Historia kostaa Kreikassa

Kreikassa lauantaista asti jatkuneilla nuorison ja äärivasemmiston mellakoilla oli kuohuttava alkusyy. Poliisi reagoi nuorisojoukon kivien heittelyyn ampumalla, ja 15-vuotias poika kuoli. Kreikan poliisi on aiemminkin surmannut mielenosoittajia, joten poliisin toimintatavoissa on korjattavaa.

Kun vastalauseet ovat levinneet toistuvaksi riehunnaksi eri puolille maata, syitä on haettava myös poliittisesta kulttuurista.

Katu hamuaa valtaa, koska vallasta päätettiin aikoinaan kovin usein muualla kuin vaaliuurnilla.

Kreikan vasemmisto ei 1940-luvun julman sisällissodan jälkeen vuosikymmeniin päässyt hallitukseen. Sotilasjuntta alisti maata 1967–1974. Yhdysvallat tuki sekä sisällissodan voittajia että junttaa, mikä jätti vasemmistokulttuuriin vahvan lännenvastaisen juonteen. Se on näkynyt 2000-luvulle asti esimerkiksi Marraskuun 17. päivä -nimisessä terroristiliikkeessä, joka teki yli sata iskua yhdysvaltalaisia ja kreikkalaisia viranomaisia ja muita kohteita vastaan.

Liike otti nimensä päivästä, jolloin sotilaat vuonna 1973 kukistivat ateenalaisen korkeakoulun kapinan ja yli 20 siviiliä kuoli. Tapahtumasta tuli vahva kansallinen symboli. Siksi poliisi välttää yhä tunkeutumasta korkeakoulujen kampusalueille, mitä mellakoijat nyt käyttävät hyväkseen.

Sokea vandalismi ja poliisin provosoiminen eivät nykyoloissa enää ole sankarillista vastarintaa. Kadun ääni ei ole sama kuin kansan ääni. Viime vuoden parlamenttivaaleissa kommunistista puoluetta ja radikaalia vasemmistoliittoa kannatti yhteensä runsaat 10 prosenttia ja puolta tusinaa laitavasemmiston pikkupuoluetta kutakin vain alle prosentti äänestäjistä.

Noin 80 prosenttia kreikkalaisista äänesti joko konservatiiveja tai sosialisteja, jotka sotilasvallan päätyttyä ovat johtaneet hallitusta suurin piirtein vuorotellen. Molempien kausia on varjostanut korruptio, mutta sitä ei juurita pois ikkunoita rikkomalla.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi