Katedraali vai pannukakku?

Ei unohdeta aivoja. Niitä tarvittaisiin ajatteluun. Amerikkalainen Nicholas Carr pohtii äskettäin ilmestyneessä kirjassaan The Shallows - What the Internet Is Doing to Our Brains

internetin vaikutusta aivoihin.

Carr kysyy, muovaako verkkosurffailu aivojamme. Johtaako tapa lukea verkon sisältöjä linkistä ja tekstinpätkästä toiseen hyppimällä kyvyttömyyteen uppoutua pitkiin, ajattelua vaativiin teksteihin?

Pystyykö ihminen keskittymään tarpeeksi kauan lukemaansa kyetäkseen arvottamaan, analysoimaan ja kyseenalaistamaan informaatiota? Syntyykö antiteesejä, synteesejä, uusia ajatuksia? Carr vertaa keskittynyttä lukemista syvänmeren sukellukseen, surffailua vesiskootterilla kiitämiseen.

Aivojen kyky muovautua, uusiutua ja erikoistua tiedetään. Carria huolestuttaa aivojen muuttuminen takaperoiseen suuntaan. Verkkosurffailu veisi hänen mukaansa ihmistä takaisin historiaan lyhytjännitteiseksi metsästäjä-keräilijäksi, joka reagoi välittömiin tarpeisiin eikä malta rakentaa aivoissaan mitään kunnianhimoisempaa.

Carr on kirjoittanut tekniikan vaikutuksista aikaisemminkin. Lennokas kirjoittaja sai pari vuotta sitten aikaan räiskyvän keskustelun pohdittuaan verkon vaikutusta aivotoimintoihin The Atlantic-julkaisussa. Otsikko oli Is Google Making Us Stupid? (Tekeekö Google meistä tyhmiä?).

Hakukoneyhtiö Googlen tekoälyhankkeet saivat Carrin kysymään, kuka tulevaisuudessa määrää, mitä ja miten ihmiset tietävät.

Carr siteerasi esseessään näytelmäkirjailija Richard Foremania. Foreman on pohtinut, muuttuuko läntinen ihminen monimutkaisen ja vaativan tietokatedraalin rakentajasta pannukakkuihmiseksi. Pannukakkuihminen kerää valtavasti tietoa laajalta alueelta, mutta tieto on ohutta.

Epäilyistään huolimatta Carr ei ole teknoänkyrä, päinvastoin. Hän tunnustaa auliisti verkon hyvät puolet. Hän haluaa kuitenkin kysyä, kuinka informaation ylikuorma ja sitä edistänyt tekniikka vaikuttavat aivoihimme.

Carria tuntuu erityisesti askarruttavan ihmisen kyvyttömyys keskittyä ja olla hiljaisessa tilassa.

Hiljainen tila kiinnostaa luonnollisesti lehdentekijää. Lehti ja kirja ovat yksityistä tilaa, jossa lukija on rauhassa ajatuksineen. Joskus kauankin. Helsingin Sanomien lukemiseen käytetään arkisin 42 minuuttia ja sunnuntaisin 64 minuuttia. Ne ovat rohkaisevia lukuja synkkien ennusteiden lomassa.

Hiljaista, häiriötöntä tilaa tarvitaan myös tulevassa eReadingin eli sähköisen lukemisen maailmassa.

Nettisurffailun otaksutaan lisäävän koululaisten tarkkaavaisuushäiriöitä (adhd-oireyhtymä). Aihetta on toistaiseksi tutkittu varsin vähän, mutta Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan kohtuullinenkin hakukonekäyttö vaikuttaa aivojen toimintamalleihin.

Stanfordin yliopiston tutkimuksessa (World Psychiatry 2010) löydettiin yhteys runsaan netinkäytön ja tarkkaavaisuushäiriöiden välillä.

Tarkkaavaisuushäiriö ei taida rajoittua koululaisiin. Monen työelämässä olevan aikuisen nilkka vatkaa ja polvi vipattaa hermostuneesti, jos hän joutuu olemaan yli kaksi minuuttia hiljaa paikallaan. Hyperaktiivista tuskaa helpottavia vekottimia on onneksi aina käsillä.

Ulkoavaruuden vierailija hämmästyisi, jos tupsahtaisi suomalaiseen kokoukseen. Yksi räplää älypuhelintaan, toinen surffaa verkossa, kolmas vastailee hekotellen sähköpostiinsa.

liian ohuella ajattelulla. Tietoa olisi, mutta kuka siihen ehtisi syventyä?

Hitaus ja saamattomuus eivät ole yhtä kuin syvällinen ajattelu. Asiat pitää hoitaa kunnolla ja turhia jahkailematta. Mutta oikeanlainen tehokkuus on sitäkin, ettei hätäisten ja väärien päätösten paikkaamiseen tarvitse käyttää kohtuuttomasti aikaa.

Mentiinpä katedraalin tai pannukakun suuntaan, on hyvä pysähtyä ja miettiä hetki aivoja.

Olisihan melkoinen paradoksi, jos ihmiskunta älykojeittensa ja suunnattoman tietosaavinsa äärellä tyhmentyy.

reetta.merilainen@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi