Kehitysohjelmat toteutettava paikallisen kulttuurin ehdoilla

Kukoistava taloudellinen kehitys on osa ihmiskunnan kulttuuria. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta se ei silti ole yleinen käsitys. Yleisemmin kulttuuria pidetään joko apukeinona tai esteenä taloudelliselle kehitykselle, mikä puetaan sanoiksi kehottamalla "ottamaan huomioon kulttuuriset tekijät".

Näin on käynyt Afrikassa toteutettavia kehitysohjelmia laadittaessa. Kulttuuri mainitaan, mutta se käsitetään erilliseksi toiminta-alueeksi. Ei tiedosteta, että kansan kulttuuri määrittää sen, miksi sen talous muotoutuu.

Suomella on ollut oma kansankulttuurinsa, jonka pohjalle kansallinen kulttuuri rakennettiin 1800-luvulla. Nyt kulttuurimme laajentuu yleiseurooppalaiseksi ja globaaliksi, mutta ilman oman kulttuurin pohjaa joudutaan vain matkimaan muita. Tästä on nyt kysymys Afrikassa.

Kaikissa kulttuureissa eteenpäin pyrkivä sektori leimaa omasta kulttuurista puhujat jarruttaviksi konservatiiveiksi. Esimerkiksi Tansaniassa kiistaa käydään swahilin kieltä puolustavien ja englantia opetuskieleksi vaativien välillä. Suomea käytetään siellä esimerkkinä siitä, kuinka omaa kieltä voidaan kehittää kansallisen kulttuurin pohjaksi.

Afrikan kulttuurinen perusta on arkkipiispa Desmond Tutun korostama ubuntun käsite, swahiliksi utu, joka tarkoittaa ihmisenä olemisen yhteisyyttä. Afrikkalaiset ihmiset pettyvät usein eurooppalaisiin, joiden yhteisyyden taju ei ole yhtä herkkä. Eron syynä on länsimainen käsitys ihmisestä yksilönä. Afrikkalaisessa kulttuurissa ihmisyys on sosiaalisuutta, yhteisyyttä.

Esimerkiksi tansanialaisia peruskoululaisia tutkittaessa havaittiin, että - toisin kuin suomalaislapset - tansanialaiset eivät mieltäneet itseään ympyrän keskipisteeksi. Kun tehtävänä oli piirtää ihminen, tansanialaiset piirsivät kaksi.

Hidas taloudellinen edistyminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa liittyy markkinatalouden perusteisiin, jotka ovat ristiriidassa yhteisöllisyyteen perustuvan kulttuurin kanssa. Toisaalta myös ujamaata - "afrikkalaista sosialismia" - toteutettaessa Tansaniassa todettiin, ettei perinteinen, sukusuhteisiin perustuva maanviljelys ollut siirrettävissä sosialistiseen yhteiskuntaan.

Millainen sitten olisi se moderni talousmalli, joka soveltuisi yhteisölliseen kulttuuritaustaan? Kysymys askarruttaa etenkin naistaloustieteilijöitä, jotka näkevät yhteisöllisten arvojen hupenevan, kun voiton tavoittelu käsitetään inhimillisenä perusominaisuutena.

Vallitsevan teorian nykykriitikko, Harvardin yliopiston taloustieteen professori Stephen Marglin osoittaa kirjassaan Dismal Science (2008), miten taloustiede mitätöi yhteisön. Kirjan kritiikki kohdistuu taloustieteen arvovapaiksi oletettuihin, yksilön voittoa korostaviin perusteisiin, joiden seurauksena on yhteisöllisyyden häviäminen.

Ihminen on kuitenkin sekä omaa voittoaan tavoitteleva että osa yhteisöä ja yhteisönsä hyväksi toimiva - myös kapitalistisissa maissa. Puhdas markkinatalous ei ota tätä huomioon. Siinä voiton tavoittelu työntää syrjään humanistiset ja yhteisölliset arvot.

Afrikkalainen, yhteisöllinen kulttuuri ei sopeudu arvovapaaksi väitettyyn uusliberalistiseen talousmalliin. Marglinin mukaan esimerkiksi korruptio on johdonmukaista seurausta tästä sopeutumattomuudesta.

Tutkiessani naisten ryhmittymistä Tansanian maaseudulla totesin ryhmien toimintatavan kertovan sosiaalisesta taloudesta, joskin osa ryhmistä oli syntynyt rahoituksen houkuttamina. Suurin osa haastatelluista ryhmistä yhdistää sosiaaliset ja taloudelliset tarpeet tai niiden tarkoitus on keskinäinen palvelu.

Esimerkiksi hautaus- ja hääjuhlaryhmät keräävät rahaa yhteiseen kassaan, antavat siitä summan kuolleen omaisille tai hääparille ja auttavat juhlien järjestämisessä. Muuan varakas mies maksoi osuutensa kassaan mutta ei koskaan osallistunut juhlien valmisteluun. Kun hänen omaisensa kuoli, ryhmän naiset eivät menneet auttamaan häntä. Yhteisyys siis vaatii rahan lisäksi sosiaalista osallistumista.

Tansanian-tutkija Göran Hyden on ehdottanut sosiaalisen talouden sijaan käsitettä economy of affection eli talous, joka ottaa huomioon muiden tarpeet. Hänen mukaansa afrikkalaisia pienviljelijöitä ei motivoinut vain oma etu, vaan he myös tukivat toisiaan. Toisaalta Hydenkin myönsi, että sosiaalisuus ei Afrikassa ulotu kaikkiin suhteisiin vaan on tarkasti yhteisösääntöjen sääntelemää.

Hoivatyö ja perheen toimeentulosta huolehtiminen pitävät afrikkalaiset naiset toistaiseksi mukana sosiaalisissa verkostoissa. Miesten vastuu perheistä on yhteisöllisessä murroksessa jo vähentynyt.

Yritysten synnyttämiseen tähtäävät kehitysohjelmat vaativat läheistä yhteistyötä paikallisten ihmisten itsensä kanssa, jottei tavoitteisiin pyritä kylmästi markkinatalouden lähtökohdista. On etsittävä yhteisökulttuuriin sopivia kanavia.

Kehitysyhteistyössä, jonka perimmäinen päämäärä on köyhyyden poistaminen, yhteisöllisyyden säilymistä edistävän työn pitäisi olla avainasemassa. Tähän tehtävään on paneuduttava yhteistyössä afrikkalaisten tutkijoiden ja kyläläisten kanssa.

Kirjoittaja on antropologi, Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen ensimmäinen johtaja ja professori emerita h.c., joka nykyään tutkii Hartolan ja Iramban paikallishallintoyhteistyötä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi