Toimihenkilönaisen euro on 90 senttiä

Toimihenkilöunionin laaja selvitys vahvistaa naisten saavan edelleen samasta työstä noin kymmenen prosenttia huonompaa palkkaa kuin miehet. Yksityisen sektorin toimihenkilöiden palkkausta ja työoloja tutkittaessa kävi ilmi, että palkkaero alkaa kasvaa jo 30-vuotiaiden toimihenkilöiden joukossa miesten eduksi. Suurimmat palkkaerot on kuusikymmenvuotiailla: kuusikymppiset miehet voivat saada samasta työstä jopa tuhat euroa enemmän kuussa kuin naiset.

Yli 17000 toimihenkilön tutkimuksessa varmistuttiin siitä, että vertailtaviksi otettiin saman koulutuksen saaneiden ihmisten yhtä vaativaksi arvioitu työ. Myös työajan pituuden vaihtelut otettiin tutkimuksessa huomioon.

Varsinaista selitystä sille, miksi naisen euro on 90 senttiä, tutkimus ei anna.

Yksi todennäköinen syy on perhevapaiden epätasainen jakautuminen. Harva mies jää lapsen syntymän vuoksi kotiin muutaman viikon isyyslomaa pidemmäksi aikaa. Hoitovapaalle jäävät isät ovat vielä harvemmassa.

Kun miehet keräävät palkankorotuksia naisten hoitaessa pieniä lapsia kotona, näyttää palkkaero jäävän pysyväksi. Se ei kapene senkään jälkeen, kun lapset ovat ohittaneet hoitoiän, vaan säilyy eläkkeelle lähtöön asti. Naiset kärsivät palkkaerosta vielä vanhoinakin, sillä pienemmästä palkasta maksetaan myös pienempää eläkettä.

Toinen syy naisten pienempään palkkaan löytyy naisista itsestään. Jo nuorina naiset hinnoittelevat työpanoksensa halvemmaksi kuin miehet. Naiset eivät uskalla tai osaa tuoda esille työnsä vaativuutta edes kehityskeskusteluissa eivätkä siis edes vaadi itselleen samaa palkkaa kuin samaa työtä tekevä mies saa.

Koko työuralle laskettuna kyse ei ole mitättömistä summista. Nainen saattaa menettää työuransa aikana yli satatuhatta euroa palkkaa verrattuna samaa työtä yhtä paljon tekevään mieskollegaan.

Naisten lisäksi palkkakuoppaan ovat pudonneet myös yksityisen sektorin määräaikaiset työntekijät. He saavat parisataa euroa vähemmän palkkaa kuukaudessa kuin samaa työtä tekevä vakituinen toimihenkilö.

Määräaikaisten alipalkkaus todennäköisimmin johtuu siitä, etteivät määräaikaiset uskalla vaatia samaa palkkaa kuin vakituinen väki pelätessään jäävänsä silloin kokonaan ilman työtä.

Tasa-arvo palkkauksessa on muiden tasa-arvokysymysten ohella olennainen työviihtyvyyteen ja -motivaatioon vaikuttava seikka. Ihminen, joka tietää tekevänsä yhtä vaativaa työtä kuin työtoverinsa viereisessä huoneessa mutta merkittävästi pienemmällä palkalla, tuskin jaksaa innostua kehittämään taitojaan ja pyrkimään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Palkkatasa-arvon saavuttamiseksi tarvitaan tahtoa niin työnantajilta, työntekijöiltä kuin lainsäätäjiltäkin. Työnantajien pitäisi nykyistä useammin päivittää työntekijöidensä toimenkuvat ja tarkastella palkkaa suhteessa tehtyyn työhön ja osaamiseen. Naisten olisi opittava arvostamaan omaa työpanostaan ja tuomaan työn vaativuus esille palkkaneuvotteluissa.

Olisi myös aika panna täytäntöön hallitusohjelman lupaus isyysvapaan pidennyksestä. Kannattaisi tarkkaan harkita, voitaisiinko perhevapaita Suomessa kehittää Islannin mallin mukaan. Silloin kolmannes vapaista kuuluisi vain isille. Perhevapaiden kustannusten jakautuminen tasaisemmin lasten vanhempien työnantajille edistäisi palkkatasa-arvoa eniten.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi