Jätelakia uudistetaan ympäristöstä piittaamatta

Jos lakiesitys toteutuisi ehdotetussa muodossa, erimerkiksi pakkausjätteen keräyksen aiheuttama ympäristörasitus lisääntyisi merkittävästi.

Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan jätelain uudistusta EU:n uuden jätepuitedirektiivin pohjalta. Uuden lain on määrä tulla voimaan viimeistään vuoden 2012 alussa. Lain selkeyttäminen on sinänsä hyvä asia, mutta sen valmistelussa on pidetty turhaa kiirettä: lakiesitys sisältää lukuisia ympäristölle epäedullisia linjauksia.

Uudistuksen tavoitteena on saada jätelaki vastaamaan nykypäivän tarpeita. Jätelain perustehtävä on varmistaa, että jätehuolto toimii. Sen tulee myös ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvia terveys- ja ympäristöhaittoja. Valitettavasti lain tehtävä on kuitenkin matkan varrella unohtunut.

Jos esitys toteutuisi ehdotetussa muodossa, erimerkiksi pakkausjätteen keräyksen aiheuttama ympäristörasitus lisääntyisi merkittävästi. Esitys ei katso tulevaisuuteen vaan taaksepäin. Sillä yritetään korjata nykyjärjestelmää, mutta ei hahmoteta, miten jätealan tulevaa kehitystä tulisi lainsäädännöllä ohjata. Ympäristöhyötyjä ja -rasituksia ei ole arvioitu kokonaisuutena. Myöskään muutosten vaikutuksia jätehuoltoon ja kotitalouksien tehtäviin ei ole mietitty.

Sekä ympäristön että pakkausalan toimijoiden kannalta kriittisin epäkohta on esitys pakkausjätteen täydestä tuottajavastuusta. Käytännössä täysi tuottajavastuu tarkoittaisi, että nykyisen kunnallisen jätteenkeräysverkoston rinnalle jouduttaisiin perustamaan päällekkäinen keräysverkosto pelkästään pakkausjätteelle. Uutta keräysverkostoa ylläpitäisivät tuotteita valmistavat ja niitä maahantuovat yritykset.

Rinnakkainen järjestelmä lisäisi jätteenkuljetuksia ja huoltoajoja noin 5,2 miljoonalla kilometrillä. Näistä ajoista syntyisi kolmen miljoonan kilon hiilidioksidipäästöt. Jos pakkausjäte sen sijaan käytettäisiin energiantuotantoon lähimmissä voimaloissa, sillä voitaisiin lämmittää 27 000:ta omakotitaloa vuoden ajan.

Kuluttajalle täysi tuottajavastuu tarkoittaisi sitä, että hän ei voisi tulevaisuudessa panna esimerkiksi muovista jauhelihapakkausta tai juuston rasvaista muovikäärettä kunnallisen jätehuollon sekajäte- tai energiajaeastiaan. Ne pitäisi kiikuttaa erilliseen, muovipakkauksille tarkoitettuun keräysastiaan, joka usein sijaitsee kauempana. Muut kotitaloudessa syntyvät muoviset jätteet sen sijaan pitäisi yhä palauttaa sekajäteastiaan, sillä niitä ei olisi lupa viedä pakkausjätteen keräyspisteeseen.

Se, että kuluttaja lajittelee pakkausjätteensä keräysastioihin, ei vielä ole kierrätystä vaan vasta kierrätettävän materiaalin keräystä. Siitä pakkausjätteen kierrätys tai muu hyödyntäminen vasta alkaa.

Keräysastioihin kertynyt pakkausjäte kuljetetaan laitoksiin, joissa se puhdistetaan ja muokataan raaka-aineeksi, josta valmistetaan uusia tuotteita – siis materiaali kierrätetään. Kierrätyskelvoton materiaali, jota ei voi tai kannata puhdistaa, voidaan hyödyntää energiaksi. Pakkaukset palavat puhtaasti, ja niiden lämpöarvo on merkittävä. Suurin ympäristörasitus aiheutuu nimenomaan pakkausjätteen keräyskuljetuksista.

Kahden päällekkäisen keräysjärjestelmän ylläpitäminen tarkoittaisi vähintäänkin kaksinkertaisia kuljetusmääriä. Käytännössä täysin samaa jätettä – pakkausmuovia, lasia, aaltopahvia, kartonkia tai metallipakkauksia – kuljetettaisiin samalta alueelta eri autoilla, pahimmassa tapauksessa samaan voimalaan energiaksi. Tiheään asutuilla alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, järjestelmä voisi ehkä toimia melko tehokkaasti, mutta haja-asutusalueilla se aiheuttaisi pelkästään turhaa ympäristörasitusta.

Lakiesityksessä vaaditaan lisäksi jo olemassa olevan keräysverkoston tuntuvaa tiivistämistä ja laajentamista myös harvaan asutuille alueille. Tämäkin lisäisi jätteenkuljetuksia ja niistä aiheutuvaa ympäristörasitusta.

Ympäristöministeriön työryhmä oli varsin erimielinen esityksestään. Sitä saatteli peräti seitsemän eriävää mielipidettä. Ei liene yllätys, että lausuntokierroksella yli 150 viranomaistahoa, järjestöä, yritystä sekä ympäristö- ja jätealan toimijaa kiinnitti huomiota lain epäkohtiin.

Hallituksen esitys uudeksi jätelaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle jo alkusyksystä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiantuntijatahojen lausuntoja lakiesityksen epäkohdista ei ehditä ottaa huomioon. Päättäjien ja virkamiesten kiire menee siis ympäristön edelle.

Olisiko sittenkin järkevämpää kirjata EU:n jätepuitedirektiivi Suomen lakiin sellaisenaan ja valmistella kansallinen lainsäädäntö huolellisesti ympäristöä ja tulevaisuutta ajatellen?

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi