Hyvä ympäristö tukee muistisairasta

Fyysisen ympäristön merkitys ihmisen hyvinvoinnille korostuu silloin, kun ihmisellä on muistisairaus.

Käymme jatkuvaa vuoropuhelua ympäristömme kanssa ja muokkaamme sitä. Ympäristö puolestaan luo toimintamahdollisuuksia tai estää meitä. Jos ympäristön estämä toiminta on meille tärkeää, pyrimme poistamaan esteen: "neuvottelemme" ympäristömme kanssa.

Muistisairaan ihmisen kyky käydä vuoropuhelua ympäristönsä kanssa on usein heikentynyt. Jopa kotiympäristössä on vaikea muistaa tavaroiden paikkoja, toimia keittiössä tai kylpyhuoneessa, hahmottaa tai tunnistaa tiloja ja esineitä sekä ilmaista sanallisesti ympäristöön liittyviä asioita.

Eksyksissä olemisen ja hallitsemattomuuden tunne aiheuttavat turvattomuutta, joka voi purkautua häiritsevänä käyttäytymisenä.

Kotona on kuitenkin helpointa tukea muistisairaan ihmisen fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä. Sairauden vaatimia muutoksia voi kotona tehdä vähitellen ja ihmistä itseään kuunnellen.

Hälyttimet ja muistuttajat voivat lisätä turvallisuutta ja tuoda turvallisuudentunnetta, mutta yksin asuvan tukeminen teknologian avulla on vaikeaa. Tekniikalla voidaan helpottaa erityisesti omaishoitajan tai asuinkumppanin elämää.

Vanhemmiten näkö ja kuulo heikkenevät ja liikkuminen vaikeutuu. Monen muistisairaan askel muuttuu laahaavaksi, ja pieneenkin tasoeroon kompastutaan helposti.

Tällöin perinteiset keinot kohentaa ympäristöä ovat keskeisiä: kotona voi esimerkiksi vähentää kalusteita kulkuväyliltä, poistaa kynnyksiä ja lisätä tukia helpottamaan ylösnousua tai istuutumista.

Ulkoilu on tärkeää hyvinvoinnille silloinkin, kun on huoli kotiin löytämisestä. Paikannuslaitteet ja -palvelut tuovat turvaa, mutta olennaisempia ovat tutut kulkureitit ja lenkit sekä piha-alueen aitaaminen. Paras turva tässäkin on toinen ihminen.

Tutkimukset osoittavat, että turvallinen ulkoilualue vähentää läheisten ja hoitajien stressiä ja tarjoaa muistisairaalle ihmiselle keinon purkaa ahdistusta.

Sairauden edetessä suuri osa muistisairaista ihmisistä siirtyy ympärivuorokautiseen hoitoon. Muistisairas saattaa saada viihtyisästä dementiakodista oman huoneen, johon mukaan saa ottaa omat kalusteet, vaatteet ja esineet.

Hän saattaa myös joutua jakamaan huoneen hoitopaikassa, jossa käytössä on potilasvaatteet ja ulkoilua järjestetään vain harvoin. Paha olo ja toimettomuus voivat silloin näkyä turvattomuuden tunteena ja käytöshäiriöinä.

Muistisairaiden ihmisten masennusoireet lisääntyvät, kun he muuttavat ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan, mutta kodikas ympäristö vähentää näitä oireita – myös lyhytaikaisessa hoidossa.

Hyvä hoitoympäristö hidastaa fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn heikentymistä, tukee omatoimisuutta ja vähentää psyykkistä oireilua. Vaikka hyvä fyysinen ympäristö ei yksin riitä takaamaan hyvää elämänlaatua, tutkimukset osoittavat pienten yksiköiden tukevan muistisairaiden asukkaiden hyvinvointia suuria paremmin.

Erityisesti laitosympäristöstä välittyy myös aisteja rasittavaa ja kaoottista informaatiota. Esimerkiksi melu aiheuttaa stressiä ja heikentää puheen ymmärtämistä ja orientoitumista.

Fyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen turvallisuus syntyvät ympäristön selkeydestä ja johdonmukaisuudesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita yksitoikkoisuutta.

Hyvä ympäristö sallii muistisairaan toteuttaa toiveitaan turvallisesti sekä kannustaa ylläpitämään toimintakykyä ja tuttua elämänrytmiä.

Se on mahdollisimman lähellä normaalia asuinympäristöä – ja kaukana monista nykyisistä laitosympäristöistä.

helina.kotilainen@thl.fi

paivi.topo@thl.fi

Kotilainen toimii yliarkkitehtina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Topo on akatemiatutkija ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö.

Sarja päättyy.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi