Hurmos ja nostalgia purevat vaalikamppailussa USA:ssa

Yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista naisista, TV-juontaja ja mediamoguli Oprah Winfrey ilmoitti joulukuun alussa tukevansa demokraattisen puolueen Barack Obaman kampanjaa presidenttiehdokkaaksi.

Winfrey perusteli toimintaansa kansalaisoikeutenaan: hänellä oli oikeus ja henkilökohtainen velvollisuus käyttää omaa "persoonallista ääntään" Obaman puolesta, joka hänen mukaansa edusti "uudenlaista moraalista auktoriteettia" Yhdysvaltojen politiikassa.

Toisin kuin politiikkojen, Winfreyn autenttiseksi koettu sanoma tavoittaa kansalaiset; hänessä kiteytyy amerikkalainen unelma.

Aviottomana lapsena syntynyt, isovanhempien kasvattama Winfrey on maailman rikkain tummaihoinen henkilö ja hänen 2,5 miljardiksi dollariksi arvioitu omaisuutensa tekee hänestä yhden vaikutusvaltaisimman viihdealan toimijan.

Yhdysvalloissa "Oprah Winfrey Show" on jo vuosia ollut maan katsotuin keskusteluohjelma: se kerää päivittäin yli 14 miljoonaa kansalaista televisioiden ääreen. Myös hänen O-nimistä lehteänsä, joka on yksi maan johtavista lifestyle-julkaisuista, lukee kuukausittain kaksi miljoonaa ihmistä.

Oprah tulee lähelle auttaen elämän ongelmissa, kuunnellen ja ymmärtäen. Hän heijastelee niitä arvoja, unelmia ja utopioita, mitä kansalaiset haluavat itsessään ja muissa nähdä. Hän on viihteen evankelista, joka myy kansalaisille julistuksellista sanomaa, hyvää oloa, henkisyyttä ja henkilökohtaista valaistumista. Ja nyt myös politiikkaa.

Viihde ja sen toimijat ovat historian saatossa näyttäneet niin poliitikoista kuin filosofeistakin pikemmin yhteiskunnallisena ongelmana kun ratkaisuna. Viihteen on nähty vievän kansalaisten kiinnostuksen yhteiskunnallisista asioista kohti joutavuuksia ja muokkaavan valistuneista ja rationaalisista kansalaisista emotionaalisia alkuihmisiä.

Viihteen ja politiikan raja-aidat ovat kuitenkin länsimaiden yhteiskunnissa kaatumassa, kun perinteisen tyylinen politiikka ei enää puhuttele kansalaisia. He viettävät yhä enemmän aikaa viihteen ja viestinten parissa etsien kiintopisteitä, roolimalleja ja tiennäyttäjiä.

Yhdysvalloissa viihde ja politiikka ovat jo vuosikymmeniä toimineet rinta rinnan. Ei liene ihme, että niin Kennedy, Reagan ja Clinton - julkkispolitiikot par excellence - ovat usein amerikkalaisten silmissä maan historian arvostetuimmat presidentit. Heissä kulminoitui amerikkalainen unelma, myytti, jonka varaan Yhdysvallat nojaa, joka yhdistää kansakunnan ja rakentaa maan.

Myytin ympärille Kennedy, Reagan ja Clinton rakensivat taidokkaasti tutun tarinan pienen ihmisen noususta maailman politiikan areenoille, hyvän ja pahan voimien taistelukentille. Yhdistämällä elokuvista ja muusta viihteestä tutut narratiivit he muodostivat tarinan, jossa omaa tietänsä kulkevat yksilöt, kun lännenfilmin sankarit, nousivat vaikeuksien kautta voittoon. He näyttivät kansakunnalle suunnan kohti parempaa huomista.

Demokraattipuolueen Barack Obaman ja republikaanipuolueen Mike Huckabeen voittoja Iowan esivaaleissa voikin pitää emotionaalisen, hurmosmaisen ja nostalgisen politiikan jatkumona ja kulminoitumana. Niin Obaman kuin baptistipastori Huckabeen imago on rakennettu keskeisesti moraalisen tiennäyttäjän roolin varaan. He ovat kansan sankareita, altavastaajia, jotka taistelevat politiikan ja talouden eliittien hegemonioita vastaan.

Kun Huckabee on televisio-ajan evankelistinen saarnaaja, voi Obaman nähdä kantavan vapahtajan viittaa yllänsä. Seuraten John F. Kennedyn ja Martin Luther Kingin jalanjälkiä Obaman kampanja nojaa vahvasti toivon ja hengellisen retoriikan varaan. Hän kutsuu kansakuntaa muuttumaan, valaistumaan ja löytämään itsensä. Valitsemalla hänet kansakunta saisi symbolisen synninpäästön, jossa unelma paremmasta ja tasa-arvoisemmasta Yhdysvalloista kulminoituu.

Obaman voitto Iowassa oli karvas pala Hillary Clintonille, jonka kampanja on nojannut juuri rationaalisiin arvoihin - kokemukseen, tehokkuuteen ja pätevyyteen.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että myös jääkuningattareksi kutsuttu Clinton on omaksumassa aiempaa emotionaalisemman tyylin. New Hampshiren esivaalien aattona tiistaina hän käytti patrioottista retoriikkaa, puhui henkilökohtaisesta intohimosta ja uhrautumisesta maan tulevaisuuden puolesta. Voiton jälkeen hän sanoi "löytäneensä uudelleen oman äänensä kansalaisten avulla".

Supertiistaina 5. helmikuuta näemme, kenen ehdokkaan performanssi, lavastus ja tarina kykenevät syvimmin koskettamaan kansalaisia viestinten näyttämöillä.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa kuuluisien viihdetaiteilijoiden politisoitumisesta.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi