Käynti romahtaneessa valtiossa

Kansainvälisen politiikan kieli tuntee termin epäonnistunut tai romahtanut valtio (englanniksi "failed state"). Tämän määritelmän täyttäviä valtioita on maailmassa ikävä kyllä paljon, ja käsite on teoriassa helppo ymmärtää. Romahtaneessa valtiossa mikään ei oikein toimi.

Romahtaneen valtion tunnusmerkkejä ovat muun muassa heikko keskushallinto, joka ei pysty valvomaan ja kehittämään maata, julkisten palvelujen romahtaminen, laajalle levinnyt köyhyys ja nälänhätä, koulutusjärjestelmän ja terveydenhoitojärjestelmän sortuminen, voimakas korruptio ja laajalle levinnyt rikollisuus. Diktatuuri sen sijaan ohuine yläluokkineen voi näissä maissa yleensä oikein hyvin.

Vaikka tilanteen pääpiirteissään tuntisikin kirjojen ja kansainvälisen uutisvirran avulla, lyhytkin käynti romahtaneessa valtiossa on hyvin järkyttävä kokemus.

Afrikan Zimbabwe on viime vuosina kivunnut nopeasti kohti kärkeä romahtaneiden valtioiden tilastossa, jota julkaisevat amerikkalainen Fund for peace ja Foreign Policy -aikakauslehti. Vielä vuonna 2005 Zimbabwe oli sijalla 15, ja viime vuonna se ylsi jo kolmannelle sijalle edellään vain kaksi muuta surkimusta: Somalia ja Sudan. Epäilemättä Zimbabwe on melko nopeasti matkalla tilaston kärkeen.

Victorian putoukset ovat yksi maailman kuuluisimmista matkailunähtävyyksistä Zimbabwen ja Sambian rajalla. Erityisesti Zimbabwen puolelta katsottuna putoukset ovat henkeäsalpaava näky. Valtaisat vesimassat syöksyvät sadan metrin korkeudesta parin kilometrin leveydeltä ja kastelevat ne harvat turistit, jotka yhä vierailevat alueella.

Sambiaa ja Zimbabwea yhdistävää siltaa pitkin kulkee jatkuva virta ihmisiä hakemassa vähällä valuutalla yksinkertaista perusruokaa. Zimbabwen raha ei tietenkään kelpaa, sillä paikallisella dollarilla ei ole arvoa. Nälkiintyneiden ihmisten on pakko hakea ruokansa Sambiasta.

Victoria Falls -kaupungin ruokakaupat ovat järkyttävää nähtävää. Kaupungin keskustassa ei ole yhtään kauppaa, jossa myytäisiin ruokaa. Kaikki liikkeet on suljettu, samoin jokseenkin kaikki ravintolat. Hotellit kumisevat tyhjyyttään, ja töissä näyttävät olevan vain vartijat. Turisteja ei muutamaa lukuun ottamatta näy. Ihmiset kauppaavat puusta ja kivestä tehtyjä taideteoksia sekä matkamuistoiksi kelpaavia kymmenien ja satojen miljardien dollarien seteleitä. Niitä saa yhdellä Yhdysvaltain dollarilla. Kerjäläisiä on runsaasti.

Kurjuus ei pääty ruokakauppoihin. Se koskee myös bensiiniasemia, joista ei saa polttoainetta. Pimeällä ei kaduilla voi ilman suojaa liikkua. Paikalliset asukkaat kertovat koulujen sulkemisesta; opettajille ei enää makseta palkkaa. Aiemmin 90 prosenttiin yltänyt lukutaito on alkanut nopeasti vähentyä.

Terveydenhoitojärjestelmä on romahtanut. Eliniänodote on parissa vuosikymmenessä lyhentynyt 60 vuodesta 35 vuoteen. Hiv ja aids ovat Zimbabwessakin vakava ongelma. Saattaa olla niin, että zimbabwelaisessa mittakaavassa Victoria Falls on sentään paremmasta päästä.

Afrikassa riittäisi huonoja tarinoita muutenkin, mutta on huikea suoritus ajaa Zimbabwen tapainen maa romahdukseen.

Zimbabwe siirtyi valkoiselta vähemmistöltä Robert Mugaben hallintoon vuonna 1980, ja tuolloin maan lähtökohdat olivat afrikkalaisittain poikkeuksellisen hyvät. Brittien ja Ian Smithin valkoisen hallinnon jälkeen Zimbabwea pidettiin yhtenä Afrikan jalokivistä. Myös Mugaben lähtökohdat olivat hyvät, sillä maan vapautuessa hän oli mustan valtaväestön sankari.

Mugaben kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat jokseenkin hyviä. Maan talous kasvoi 1980-luvulla viiden prosentin vauhtia, ja runsaan neljän prosentin kasvu saatiin myös 1990-luvulla.

Käänne tapahtui vuonna 2000, kun Mugabe aloitti viljelysmaan pakkolunastukset vaurailta valkoisilta ja siirsi pellot maattomille mustille. Tämän ja markkinataloudesta etääntymisen myötä Zimbabwen talous kääntyi luisuun, joka on monella tavalla historiallinen. Talous on supistunut yhä kiihtyvällä vauhdilla, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siinä viime vuonna tapahtui. Alamäki kuitenkin jatkui.

Jo yli puolet zimbabwelaisista elää ruoka-avun turvin, ja runsaat kolme miljoonaa ihmistä on paennut maasta, jossa on jäljellä enää noin kymmenen miljoonaa asukasta. Zimbabwen syöksy on ollut niin vauhdikasta, että jo pitkään on avoimesti kysytty, kuinka kauan naapurimaat, Etelä-Afrikka etunenässä, jaksavat sietää itsevaltaista Mugabea ja hänen hallintoaan.

Tilanteen jatkuminen on häpeällistä, eivätkä alueen valtiot voi sitä enää pitkään katsella, vaikka Mugabe kiistatta on aikanaan ollut sankari. Nyt hän vie maataan poliittiseen ja taloudelliseen perikatoon. Ihmisoikeuksia poljetaan avoimesti, eikä paikallinen asukas uskalla puhua ongelmista vilkuilematta ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan vain kuule. Sille tielle on moni Zimbabwessa kadonnut ja katoaa vastakin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi