Juhlaviikkojen entinen johtaja käänsi kulttuurin kupit nurin

Helsingin juhlaviikkojen johtajan tehtävät jättänyt Risto Nieminen käytti Suomen Kuvalehden (32/09) haastattelussa terävän ja raikkaan kulttuuripuheenvuoron. Hän moitti Suomen kulttuuribyrokratiaa kuppikuntaisia etuja varjelevaksi politiikaksi, jossa suositaan olemassa olevia rakenteita ja laitoksia uuden ja nousevan kustannuksella. Nieminen myös moitti suorin sanoin helsinkiläisiä suuria kulttuuri-instituutioita, kuten Helsingin kaupunginteatteria, kyvyttömyydestä nähdä kokonaisuuden edut kulttuuritarjonnassa. Hän haastoi keskustelun kulttuuriviennistä ja sen edistämisestä sanoen, että vähintään yhtä tärkeätä olisi puhua kulttuurituonnista.

Niemisen puheenvuoro voidaan sivuuttaa – ja niin se suomalaiskansalliseen tyyliin varmaan yritetäänkin – juhlaviikkojen entisen johtajan kostona kokemistaan vääryyksistä. Rakentavampi tapa suhtautua puheenvuoroon on ottaa se hyvänä kulttuuripuheenvuorona. Hyvänä siksi, että se on suorasanainen ja Nieminen uskaltaa puhua arvostelemistaan kulttuuri-instituutioista niiden nimillä. Tällaista kulttuuripoliittista keskustelua tarvittaisiin Suomessa paljon enemmän.

Nieminen kiitti haastattelussaan Helsingin kaupunginjohtajaa siitä, että tämä on ymmärtänyt juhlaviikkojen merkityksen helsinkiläisille ja Helsingin maineelle. Kiinnostavat juhlaviikot ei ole vain helsinkiläisten hyvää palvelua, vaan se vahvistaa Helsingin kuvaa ja alueen vetovoimaisuutta maailmalla. Nämä asiat ovat tärkeitä muun muassa kansainvälistyneiden suomalaisten yritysten sekä suomalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten etsiessä Helsinkiin kansainvälisen tason osaajia.

Nieminen hämmästeli sitä, että juhlaviikkojen aikana suuret helsinkiläiset kulttuuri-instituutiot eivät puhalla yhteen hiileen. Esimerkiksi Helsingin kaupunginteatteri, Kansallisteatteri tai Kansallisooppera eivät ole antaneet tilojaan festivaalin käyttöön juhlaviikkojen toiveiden mukaan. Ne eivät myöskään ole rakentaneet omaa ohjelmistoaan osaksi yhteisiä juhlaviikkoja. Tämän vuoksi Helsinkiin ei ole voitu tuoda teoksia, joiden esittämisestä olisi muuten ollut mahdollista sopia. Kaupunginteatterin johtaja vastasi Niemisen arvosteluun sanomalla, että kukin saa keskittyä omiin tekemisiinsä (HS 11. 8.). Vastaus on juuri niin nurkkakuntainen, että se jo yksin todentaa Niemisen arvostelun. Vaikka Kansallisteatteri ja Kansallisooppera eivät olekaan kaupungin laitoksia, on surullista, että niidenkään johtajat eivät muutaman viikon ajan kykene näkemään laitoksiaan osana laajempaa helsinkiläistä kulttuuritapahtumaa.

Ehkä haastavin Niemisen väitteistä on kuitenkin hänen puheensa kulttuurituonnin merkityksestä. Oikeastaan vasta viime vuosina Suomessa on oivallettu uuden kulttuurin taloudellinen merkitys. Kulttuuriosaaminen on osa perinteistä vientiämme. Kulttuurituotteiden viennissä piilee suuri mahdollisuus.

Juuri, kun me olemme tämän oppineet ja osaamme muistuttaa kulttuuriviennin merkityksestä jokaisessa asianmukaisessa puheenvuorossa, Nieminen kääntääkin terveesti kupin nurin painottamalla kulttuurituontia. Kulttuurin ydin on juuri vuorovaikutuksessa – tämä on jäänyt liian vähälle huomiolle suomalaisessa kulttuurikeskustelussa. Suomalaisten kykyä avata silmänsä ja korvansa uudelle ja tuntemattomalle tulisi jatkuvasti vahvistaa. Juuri tämä on vahva lisäperuste sille, että Helsingin juhlaviikkojen kaltainen kansainvälisesti orientoitunut kaupunkifestivaali tulee järjestää kunnianhimoisesti ihmiset haastaen ja kaikkien voimat yhteen kooten.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi