Hamasille annettava mahdollisuus osallistua rauhanprosessiin

Palestiinan kansa on panttivanki Lähi-idän suuressa pelissä, jossa ei ole tilaa sen kansallisille eduille. Ulkopuoliset toimijat yllyttävät palestiinalaisia toisiaan vastaan: Israel, maltilliset arabimaat ja länsimaat tukevat Fatahia, ja Hamas on puolestaan joutunut etsimään tukea Iranista ja Syyriasta.

Israel on ajautunut käyttämään kohtuutonta väkivaltaa, jota se perustelee Hamasin summittaisella rakettitulella. Hamas voisi kuitenkin toimia myös rakentavasti, jos sille annettaisiin mahdollisuus.

Pitävä aselepo Gazaan vaatisi, että Israel tunnustaisi Hamasin aseman ja lopettaisi järjestön saarron. Hamasin taas tulisi vastineeksi hyväksyä neuvottelut Israelin kanssa. Muuten väkivallalla saadaan aikaan vain hetkellinen tauko ennen uusien marttyyrisukupolvien nousua seuraaviin konflikteihin.

Israelin lisäksi myös kansainvälisten toimijoiden ja maltillisten arabimaiden on tunnustettava, että Hamas johtaa Gazaa.

Hamasin vaalivoiton jälkeen kesästä 2006 kaikki niin Israelin kuin kansainvälisten toimijoidenkin toimet ovat jo periaatteeltaan ohittaneet vaalituloksen ja yrittäneet muuttaa poliittisia realiteetteja Gazassa.

Annapolisin rauhankonferenssi oli esimerkki maailman vaikutusvaltaisimpien toimijoiden sekä Israelin ja maltillisten arabimaiden yrityksestä tukea Fatahia Hamasin ohi välittämättä demokraattisten vaalien tuloksista. Hamasille ei ole tarjottu mahdollisuutta kasvaa terroristijärjestöstä vastuulliseksi toimijaksi.

Tällä politiikalla Israel ja ulkovallat sekaantuvat yhä väkivaltaisemmin Palestiinan valtion rakennusprosessiin; ne estävät luonnollisen kilpailun poliittisesta vallasta, ääriryhmien riisumisen aseista sekä pysyvien vakautta ylläpitävien instituutioiden, kuten poliisivoimien, luomisen.

Vain poliittinen prosessi, jossa osapuolet hyväksyvät demokratian, luo edellytykset lopettaa väkivalta sekä palestiinalaisten välillä että Israelia vastaan.

Tulitaukoneuvottelujen on alettava heti, ja niissä on vaadittava sopimusta, joka lopettaa Gazan saarron samalla kun Israelin turvallisuus taataan. Tulitauko edellyttää, että Egypti avaa Rafahin rajan ja että Gazaan perustetaan tehokas kansainvälinen rajaoperaatio estämään aseiden salakuljetusta.

Avaamalla Egyptin vastainen raja luodaan edellytykset huojentaa humanitaarista kriisiä ja kehittää Gazaan elinvoimainen talous.

Pitävä aselepo vaatii neuvotteluja Fatahin ja Hamasin välillä Palestiinan kansallisesta yhtenäisyydestä.

Ensiksi kaikkien ryhmien on sitouduttava pitämään tulitauko voimassa. Tulitauon suojassa on sovittava vaaleista ja yhteishallinnosta vaaleihin asti sekä uusista presidentinvaaleista - toisin sanoen valtatasapainosta. Sopimuksen pohjalta hallinto on rakennettava uudelleen erityisesti Gazassa ja sovittava yhteisistä poliisivoimista ja virkamiehistä.

Vaikka palestiinalaisten väliset keskustelut on sisällytetty Egyptin tekemään tulitaukoehdotukseen, Egypti vastustaa voimakkaasti Hamasia. Siksi yhteishallituksen ei voi odottaa syntyvän Egyptin aloitteesta, ei ainakaan pikaisesti.

EU ja muut ulkopuoliset toimijat voivat Hamasia tunnustamatta epäsuorasti hyväksyä Hamasin valta-aseman ja vaatia aitoja neuvotteluja kansallisesta yhtenäisyydestä. Sopu edellyttäisi, että tähänastinen avoin ja yksipuolinen tuki Fatahille suunnataan vastedes yhteishallinnolle.

Uuden vallanjaon pohjalta palestiinalaisten on muutettava suhtautumistaan rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. Hamasin vaalivoitto sivuutettiin aiemmin siitä syystä, ettei se hyväksynyt PLO:n Israelin kanssa tekemiä sopimuksia.

Sen sijaan Hamas on esittänyt mahdollisuutta kymmenien vuosien tulitaukoon, jos Israel vetäytyy vuonna 1967 miehittämiltään alueilta. Kanta on osoitus Hamasin pragmaattisuudesta ja voisi olla neuvottelujen lähtökohta.

Hamasin ei siten tarvitsisi tunnustaa Israelia ja sen kanssa tehtyjä sopimuksia rauhanneuvotteluiden edellytyksenä. Israelin ja ulkovaltojen ei myöskään tarvitsisi tunnustaa Hamasia. Neuvottelut voidaan käydä Fatahin välityksellä siten, että Fatahin ministerit neuvottelevat yhteishallituksen puolesta.

Fatahin rooli välittäjänä ei kuitenkaan merkitse, että puolue voisi neuvotteluissa sivuuttaa muiden palestiinalaisryhmien näkemykset.

Jos edellä esitetyt askeleet kuulostavat epärealistisilta, myös pitävä aselepo on epätodennäköinen. Vaihtoehdoksi jää nykyisen tilanteen jatkuminen, mikä valitettavasti sopii monille.

Pitkällä aikavälillä kansainvälisen yhteisön on kuitenkin myönnettävä se tosiasia, että muutos saadaan aikaan vain rakentamalla Palestiinan valtio sekä hallinto, joka pystyy valvomaan myös ääriryhmiä. Rauhaa ei edistetä odottamalla sopivia kannatuslukuja sopiville puolueille. Gazasta ei myöskään voi tehdä Egyptin hoitamaa protektoraattia.

Ellei tehokasta rauhanprosessia saada alulle, voi edessä olla kahden valtion ja erillisalueen malli, joka muistuttaisi Hizbollahin hallitseman Etelä-Libanonin tilannetta. Mallissa Gaza olisi toistaiseksi ratkaisematon ongelma Länsirannan johtaman Palestiinalaisvaltion ja Israelin sisällä.

On selvää, ettei maailma tarvitse lisää tällaisia kriisipesäkkeitä. Länsirannan ja Gazan eriyttämispolitiikka on siksi lopetettava.

heidi.huuhtanen@cmi.fi

Kirjoittaja on neuvonantaja Crisis Management Initiativessä. Kirjoitus on tehty toimituksen tilauksesta.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi