lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Keskuspankki pitänee päänsä

3.7.2008 0:00

Jos eurooppalaiset valtionjohtajat haluaisivat Euroopan keskuspankin neuvoston pyörtävän aikeensa nostaa tämän päivän kokouksessaan ohjauskorkoa, turhinta mitä he voisivat tehdä, olisi se, että he painostaisivat julkisesti pankkia haluamaansa ratkaisuun. Niin he kuitenkin ovat tehneet.

Euroopan keskuspankki EKP jätti kesäkuun kokouksessaan euroalueen ohjauskoron entiselleen 4 prosenttiin, vaikka inflaatio on selvästi kiihtynyt. Pankin kahden prosentin inflaatiotavoite on ylittynyt jo kaksinkertaisesti. EKP kuitenkin teki melkoisen selväksi, että jos inflaatiopaine ei jostain kumman syystä nopeasti hellitä, korko nousee heinäkuun kokouksessa.

Pankin aikeet ovat saaneet vastaansa vahvan rintaman. Ranskan ja Italian päättäjien vaatimukset koron säilyttämisestä entisellään eivät ole yllätys. Se kuitenkin on, että rinnalle ovat liittyneet Espanja ja jopa Saksa.

Päättäjien mukaan koron nosto voisi vaarantaa hentoisen talouskasvun ja olisi järjetöntä, koska inflaatio ei ole sisäsyntyistä vaan piikki hinnoissa johtuu raaka-aineiden ja öljyn kallistumisesta. Samaa tähdensi ammattiliittojen eurooppalainen kattojärjestö ETUC, jonka mukaan raaka-aineinflaatio ei ole mennyt eikä mene palkkoihin.

Molempia näkemyksiä voidaan kritisoida. Saattaa olla, että raaka-aineiden hintojen nousu kestää Aasian kysynnän kasvun vuoksi vielä pitkään, mikä tarkoittaisi sitä, että niin sanottujen toisen polven seurausten todennäköisyys kasvaisi.

Eurooppalaisten päättäjien yritykset vaikuttaa EKP:hen johtanevat siihen, että pankki pitää entistäkin tiukemmin päänsä.

EKP on tietoisesti eristetty poliittisilta vaikutusyrityksiltä, jotta sen uskottavuus itsenäisenä rahapolitiikan päättäjänä säilyisi. Jos se nyt kumartaisi päättäjille, se pyllistäisi uskottavuudelleen.

Toki päättäjien toivoma vaikutus saattaa tulla viipeellä: ehkä EKP tulevaisuudessa myös herkemmin laskee korkoa, jos inflaatiopaineet alkavat vähentyä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.