Irak ei saa haaskata käännekohtaansa

Irak on lähes puoli vuotta vaalien jälkeen yhä ilman hallitusta, ja väkivalta niittää kuukausittain satoja siviiliuhreja. Silti presidentti Barack Obama tällä viikolla ilmoitti pitävänsä kiinni vaalilupauksestaan, jonka mukaan yhdysvaltalaiset taistelujoukot vedetään pois Irakista tämän kuun loppuun mennessä.

Näin Obama pääsee juuri ennen kongressin välivaalikampanjaa esittelemään lukuja, joiden mukaan Irakissa ja Afganistanissa on syyskuun alkaessa yhteensä runsaat 30000 amerikkalaissotilasta vähemmän kuin sotien aloittajan George W. Bushin virkakauden päättyessä.

Obama jätti sotaveteraaneille pitämässään puheessa mainitsematta, että Irakin-joukkojen asteittaisesta vetäytymisestä vuoden 2011 loppuun mennessä päätti jo presidentti Bush kautensa lopulla.

Irakin käännekohtaa hehkuttamalla Obama yrittää saada kotiyleisön uskomaan, että hän pystyy viemään kunnialliseen päätökseen myös yhä epäsuositummaksi käyvän sodan Afganistanissa. Veteraaneille hän vakuutti Yhdysvaltain tavoitteiden Afganistanissa olevan selviä ja saavutettavia. Harva äänestäjä ja yhä harvempi liittolainen on samaa mieltä.

Bush hyökkäsi Irakiin seitsemän vuotta sitten harhauttavin perustein ja kevytmielisin geopoliittisin laskelmin. Länttä uhkaavia joukkotuhoaseita Irakista ei löydetty. Sota kukisti diktaattori Saddam Husseinin ja päästi valtaan syrjityn shiiaenemmistön. Sodan laukaisemat väkivaltaisuudet ovat kuitenkin vaatineet arviolta yli sadantuhannen irakilaissiviilin hengen.

Lähi-idän voima-asetelmat ovat muuttuneet, mutta hallitsemattomasti.

Yhdysvalloille jää Irakiin vielä noin 50000 sotilasta, joiden on määrä keskittyä koulutus- ja tukitoimiin mutta jotka voivat tarpeen vaatiessa osallistua yhä myös taistelutoimiin. Ensi vuodeksi sovitun vetäytymisen jälkeenkin Yhdysvaltain merivoimat ja tukikohdat pysyvät Persianlahden alueella. Obama saattaa tehdä Irakin seuraavan hallituksen kanssa uuden kahdenvälisen sopimuksen tiiviistä sotilaallisesta yhteistyöstä.

Yhdysvaltain siirtyessä sivummalle Irakin lähimaat pyrkivät voimiensa takaa hyötymään uusista olosuhteista. Iran käyttää hyväkseen yhteyksiään Irakin shiiapoliitikkoihin, ja Syyria avustaa sunniryhmien yhteistyötä. Saudi-Arabia ja Turkki ajavat Irakissa niin ikään omia etujaan.

Tilanteessa on Irakin kannalta myönteisetkin puolensa. Kellään naapureista ei toistaiseksi näytä olevan ylivertaista vaikutusvaltaa Irakin tapahtumiin. Lähimaat eivät halua Irakin hajoamista ja täyttä sekasortoa. Ulkopuolisten sekaantumisyritykset kannustavat irakilaisia pitämään yhtä etnisistä, uskonnollisista ja poliittisista jakolinjoista huolimatta.

Vaikka maaliskuun parlamenttivaaleissa parhaiten menestyneet shiiapoliitikot - pääministeri Nuri al-Maliki ja entinen pääministeri Ijad Allawi - samoin kuin useat sunni- ja kurdijohtajat pitävät laajapohjaista koalitiohallitusta periaatteessa parhaana ratkaisuna, sen kokoonpanosta ei ole viidessä kuukaudessa pystytty sopimaan.

Se on ylimielistä välinpitämättömyyttä äänestäjistä, jotka uskoivat voivansa vaikuttaa vallankäyttöön lähtemällä runsain joukoin uurnille turvallisuusriskejä uhmaten.

Kiistely on keskittynyt Allawin ja Malikin kilpailuun pääministerin virasta. Umpikujan parhaalta ratkaisulta alkaa näyttää kolmannen nimen eli kompromissiehdokkaan löytäminen. Aikaa on tuhlattu järjettömän paljon, vaikka kansan elinolojen ja valtion rakenteiden heikkoudet vaatisivat ripeää vastuunottoa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi