10.7.2009 3:00
Iranin presidentinvaalien jälkeiset levottomuudet ovat paljastaneet koko maailmalle iranilaisten tyytymättömyyden maan nykyoloihin. Tyytymättömyyden ensisijaisena kohteena on ollut vaalien voittajaksi arveluttavasti julistettu Mahmud Ahmadinejad.
Köyhien ja sorrettujen puolustajaksi itsensä profiloineen Ahmadinejadin hallitus on pyrkinyt irtopisteiden keräämiseen taloudenhoidon kustannuksella. Esimerkiksi öljytulojen mahdollistama avokätisyys on kiihdyttänyt inflaatiota ja laskenut iranilaisten elintasoa. Iranilaiset ovat joutuneet tinkimään myös jo ennestään rajoitetuista kansalaisoikeuksistaan.
Monet iranilaiset ovat lisäksi kyllästyneet presidenttinsä uhmakkaaseen ulkopolitiikkaan ja pitävät sitä syynä Irania vastaan asetettuihin kansainvälisiin pakotteisiin ja siihen, että maan maine häirikkövaltiona kasvaa.
Mielenosoitukset ovat kuitenkin myös reaktio islamilaisen tasavallan korkeinta johtajaa ajatollah Ali Khameneita ja tämän edustamaa Iranin poliittisen eliitin konservatiivista leiriä vastaan. Juuri Khamenei julisti Ahmadinejadin presidentinvaalien voittajaksi ennen kuin virallinen ääntenlaskenta-aika oli edes ehtinyt kulua umpeen. Myöhemmin hän ilmoitti, ettei vaaleissa esiintynyt merkittäviä epäselvyyksiä.
Khamenei ei ole myöskään peitellyt sympatioitaan Ahmadinejadia kohtaan eikä juuri puuttunut tämän ensimmäisen virkakauden kiistanalaisiin toimiin, vaikka hän on islamilaisen tasavallan ylin päätöksentekijä.
Khamenei ja Ahmadinejad ovat jakaneet samanlaisen käsityksen siitä, millaiselta iranilaisen yhteiskunnan tulisi näyttää. He ovat pyrkineet järjestelmällisesti kitkemään uudistusmielisten voimien vaikutusvaltaa Iranissa ja samanaikaisesti lujittamaan konservatiiviliittolaistensa asemaa.
Selkein esimerkki tästä lienee Iranin vallankumouskaartin vallan kasvu viime vuosina. Organisaatio, joka aiemmin keskittyi islamilaisen tasavallan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaamiseen, on nykyään myös huomattava taloudellinen toimija. Sen komentajat pyörittävät suuren mittaluokan liiketoimintaa laillisin ja laittomin keinoin maan johdon siunauksella.
Jäsenyys vallankumouskaartissa on yhä useammin myös väylä islamilaisen tasavallan poliittisiin virkoihin. Vallankumouskaartin ohella Iranin konservatiivijohtajien pääasiallisiin tukijoukkoihin kuuluvat vanhoilliset uskonoppineet, joilla on vahva edustus muun muassa maan tuomioistuinlaitoksessa, sekä Iranin köyhät ja uskonnolliset kansanosat.
Vaalien jälkeisillä mielenilmauksilla on ollut Iranin poliittisen eliitin uudistusmielisten johtajien tuki. Presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat ovat tuoneet päivänvaloon sen syvän poliittisen juovan, joka on ollut olemassa Iranin eliitin keskuudessa jo pitkään.
Nykyinen tilanne on ongelmallinen islamilaisen tasavallan uudistusmielisten johtajien kannalta, koska konservatiivit eivät näytä olevan valmiita kompromisseihin vaaliasiassa eivätkä muissakaan keskeisissä poliittisissa kysymyksissä.
Jos Iranin uudistusmieliset johtajat asettuisivat kansalaisten rinnalle avoimeen vastarintaan vallassa olevia konservatiiveja vastaan, he voisivat lopulta löytää itsensä tilanteesta, jossa koko islamilainen tasavalta nykymuodossaan – ja täten myös heidän oma poliittinen ja taloudellinen asemansa – asetettaisiin kyseenalaiseksi.
Esimerkiksi Iranin entisen presidentin Hashemi Rafsanjanin tuki mielenosoittajille ja hänen toimensa vaalikriisin laukaisemiseksi kertovat pikemminkin Rafsanjanin yrityksistä turvata oma poliittinen tulevaisuutensa ja perheensä miljardiomaisuus kuin demokratian mahdollisuuksiin kohdistuvasta huolesta.
Aika näyttää, ovatko Iranin uudistusmieliset johtajat valmiita vastaamaan kansalaistensa kutsuun ja muodostamaan aidon vastavoiman islamilaisen tasavallan konservatiiveille vai jatkavatko he mukautumistaan konservatiivien ylivaltaan. Kolmekymmentä vuotta sitten perustetun islamilaisen tasavallan lyhyen historian valossa jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi.
Kirjoittaja on brittiläisen Durhamin yliopiston Lähi-itä-instituutin tutkija.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi