollut täysin riittämätön. Nämä molemmat ovat kuitenkin ideologisia kannanottoja, eivätkä ne kumoa tapahtuneen muutoksen todellisuutta.

Myös edellä esitetyt näkökulmat tulisi ottaa huomioon laadittaessa taseita Bushin kaudesta. Hänen aikaansa ei tulisi arvioida jotakin ulkopuolista ideologista kriteeristöä vastaan. Se tulisi asettaa oman maansa historialliseen jatkumoon, ja sitä tulisi arvioida tuon jatkumon valossa. Siinä valossa Bush on todellakin ollut suunnannäyttäjä ja käänteentekevä presidentti, eikä vain virheidensä takia.

markkuruotsila@hotmail.com

Kirjoittaja on Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Tampereen yliopistossa sekä Pohjois-Amerikan kirkkohistorian dosentti Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi