Kiina Oy sijoittaa dollarinsa maailman energianlähteisiin

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander arvioi STTK:n talousseminaarissa, että taantuman jälkeen kilpailu luonnonvaroista ja raaka-aineista – energianlähteistä, ruoasta, maasta ja vedestä – kiihtyy. Hän epäili, että tällainen kehitys voi ruokkia valtioiden uusmerkantilistisia pyrkimyksiä: halun haalia omalle maalle mahdollisimman suuri osa maailman varallisuudesta, jonka avulla maa voi pyrkiä kohti omavaraisuutta.

Merkkejä tällaisesta kehityksestä ei tarvitse etsiä kaukaa.

Brittiläinen konsultti- ja tutkimusyhtiö Dealogic laski, millaisia sijoituksia tänä vuonna on tehty energiantuotantoon ja -lähteisiin.

Selvityksen mukaan Kiina on ollut erittäin aktiivinen ostaja. Vuoden alkupuoliskon aikana kiinalaiset yhtiöt ovat investoineet tai aikoneet investoida maan rajojen ulkopuolella raaka-aineisiin ja etenkin energiaan noin kymmenen miljardin euron arvosta. Summasta puuttuu huhuttu jättikauppa Argentiinassa, jossa Kiinan valtiolliset energiayhtiöt havittelevat yhteistuumin Argentiinan energiajättiä YPF:ää. Jos YPF:n emoyhtiö, espanjalainen Repsol, myy tytäryhtiönsä, hinta asettunee 17 miljardin dollarin tienoille.

Dealogicin mukaan kiinalaisten energianlähteisiin käyttämän rahan määrä on kasvanut tänä vuonna voimakkaasti, neljänneksen viimevuotisista summista.

Kiinalle toiminta on äärimmäisen luonnollista. Sille kerääntyi nousukauden aikana valtavasti valuuttavarantoa. Taantuman iskettyä maa ilmoitti, että varanto on aivan liikaa dollarimääräistä ja kiinni Yhdysvaltain talouden suhdanteissa. Niinpä se haluaa investoida rahansa mahdollisimman tuottavasti ja vakauttavasti.

Investoinnit raaka-aineisiin täyttävät ehdot. Taantuman seurauksena raaka-aineiden ja niitä tuottavien yhtiöiden hinnat ovat romahtaneet. Nyt on ostajan markkinat, mutta harvalla ostajalla on rahaa. Kiinalla on.

Kiina on talouskasvun veturi ja tarvitsee lämmityskattilaansa energiaa, mikä tietysti nostaa raaka-aineiden hintaa. Mikäpä sen mukavampaa kuin istua yhä kalliimmaksi muuttuvan omaisuuden päällä.

Vaikka markkinoilla liikkuvat näennäisesti kiinalaiset yritykset, taustalla vaikuttavat valtiollinen tahto ja valtiollinen raha. Energianlähteistä kilpailevat läntiset yhtiöt ovat kyllä jättiläisiä, mutta Kiina Oy:n rinnalla ne jäävät kakkosiksi. Kiina Oy:n ei tarvitse edes miettiä investointiensa tuottoa pelkällä markkinatalouden logiikalla, sillä tuotoksi voidaan laskea myös maan arvovallan kasvu.

Kiinan energiashoppailua ymmärtää myös siksi, että vaikka maa onkin Maailman kauppajärjestön WTO:n jäsen, se ei kovin lujasti usko vapaakaupan periaatteisiin. Kiina myisi koska tahansa vapaakaupan, jos se saisi vastineeksi harpattua kohti merkantilistista monopolia.

Kiinan eteneminen herättää huolta lännessä – ja paikoin etelässäkin. Kiina on tätä nykyä Afrikan mantereen suurin kauppakumppani juuri energiahankkeidensa vuoksi.

Afrikassa Kiina on sekä pelätty että toivottu. Kun läntiset yhtiöt yrittävät nykyään ottaa huomioon kestävän kehityksen ja demokratian tukemisen periaatteita Afrikassa, Kiina rynnii sinne rahatukko kädessä. Jos kansalliset resurssit ovat – kauniisti sanottuna – ei-demokraattisessa valtiollisessa hallinnassa, raha maistuu paremmalta kuin länsivaltojen saarnat. Tällaisessa ympäristössä kiinalainen investointi ei ole siunaukseksi kansalle.

Kiinan toiminnassa on vaara, että se tarttuu. Kiinalaisten yhtiöiden etenemiseen on helpointa puuttua rajoittamalla sitä. Mutta protektionismi lisää protektionismia ja uusmerkantilismi uusmerkantilismia. Sota resursseista kiihtyy, ja siinä sodassa jäävät heikot jalkoihin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi