Julkaistu: 1.3.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
Pääkirjoitussivujen ykkösaiheeksi nousi lauantaina Jokelan koulusurmien tutkintalautakunnan raportti.
Ilta-Sanomat huomauttaa, että hyvä terveydenhoito on lähtökohta.
"Kouluterveydenhoidon ja erityisesti nuorten mielenterveyspalvelujen kehittämisen pontimena ei saisi olla joukkomurhien ehkäisy, vaan niiden pitäisi kuulua itsestäänselvyytenä lasten ja nuorten perusturvapalveluihin. Syynä kiusaamisen ehdottomaan ehkäisemiseen ei pitäisi olla pelko siitä, että kiusattu myöhemmin kostaa niin kiusaajilleen ja viattomillekin."
"Hallituksen tehtävänä on nyt muuttaa Jokela-lautakunnan suositukset lakiesityksiksi ja budjettimäärärahoiksi, sillä pelkillä suosituksilla koulusurmien toistumista ei ehkäistä."
Lahdessa ilmestyvä
Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa hoitoketjun katkeamisesta.
"Lautakunnan mielestä Jokelan surmia ei olisi estetty yksittäisillä teoilla. Koulussaan ammuskellut lukiolainen oli syrjäytynyt ja koulukiusattu eikä ollut saanut tarpeeksi apua. Hoitoketju oli ontunut."
"Tiukat säännökset suojaavat yksityisyyttä, mutta ne eivät saa estää järkevää toimintaa viranomaisten kesken. Esimerkiksi mielenterveysasiat ovat arkoja, mutta toimijoita sitoo vaitiolovelvollisuus. Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) on oikealla asialla luvatessaan lainsäädännön tarkistamista."
Turun Sanomat arvioi, että lääkehoidolla paikataan
resurssien vähyyttä.
"Pekka-Eric Auvinen oli puolisentoista vuotta ennen ampumisia kääntynyt kouluterveydenhoidon puoleen, koska hän kärsi jännittämisestä ja pelkäsi sosiaalisia tilanteita."
"Hänelle ei myöskään järjestynyt vanhempien pyytämää lähetettä nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Resurssipulan vuoksi vastaanotolle sai passituksen vain, jos poti vakavampia oireita."
"Nyt kun tiedetään, mihin Auvisen sairaskertomus päättyi, hoitolähetteen epäämisen perustelut kuulostavat lähinnä irvokkailta. Myöhäsyntyisyydessään tympeän jälkiviisauden sijasta huomio pitäisi kuitenkin kohdistaa asioihin, joihin on mahdollista vielä vaikuttaa."
"Lautakunta kiinnittää huomiota siihen, että kouluterveydenhuollon resurssit ovat monissa kunnissa selvästi alle sosiaali- ja terveysministeriön minimisuositusten. Kaukana ei ole johtopäätös, että voimavarojen niukkuutta paikataan nuorten lääkehoidolla ilman riittävää seurantaa."
Kahdelta tuolilta voi pudota väliin Kuopiolainen
Savon Sanomat arvioi vihreiden tähänastista hallitustaivalta.
"Näyttää siltä, että nyt vihreillä ja erityisesti puolueen eduskuntaryhmällä on vaikeuksia hyväksyä eräitä muita porvarihallituksen ratkaisuja."
"Valtion tämän vuoden talousarviota valmisteltaessa vihreät asettuivat vastahankaan, kun muut hallituspuolueet ajoivat veronkevennyksiä. Vihreiden puheenjohtajalla, työministeri Tarja Cronbergilla on ollut vaikeuksia hyväksyä myös hallituksen tuottavuusohjelmaa, joka karsii väkeä työvoimapalveluista."
"Tällä viikolla viisi vihreiden kansanedustajaa äänesti vastaan, kun eduskunta hyväksyi kiistellyn sähköisen viestinnän tietosuojalain sisällön."
"Muut hallituspuolueet ovat toistaiseksi suhtautuneet yllättävän kärsivällisesti vihreiden rivien rakoiluun, ehkä sen vuoksi, että eriseuraisuudesta ei toistaiseksi ole ollut minkäänlaisia käytännön seurauksia. Vihreiden kannatus ei mielipidemittauksissa ole noussut ja asiat ovat edenneet haluttuun suuntaan, vaikka osa vihreistä onkin pannut kapuloita rattaisiin."
"Vihreiden kannattaa itse ryhtyä miettimään keinoja, joilla kaikki saadaan normaalien pelisääntöjen taakse. Kahdella tuolilla istumisessa on nimittäin se vaara, että putoaakin tuolien väliin."
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi