Haiti ei saanut onnistumisen eväitä

Haitin maanjäristys todisti taas kerran sen itsestäänselvyyden, etteivät kansainväliset avustusjärjestelyt ole riittäviä. Tämänkertainen tuho yhdistettynä Haitia aikaisemmin kohdanneiden luonnononnettomuuksien ja huonon hallinnon aiheuttamaan kurjuuteen on johtanut arvovaltakiistoihin ja syytöksiin "väärin sammuttamisesta". Auttajien asema on vaikea: tekevät he mitä vain tai ovat tekemättä, aina joku marisee.

Nyt valitukset kohdistuvat pahiten Yhdysvaltoihin, vaikka se on ainoa maa, jolla on koneisto ja kalustoa antaa massiivista apua. Se on lähettänyt paikalle 15000 sotilasta ja muuta auttajaa. Samaan aikaan Euroopan unioni on taas kerran kykenemätön muuhun nopeaan toimintaan kuin rahan jakamiseen. Muutamat EU:n jäsenmaat ovat liittyneet rannalta huutelijoihin, ja osa lukemattomista avustusjärjestöistä on yhtynyt kuoroon.

Hälyssä ovat unohtuneet Yhdistyneiden kansakuntien edustajien viileät ja yksinkertaiset arviot, että Yhdysvallat on ainoa maa, joka pystyy auttamaan tehokkaasti. YK:n oma toiminta sai kovan kolahduksen, kun sen Haitin-päämaja tuhoutui ja useat keskeiset johtajat saivat surmansa. Myös haitilaiset järjestöt painottavat Yhdysvaltain merkitystä.

Kiistely koskee ennen muuta asioiden tärkeysjärjestystä. Yhdysvaltojen sotilaat halusivat ensin palauttaa kurin, kun taas avustusjärjestöt painottavat avun ensisijaisuutta. Yhdysvaltoja on arvosteltu myös pääkaupungin lentokentän haltuunotosta. Kuka muu lentokentän toimintaa olisi pystynyt heti johtamaan? Tietenkin tämän tapaisessa tilanteessa syntyy vaikeuksia, eikä jättiläismäisen katastrofin keskellä ole täysin virheetöntä toimintamallia. Muilla mahdollisilla auttajilla ei ole keinoja tuoda paikalle riittävän nopeasti esimerkiksi lennonjohtajia, laivastoa, helikoptereita, sataman raivaamiseen tarvittavia välineitä ja sukeltajia, muusta kalustosta puhumattakaan.

Eurooppalaisia lehtiä ja niiden keskustelupalstoja seuraava hämmentyy Yhdysvaltoihin kohdistuvan kateuden ja pahansuopuuden syvyydestä. Yhdysvaltoja syytetään muun muassa Haitin miehittämisestä maanjäristyksen antaman tekosyyn nojalla. Miehityksestä puhui jopa Haitin entisen siirtomaaisännän Ranskan apulaisministeri, joka esitti raskaita syytöksiä Yhdysvaltoja vastaan. Presidentti Nicolas Sarkozy joutui paikkailemaan alaisensa puheita kiittämällä amerikkalaisia toiminnasta.

Haitin kaaoksen aikana nousi taas esiin myös "avustusteollisuuden" rooli, kun arvovaltainen lääketieteellinen julkaisu The Lancet suomi avustusjärjestöjä voimakkain sanoin perjantaisessa pääkirjoituksessaan. Lehden mukaan jotkin avustusjärjestöt ovat turvautuneet suuryrityksistä tuttuun toimintaan kilpaillessaan rahan hankinnassa. Kaikkiaan viidensadan paikalla toimivan järjestön toiminta on osin sekasortoista ja vailla yhteistä johtoa.

Samasta ongelmasta on kirjoitettu usein aikaisemminkin erilaisten luonnonkatastrofien yhteydessä - ei niinkään meillä Suomessa, koska meidän keskeiset järjestömme ja YK:n alajärjestömme ovat asiallisesti hoidettuja. Osa syytöksistä nojaa siihen, että suuret kansainväliset järjestöt ovat muuttuneet pysyväksi ja hyväksi leipäpuuksi lukemattomille ihmisille ja siksi haalarin logon täytyy näkyä. Väitteet ovat täysin kohtuuttomia niiden ihmisten kannalta, jotka tekevät pyyteetöntä työtä kentällä auttaakseen hädänalaisia, mutta kaukana vaaran paikoista sijaitsevien pääkonttoreiden toimia voi aiheellisesti arvostella.

Epäluulo Yhdysvaltoja kohtaan perustuu supervallan aikaisempaan käytökseen saarivaltiossa ja muualla Latinalaisessa Amerikassa. Se osallistui 1800-luvun alussa Haitin taloussaartoon, miehitti Haitia vuosina 1915-1934 ja osallistui viimeksi presidentti Jean-Bertrand Aristiden kaatamiseen vuonna 2004 pitkän sekasortoisen kauden jälkeen. Tällä kertaa presidentti Barack Obaman hallitus on kerta toisensa jälkeen vakuuttanut, että amerikkalaisjoukot ovat nimenomaan auttamassa ja toimivat YK:n apuna Haitin presidentin kutsumina.

Haitin kurjuuden vähentämisestä tulee pitkä ja vaikea tehtävä, koska sen juuret löytyvät kolonialismin synkimmistä syövereistä. Maa kuuluu pahimpiin esimerkkeihin siirtomaakauden tuhoista. Haiti oli 1700-luvulla Karibian helmi, joka tuotti siirtomaaisännälleen Ranskalle huimaavia voittoja sokerintuotannolla. Työ tehtiin Afrikasta tuoduilla orjilla, joiden kohtelu oli senaikaistenkin mittapuiden mukaan poikkeuksellisen kauhistuttavaa.

Ranskan vallankumouksen innoittamat orjat nousivat kapinaan vuonna 1791 ja onnistuivat sitkeiden taisteluiden jälkeen saavuttamaan itsenäisyyden vuonna 1804. Ranskalaiset eivät nielleet tappiotaan sovinnolla vaan tuhosivat viljelmiä ja pakottivat tykkivenediplomatialla Haitin suostumaan täysin kohtuuttomiin korvauksiin, 150 miljoonaan kultafrangiin, jotka myöhemmin "kohtuullistettiin" 90 miljoonaksi. Lontoolaiseen The Timesiin kirjoittava Ben Macintyre vertaa summaa hintaan, jolla Ranska samoihin aikoihin myi koko Louisianan osavaltion Yhdysvalloille. 74 kertaa Haitin kokoisen alueen hinta oli vuonna 1803 vain 60 miljoonaa frangia.

Maksaakseen sotakorvaukset Haiti velkaantui, mikä romutti koko maan, esti kaiken kehityksen ja johti jatkuviin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin levottomuuksiin sekä loputtomaan sarjaan rosvohallitsijoita, jotka ryöstivät maataan ulkomaalaisten tavoin. Vielä vuonna 1900 peräti 80 prosenttia valtion budjetista meni velkojen maksuun. Samalla maaperä köyhtyi ja saarelle syntyi vakava ylikansoitusongelma.

Kaiken tämän seurauksena muulla maailmalla on vahva moraalinen velvollisuus auttaa Haitia.

okivinen@kolumbus.fi
Kirjoittaja on HS:n riippumaton kolumnisti.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi